Tältä näyttää General Motorsin tuorein ekoauto

General Motors
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kiinan General Motorsin toimitusjohtaja Kevin Wale lähti ajelulle uudella EN-V -autolla. Kuva AP / Lehtikuva

General Motors on esitellyt ensi kertaa konseptiautoaan Kiinassa. Kaksipaikkainen ekokulkine Electric Networked-Vehicle on GM:n uusin yritys kiillottaa imagoaan tulevaisuuden saastuttamattomien cityautojen valmistajana.

Samaan aikaan yhtiö yrittää päästä eroon Hummer-tuotemerkistään, josta on tullut ylettömien bensasyöppöjen esikuva.

EN-V on kuitenkin vasta suunnitteluvaiheessa. Jos pikkuriikkinen auto joskus pääsee tien päälle, se osaa muun muassa kommunikoida muiden autojen kanssa onnettomuuksien ehkäisemiseksi.

EN-V on suunniteltu nimenomaan suurkaupunkeihin sopivaksi liikennevälineeksi. Sähköautolla pääsee matkustamaan yhdellä latauksella noin 40 kilometrin verran.

Vuonna 2009 General Motors myi yli 1,8 miljoonaa autoa pelkästään Kiinassa – siksi myös EN-V esiteltiin ensimmäistä kertaa juuri Shanghaissa.

“Kiinan markkinat ovat GM:lle elintärkeät. Ilman Kiinaa yhtiön nousu viimevuotisesta konkurssista olisi huomattavasti hitaampaa”, sanoo investointipankki Guotai Junan Securitiesin tutkija Zhang Xing.

Lähde Reuters