Suomalaiselta ainutlaatuinen paljastus Germanwingsin turman tutkinnasta
Lentäjät tajuttomina – ulkopuolinen viranomainen ei yleensä tiedota lento-onnettomuustilanteissa.
Yle välitti keskiviikkona vähän ennen puoltapäivää maailmanluokan oman uutisen eli skuupin. Sen mukaan tiistaina Ranskan Alpeille tuhoutuneen saksalaisen Germanwings-yhtiön matkustajakoneen lentäjät olisivat olleet tajuttomia vuoren kylkeen päättyneen pitkän liu’un aikana. Onnettomuus vaati 150 ihmisen hengen.
Uutista ei ollut maailmalla onnettomuuden tutkimuksia herkeämättä seuraavilla isoilla tiedotusvälineillä. Sen lähde oli liikenteen turvallisuusviraston Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu. Hän kertoi asiasta kuusi tuntia ennen kuin onnettomuuden tutkijat pitävät ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuutensa Ranskan Merialpeilla.
Henttu kertoi Suomen Kuvalehdelle, että tieto lentäjien tajuttomuudesta on peräisin koneen ohjaamonauhurista eli CVR:stä (Cockpit Voice Recorder). Se löydettiin jo tiistaina, vahingoittuneena, mutta ilmeisesti toimintakykyisenä.
”Nauhurilta purettu kommunikointi tai sen puute antaa olettaa, että lentäjät ovat olleet tajuttomia”, Henttu sanoi.
Kone nousi Barcelonasta lähtönsä jälkeen matkalentokorkeuteensa eli vähän yli 11 kilometriin, mutta lähti pian sen jälkeen verrattain jyrkkään liukuun, joka päättyi vuoren rinteeseen vähän yli kahden kilometrin korkeudessa.