Sikainfluenssa: Mistä tietää, pitääkö mennä lääkäriin?

lääkärit
Teksti
Hannele Jäämeri
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Useimmat sairastavat sikainfluenssan lievänä. Jos oireet ovat selvästi rankemmat kuin tavallisessa flunssassa, ei lääkäriin menoa kannata viivyttää.

Näin rokotettiin sikainfluenssaa vastaan Jordanian pääkaupungissa Ammanissa 17. marraskuuta. Kuva NADER DAOUD / AP / Lehtikuva.

Noin kymmenn prosenttia väestösta saa taudin varotoimista huolimatta. Suomen Kuvalehden kysymyksiin vastasi Pirkanmaan tartuntatautien ehkäisystä vastaava TAYS:in infektioylilääkäri Jukka Lumio. Hän on juuri laatinut tuoreita vastauksia sairaanhoitopiirin nettisivulle yleisimpiin sikainfluenssaa koskeviin kysymyksiin.

Virustartuntaa hoidetaan Tamiflu-lääkkeellä. Se tehoaa sitä paremmin mitä varhaisemmin sitä otetaan. Miksi ihmisiä kehotetaan odottamaan kotona flunssaoireiden kanssa ainakin kolme päivää?

“Suomessa emme anna tällaista ohjetta. Mitään päivärajoituksia ei ole asetettu, eikä ole syytä viivytellä lääkäriin menoa, jos kunto on todella huono. Toisaalta hoitoon ei kannata mennä ensimmäisten flussaoireiden ilmaantuessa. Jos kaikki ryntäävät terveyskeskuksiin, tulee varmasti uhreja, koska vakavat tapaukset eivät pääse ajoissa hoitoon. Yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia ihmisistä sairastaa kuitenkin taudin lievänä, niin kuin minkä tahansa flunssan.”

Miten tavallinen ihminen osaa arvioida tilanten?

“Aikuisen on mentävä lääkäriin, jos tuntee itsensä ratkaisevasti sairaammaksi kuin tavallisissa flunssissa, joita jokainen on kokenut. Kuume ja säryt ovat kovempia kuin aikaisemmin koetut, hengitys raskaampi.”

“Vanhuksilla tauti voi olla kuumeetonkin, mutta he saattavat kertakaikkiaan väsähtää. Vakavaa on myös, jos ajatukset alkavat sekoilla.”

“Lasten suhteen vanhempien pitää arvioida, onko lapsi erilainen kuin aikaisemmissa flunssissa. Erilaista itkua, käsittelyarkuutta, tihentynyttä hengitystä. Joku oire, joka panee ajattelemaan, että tämä ei nyt ole niin kuin tavallisessa flunssassa.”

Onko taudilla tyypillinen kulku?

“Oireet ovat hyvin samanlaisia kuin missä tahansa flunssassa. Riippuu ihmisestä, mitkä oireet ovat pahimipia. Yksi saa herkemmin nuhan, toinen yskän. Vaikeaoireisilta potilailta otetuista näytteistä puolet on ollut muuta kuin sikainfluenssaa. Liikkeellä on kymmeniä muita flunssaoireita aiheuttavia viruksia, vaikka A-viruksen aiheuttama kausi-influenssa ei ole vielä alkanut.”

Eikö tarkempia ohjeita hoitoon hakeutumisesta voi antaa?

“Lääkärien koulutuksessa yksi vaikeimpia asioita on opettaa erottaamaan kipeä ihmien ja sairas ihminen. Tavallisessa influenssassakin ihminen on hirveän kipeä, mutta ei sairas, vaikka olo on todella kelju. Lääkäreille tämä ero selviää, kun näkee satoja potilaita. Kuume voi olla yhtä korkea kahdella potilaalla, mutta toisesta kokenut lääkäri näkee jo päältä, että tuolla eivät asiat ole hyvin.”

“Vanhemmat tuntevat lapsensa ja he pystyvät arvioimaan tilannetta. Jos lapsi on jotenkin erilainen, kannattaa käydä terveysasemalla. Tällä hetkellä ihmisten pelkoreaktio lisää taipumusta nähdä oireet vakavampina ja uhkaavampina kuin muuten. Millään päivärajoituksella ei kuitenkaan kannata ihmisiä toppuutella, niin että lainkuuliaiset tulevat hoitoon liian myöhään.”

Miten sairaalassa hoidetaan sairastuneita? Onko muuta kuin Tamiflu-lääke?

“Meillä on kaksi viruslääkettä, joita on niin paljon että kaikille riittää. Sairaalassa on mahdollisuus nesteytykseen ja hengityksen avustamiseen, jos sitä tarvitaan.”

Suositellaanko, että ihmiset hankkisivat Tamiflu-reseptejä varastoon?

“Sitä ei pidä tehdä. Norjassa Tamiflu-lääke siirrettiin viime viikolla käsikauppaan, mutta Suomessa olemme sitä mieltä, että se aiheuttaa uhreja. Päätöstä on kritisoitu muissakin maissa.”

Miksi?

“Ihmiset saattavat ottaa sitä kovaan kuumeeseen, koska kuvittelevat, että heillä on sikainfluenssa, vaikka kuumeen voi aiheuttaa joku muu sairaus, esimekrisi bakteeriperäinen verenmyrkytys, joka pitäisi hoitaa antibiooteilla. On mahdoton ohjeistaa ihmisiä erottamaan eri sairauksia kotona.”

Käyttäytyykö H1N1 virus periaatteessa samalla tavalla kuin normaali kausi-influenssa?

“Periaatteessa. Mutta tuntemattomasta syystä hyvin pieni joukko ihmisitä saa H1N1-viruksesta nopeasti vakavan taudin. Se on heidän elimistönsä oma reaktio virukseen. Tätä ilmiötä ei ole kausi-influenssassa. Ulkomailla tutkittujen tapausten perusteella tiedetään, että niistä sikainfluenssaan menehtyneistä, joilla ei ollut muita sairauksia, suurin osa on menehtynyt suoraan viruksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen tai verenvuotoihin.”

“Kausi-influenssan seurauksena menehtyy suunnilleen saman verran ihmisiä, mutta siihen sairastuvat herkimmin vanhukset ja ongelmia tuovat bakteerien aiheuttmat jälkitaudit. Sikainfluenssan riskiryhmiä taas ovat raskaana olevat naiset, lapset ja nuoret aikuiset. Vanhemmalla väestöllä on suojaa 1940-1950-luvuilla liikkuneiden samantapaisten virusten pohjalta.”