SK seuraa Amerikan pähkähulluinta vaalikamppailua – ”Ihmisiä provosoidaan, ja jälki on tällaista”

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

’Trump on todistanut, että kampanjoida voi vähemmälläkin rahalla”, Fox Newsin toimittaja Eboni K. Williams kiittelee. On lokakuun alku, vaaleihin on 35 päivää ja New Yorkin Harlemissa on meneillään paneelikeskustelu mustien ja latinojen asemasta Yhdysvaltojen politiikassa.

Donald John Trumpin presidenttiehdokkuudesta voi löytää monenlaisia opetuksia, maltillisen budjetin kampanjointi ei välttämättä ole niistä aivan ensimmäinen. Eikä toinenkaan.

On totta, että Trumpin kampanja on osoitus siitä, että superpopulisti voi kampanjoida vähemmälläkin rahalla. Republikaanien ehdokas on kerännyt puheillaan jättimäisen julkisuuden ilman Yhdysvaltojen vaaleille tyypillistä valtavaa määrää ostettua mainontaa. Rahaa on säästynyt, kun toimittajat ovat rummuttaneet Trumpin viestiä.

Tätä kutsutaan ansaituksi julkisuudeksi.

Trumpin ansaitun julkisuuden laatu on sitten toinen kysymys.

Ehdokkaan suhde mediaan on lievästi sanottuna jännitteinen. Julkisuuden määrä kelpaa Trumpille, laatu ei. Kampanja on evännyt useilta toimittajilta pääsyn vaalitilaisuuksiin, kun uutisointi ei ole ehdokasta miellyttänyt.

Donald Trumpin kampanja on monella tapaa ainutlaatuinen. Se on ainutlaatuisen seksistinen ja rasistinen, lisäksi Trump on nostanut pintaan rotujännitteitä ja repinyt republikaanisen puolueen omat rivit rikki.

Roisit kampanjapuheet eivät vaikuta provosoineen tänne Harlemiin kokoontuneita. Paikalla on sekä republikaaneja että demokraatteja. Sen paremmin Trump kuin hänen vastaehdokkaansa, demokraattien Hillary Clinton eivät täällä nauti kritiikitöntä suosiota. Myös väistyvä presidentti saa moitteita.

”Onko Obama unohtanut mustat vai unohtiko yhteisö presidentin?” radiotoimittaja Selena Hill kysyy.

Osalle yleisöstä poliittinen toiminta on uutta. Vieressäni istuva nainen kertoo vaatimattomasti vasta opettelevansa politiikkaa.

Täällä Hillary Clinton näyttäytyy osana poliittista eliittiä, joka ei aina ymmärrä vähemmistöjen arkea.

”Clinton puhuu naisten palkoista, mutta entä Meksikosta tänne muuttaneen miehen tai mustan naisen palkka?” yleisöstä kysytään.

Donald Trump voisi periaatteessa vedota latinoihin, joita ajatus vahvasta liikemiespresidentistä, kurista ja järjestyksestä saattaisi hyvinkin puhutella. Hän on kuitenkin tuhonnut mahdollisuutensa puhumalla toistuvasti meksikolaisista raiskaajina ja rikollisina.

Keskustelu Harlemissa katkeaa, kun varapresidenttiehdokkaiden väittely alkaa. Republikaanien Mike Pence ja demokraattien Tim Kaine näyttävät televisioruudulla tavallistakin valkoisemmilta. Muistavatko he, että heitä kuunnellaan täälläkin?

 

Washington DC: ROTU

’Olen palvellut viittä Yhdysvaltojen presidenttiä, pärjään kumman kanssa vain”, viereisestä pöydästä juttusille käynyt mies vakuuttaa. Hän vetää nautinnolliset sauhut kuubalaisesta sikaristaan. Istumme leppeässä Washingtonin illassa viktoriaanisella huvila-alueella, vain kivenheiton päässä Capitol Hillin hallintokortteleista.

Kysymys rodusta on Yhdysvalloissa nyt ajankohtaisempi kuin aikoihin. Maan ensimmäinen musta presidentti on päättämässä kauttaan, mutta häneen asetetut suuret toiveet eivät ole toteutuneet. Ihonväri määrittelee edelleen vahvasti ihmisen elämää ja mahdollisuuksia.

Alkuvuonna on uutisoitu laajasti useista tapauksista, joissa musta amerikkalainen on kuollut poliisin luodeista. Mustien oikeuksia puolustava Black Lives Matter -liike on aktivoitunut, ja kaiken tämän keskellä presidenttiehdokas Trump kiertää maata kummastelemassa, miten mustat voivat elää väkivaltaisissa getoissa.

”Täällä voin jutella kanssasi näin, eikä se haittaa ketään”, virkamies sanoo. ”Eikä minun tarvitse huolestua, jos näen poliisin. Toista on vaikka Tennesseessä. Minulla on tutkinto huippuyliopistosta ja loistava virka, mutta tässä maassa on paikkoja, joissa minua kohdellaan ensisijassa mustana”, hän kuvaa.

Kysyn mieheltä, mikä Hillary Clintonissa mustia hiertää, monet kun vaikuttavat kannattavan häntä lähinnä vastustaakseen Trumpia.

”Clinton tekee virheen väittäessään tietävänsä, miltä mustista amerikkalaisista tuntuu. Enhän minäkään tiedä, millaista on olla valkoinen nainen. Kannattaisi sanoa, että kuuntelee, yrittää ymmärtää ja tekee parhaansa.”

Mielipidemittauksissa Clintonin ylivoima mustien ja latinojen keskuudessa on silti murskaava. Pitkän uran Washingtonissa tehneenä poliitikkona hänellä on kuitenkin suuria vaikeuksia esiintyä sellaisena muutospresidenttinä, jota amerikkalaiset janoavat.

Tätä kuvastaa sekin, miten kovan vastuksen järjestelmän haastajana ja eliittien kriitikkona esiintynyt Bernie Sanders tarjosi Clintonille demokraattien esivaalissa.

 

Florida: USA! USA! USA!

Astun paahtavasta auringosta maapohjaiseen karjahalliin Ocalassa Pohjois-Floridassa. Toimittajat virittelevät kameroitaan, ja kantrihenkinen valkoinen väki etsiytyy lavan lähelle. Nämä naiset ja miehet voisivat hyvin olla perussuomalaisten tai keskustan tilaisuudesta, mietin.

Liput liehuvat, jotkut laittavat tanssiksi.

Donald Trumpin vaalitilaisuus on valkoisempi ja vaatimattomampi kuin republikaanien Mitt Romneyn vastaava, jota seurasin Denverissä vuonna 2012. Koristeita on niukasti ja ympäristö arkinen. Musiikki tulee levyltä.

Nyt ollaan vaa’ankieliosavaltiossa, jossa kampanjoimiseen kumpikin ehdokas käyttää runsaasti aikaa. Eikä syyttä, Florida on väkirikas osavaltio, jonka voittaja saa presidentinvaaleissa 29 valitsijamiestä.

Uutisissa on jo pian viikon päivät puitu vain yhtä asiaa: nauhoitusta, jolla Donald Trump retostelee harjoittamallaan seksuaalisella häirinnällä. Julkkiksena hän voi kouria naisia lupaa kysymättä. Jos nainen on kaunis, minua ei pidättele mikään, Trump sanoo nauhalla.

Ahdistelukohun käynnistyttyä Trump yritti ensin kääntää huomion vastaehdokkaansa aviomiehen ex-presidentti Bill Clintonin tekemisiin.

Trump vain puhui, presidentti Clinton teki, hänen kampanjakoneistonsa korosti. Trump itse alkoi toistella, ettei kukaan kunnioita naisia enemmän kuin hän.

Bill Clintonin puhetilaisuuden ulkopuolella Floridassa Trumpin kannattajat huusivat entisen presidentin olevan raiskaaja.

Ehdokkaiden toisesta väittelystä on kulunut alle kolme vuorokautta. Trump herätti paheksuntaa vihjaamalla järjestävänsä Hillary Clintonin vankilaan, jos tulee valituksi. Uhkaus oli rajua, demokratiaan sopimatonta puhetta, mutta pian sekin hautautuu kourintakohun alle.

Minut Trumpin vaalitilaisuuteen tuonut Über-kuski moitti Trumpin puhuvan typeriä maahanmuuttajista, mutta näki hänessä hyvääkin: ”Miksi amerikkalaiset eivät saisi olla ylpeitä maastaan ja lipustaan? En ole uskonnollinen, mutta uskonto on osa tätä maata.” Clintonissa ja Obamassa häntä hiertävät isänmaallisuuden puute ja perinteisten arvojen halveksunta.

Tilaisuus alkaa, ja puhuja toisensa jälkeen nousee lavalle syyttämään toimittajia puolueellisiksi. Tämä on viesti, jonka yleisö ymmärtää. Väki alkaa kurkkia taakseen, tuijottaa ja kuvata meitä toimittajien aitiossa olevia.

Yhdysvalloissa luottamus mediaan on etenkin republikaanien keskuudessa syvemmässä kuopassa kuin vuosikymmeniin. Syyskuussa julkaistun mielipidemittauksen mukaan 14 prosenttia republikaaneista pitää mediaa luotettavana.

Hallissa on kuuma. Hiki valuu myös edessäni aitaan nojailevan pitkän ja leveän miehen niskaa pitkin. Hän vilkuilee minua lippansa alta. Katse ei ole ystävällinen.

”USA! USA! USA!” yleisö huutaa. Ja viimein hän on täällä: Donald Trump. Pienin askelin näkösälle tepasteleva ehdokas hymyilee ja vilkuttaa.

Pian hymy on kadonnut ja ehdokas karjuu mikrofoniin jo tutuksi tulleita aiheita. Suurin osa puheesta koskee ”kiero-Hillarya”, joka ei rikostensa vuoksi saisi olla edes ehdolla.

Trumpin viesti kuulijoilleen on, että valtaapitävät ja media ovat pettäneet heidät ja pilkkaavat heille rakkaimpia asioita, kuten kristinuskoa ja isänmaata. Yleisö leimahtaa, syttyy.

Trump myös väittää, etteivät toimittajat suostu kuvamaan hänen tilaisuuksiensa yleisömassoja. Hän käskee meitä kääntämään kameroita yleisöön.

Seison tuolilla kamera kädessä, yleisö tuijottaa. Katseista on kadonnut lämpö. Näinkin niitä muureja pystytetään.

Pitäisikö kääntyä täydet 360 astetta? Silloin näkyisi, että hallin takaosassa on vielä tilaa.

 

’Vihan jyrkkyys on uutta”, valtio-opin professori Judithanne Scourfield McLauchlan arvioi. Tapaan hänet Etelä-Floridan yliopistossa St. Petersburgin kampuksella.

”Kieli on rajua. Demokraattien esivaalissa Bernie Sanders puhui vallankumouksesta, ja Trump haluaa pistää koko järjestelmän palasiksi”, professori kuvaa.

Trumpin kannattajia viehättää ajatus politiikan ulkopuolisesta voimasta ja muutoksesta.

Halu muutokseen, eliittien kritiikki ja vaatimus rajojen sulkemisesta ovat tuttuja Euroopan oikeistopopulistisista liikkeistä, myös perussuomalaisista.

”Huolestuttavaa on, että ihmiset eivät tunne voivansa vaikuttaa järjestelmän kautta. He eivät usko dialogiin. Ja nyt heidät on saatu sotajalalle.”

Professorin mukaan Trumpin Make America Great Again -puheet, vaatimukset Amerikan suuruuden palauttamisesta, ovat kaipuuta aikaan, jolloin naiset ja vähemmistöt tiesivät paikkansa. ”Trumpia kiitellään suorapuheiseksi, mutta hän oikeuttaa puheillaan rasismia ja seksismiä.”

Naisviha ei ole vierasta maalle, jossa naisella ei toistaiseksi ole ollut asiaa presidentiksi – ja jossa valtapuolueen ehdokkaaksi voi nousta Donald Trumpin kaltainen mies.

Mies, joka luo omat pelisääntönsä ja keksii itse faktansa.

Seuraavana päivänä tapaamme uudestaan, tällä kertaa Scourfield McLauchlanin kotona. Naisen paikka on Valkoisessa talossa, sohvatyynyssä lukee.

Tällä naisella on asiasta kokemusta: hän työskenteli Hillaryn toimistossa Valkoisessa talossa Bill Clintonin presidenttikausien ajan.

”Olen demokraatti, pidä se mielessä”, Scourfield McLauchlan sanoo ja nauraa.

Hillary Clintonin valinta olisi hänelle unelman täyttymys: ”Halusin äänestää häntä jo 1992, kun kuulin hänen puhuvan. Ehdin jo pelätä, etten näkisi naista tämän maan presidenttinä.”

 

New Mexico: MUURI

Lokakuun puolivälissä saavun New Mexicoon. Osavaltio on yksi neljästä, joilla on yhteistä rajaa naapurimaa Meksikon kanssa. Mitä täällä ajatellaan Trumpin keskeisestä vaalilupauksesta: muurin rakentamisesta Meksikon ja Yhdysvaltain rajalle?

Osavaltion republikaanikuvernöörin Susana Martinezin mielestä muuri on surkea ajatus. Monen muun puoluetoverinsa tavoin hän on ilmoittanut, ettei tue puolueen presidenttiehdokasta.

Osa Trumpin puoluetovereista on aidosti kavahtanut tämän puheita, osalle taas skandaaleissa rypevän ehdokkaan tukeminen on liian suuri poliittinen riski. Rasistisia puhuvan kourijaliikemiehen tukemista on vaikea perustella omille äänestäjille.

”Puheet muurista ovat tehneet vaaleista erityisen kuuman aiheen täällä”, tutkija ja journalisti Rubén González Pueblan autonomisesta yliopistosta Meksikosta kertoo.

”Meksikon mediassa Trump esitetään vaarallisena rasistina”, hän jatkaa. ”Media suosii Clintonia, koska hän ei ole Trump. Emme kuitenkaan juuri tunne hänen aikeitaan.”

Meksikolaisia huolettaa se, miten Trumpin valinta vaikuttaisi Yhdysvaltoihin muuttaneiden mahdollisuuksiin elättää rajan takana asuvia perheitään. ”Monet täällä ovat sukulaistensa lähettämän tuen varassa”, González kertoo.

Yhdysvaltojen uutisvirrassa kuohuttavat nyt muut aiheet.

Trump on nostanut kampanjapuheisiinsa uuden teeman: vaaleista ei tule rehellisiä. Ehdokas ilmeisesti tietää tämän jo nyt, vaikka äänestykseen on vielä viikkoja. Trump nähtävästi valmistautuu olemaan mahdollisimman huono häviäjä.

Tuntuu melkein siltä, että Yhdysvaltojen demokratia natisee liitoksistaan. Hyväksyykö Trump tuloksen, jos hän ei voita? Ja jos ei hyväksy, onko luvassa mellakoita?

 

’Tukeni Trumpille on ääni Clintonia ja korruptiota vastaan”, Nashvillestä Tennesseestä oleva Denise Piefke selittää.

Hän ei ole yksin. Vaalin poikkeuksellisuutta kuvaa, että tällä kertaa ei äänestetä niinkään ehdokkaan puolesta kuin ehdokasta vastaan. Noin kolmanneksella äänestäjistä keskeinen syy äänestyskoppiin vaivautumiselle on se, että toisen ehdokkaan valinta on estettävä. Sama koskee niin Clintonin kuin Trumpinkin kannattajia.

Vaalin voi nyt ratkaista se, kumpi ehdokas on vähemmän epäsuosittu.

Piefke on kotiäiti, jonka lapset ovat jo muuttaneet kotoa. Albuquerqueen hänet toi maraton, hän voitti 55–59-vuotiaiden naisten sarjan.

“Trump on sarjakuvamainen hahmo. Hän tuo kuitenkin toivoa niille, jotka ovat kokeneet äänestämisen turhaksi”, hän kuvaa.

Mielipidemittausten mukaan Trumpin persoona arveluttaa hänen kannattajiaankin. Clintonia suosivien epäilykset taas liittyvät ehdokkaan luotettavuuteen ja kytköksiin.

Trump on vähän koulutettujen valkoisten miesten ehdokas, mutta hänelle on kannatusta saman ryhmän naisissakin.

Piefken suvun tarina on tyypillistä amerikkaa: kertomus tyhjistä taskuista ja työteliäistä käsistä. Itä-Euroopasta muuttaneet isovanhemmat kohtasivat Yhdysvalloissa syrjintää ja köyhyyttä, mutta perhe ponnisteli tiensä keskiluokkaan.

”Media vaahtoaa valkoisten etuoikeuksista, mutta monen tausta on samanlainen kuin minun. Olemme raataneet pyytämättä tai saamatta apua valtiolta”, Piefke katsoo.

”Viha, jonka aistit Floridassa, on todellista. Ihmiset ovat katkeria siitä, että kokemuksistamme puhutaan valkoisten etuoikeuksina. Sekin turhauttaa, ettei asiamme pääse läpi julkisuudessa.”

 

Las Vegas: VAALIRAIVO

’Media kyllä tiedetään! Samaa paskaa kaikki! Valehtelette, vääristelette!” Nainen on kuullut minun olevan toimittaja ja on raivoissaan.

Jonotamme Las Vegasissa Nevadassa Trumpin valintaa tukevan Great America PAC -järjestön tilaisuuteen kantrihenkisen yökerhon ulkopuolella.

Alkamassa on kampanjan kolmas ja viimeinen televisioväittely, ja gallupit näyttävät Trumpin mahdollisuuksien hiipuvan.

Clinton on mielipidemittauksissa noussut yli kuuden prosenttiyksikön johtoon, vielä lokakuun alussa johto oli alle kolme prosenttiyksikköä. Alamäki on kiihdyttänyt entisestään Trumpin väitteitä epäreilusta vaalista ja median vääristelystä.

Vastaan naiselle syytösten olevan kohtuuttomia – eihän hän edes tunne minua. Hän ei kuitenkaan rauhoitu. Tuleekohan seuraavaksi nyrkistä, mielessäni käy.

Tilanne laukeaa, kun lähellä seissyt pariskunta käy juttusille. He kysyvät, mitä näistä vaaleista Euroopassa ajatellaan.

Sisällä sulaudun joukkoon. Tai siltä se ilmeisesti ainakin vaikuttaa, sillä tilaisuuden isäntä käy kysymässä, voisinko tulla ovelle vastaanottamaan arvovieraita. Heilautan mediakorttiani, turhaan: ”Pistät sen piiloon.” Kieltäydyn nauraen.

Lavalle nousee Dorothy Woods, jonka puoliso sai surmansa Bengasin-konsulaattiin Libyassa tehdyssä iskussa vuonna 2012. Ulkoministerinä tuolloin toiminutta Clintonia on syytetty tapahtuneesta. ”Häntä ei saa päästää presidentiksi”, Woods vetoaa.

”Nämä ihmiset eivät varsinaisesti ole mitään itsenäisiä ajattelijoita”, Nevadan republikaanien johtoportaaseen kuuluva mies kuiskaa.

Seuraamme televisioväittelyä yhdessä ja kysyn, saanko mainita jutussa hänen nimensä. ”Toki, mutta silloin sanon, että Trump on mahtava!”, mies nauraa.

”Jos hänellä on lappu, jossa lukee ’pysy rauhallisena’, niin nyt kannattaisi vilkaista sitä”, mies arvioi. Trump pyyhkii hikeä ylähuulestaan.

Yleisö elää mukana. Edessäni istuva nainen pui nyrkkiä ja huutaa solvauksia valkokankaalle.

”Ihmisiä provosoidaan, ja jälki on tällaista”, uusi tuttavani puistelee päätään.

Kysyn, mikä Clintonin valinnassa huolettaisi. ”Eipä mikään”, mies vastaa. ”Hän on taitava, paketti pysyisi kasassa.”

Entä Trumpin? Vastaus on yksinkertainen:

”Hän ei osaisi pitää suutaan kiinni.”