Keisarin kruunajaiset
Kiinan presidentti Xi Jinping sinetöi asemansa, mutta ei pysty tukahduttamaan tyytymättömyyttä yksinvaltapyrkimyksiään vastaan.
Kiinan kommunistisen puolueen paraatipaikalla Pekingissä tehdään kiireellä viimeisiä valmisteluja ”keisarin kruunajaisia” varten.
Kymmenen vuotta Kiinaa johtaneen Xi Jinpingin on tarkoitus valituttaa puolueen huippukokouksessa itsensä poikkeuksellisella tavalla jo kolmannelle puoluesihteeri- ja presidenttikaudelle.
Kiinan kommunistisen puolueen vallankäytön tärkein näytelmä käynnistyy Taivaallisen rauhan aukion länsilaidalla komeilevassa Suuressa kansanpalatsissa sunnuntaina 16. lokakuuta. Seuraavan viikon aikana puolue valitsee itselleen johdon luotsaamaan lähes puolentoista miljardin asukkaan jättiläisvaltiota.
Xin pitkittyvä valtakausi sinetöidään vertauskuvallisesti näköetäisyydellä sekä kansantasavallan perustajan Mao Zedongin mausoleumista että Kiinan keisarien viisisataa vuotta asuttamasta Kielletystä kaupungista.
Joka viides vuosi järjestettävän kokouksen noin 2300 valtuutettua edustavat puolueen yli 90 miljoonaa rivijäsentä. He valitsevat ensin 205-jäsenisen keskuskomitean. Se seuloo riveistään 25-jäsenisen politbyroon, joka taas valitsee Kiinan ylimmän puolue-elimen, seitsemän hengen pysyvän komitean.
Vuoden ajan huolella pohjustetun koreografian huippuhetki on puoluesihteerin valinta. Puolueen johtajasta tulee vakiintuneeseen tapaan myös Kiinan presidentti.
Kokouksen päätökset ja henkilövalinnat on yleensä pedattu huolellisesti etukäteen, eikä Xillä ole ilmiselviä haastajia. Kiinan kommunistisen järjestelmän kulisseissa toimii kuitenkin monia, jotka haluavat hillitä Xin kasvavaa mahtia.
”Xillä on runsaasti vihollisia. Kukaan ei uskalla hyökätä suoraan häntä vastaan, koska hän on keskittänyt kaiken valvonta- ja sortokoneiston käsiinsä, mutta on yleisesti tunnettua, että puolueen piirissä on kapinahenkeä”, arvioi suursijoittaja George Soros toukokuussa 2022 Maailman talousfoorumissa Davosissa.
Tyytymättömyyden perussyy on se, että Xi on omaa asemaansa lujittaessaan murtanut vakiintuneen käytännön, jolla puolueen voimakeskittymät ovat jakaneet toisilleen poliittista määräysvaltaa.
Kiinan kaksi poliittista voimaryhmää ovat rakentuneet Xin kahden edeltäjän Jiang Zeminin sekä Hu Jintaon ympärille. Jiang toimi puoluesihteerinä ja Kiinan presidenttinä vuosina 1989–2002, Hu taas vuodesta 2003 Xin valtaannousuun vuonna 2012 asti.
Jiangin johtama Shanghain siipi edustaa Kiinan itärannikon vauraita kasvualueita. Se ajaa markkinatalouden sekä niin sanottujen perintöprinssien, eli valta-asemansa edelliseltä sukupolvelta perineen puolue-eliitin etuja.
Shanghain siipi haluaa säädellä tiukasti yhteiskunnallista keskustelua ja pitää ohjat puolueen keskushallinnon käsissä.
Hun siipeä kutsutaan tuanpaiksi. Sen jäsenet ovat enemmän ”tavallista kansaa”, valtaosin Hun aiemmin johtaman kommunistisen puolueen nuorisojärjestön kasvatteja.
Tuanpaille markkinavoimien etuja tärkeämpää on Kiinan eri alueiden ja yhteiskunnan tasainen kehitys ja poliittisten toimintavapauksien lisääminen. He ovat pyrkineet ohjaamaan Kiinan talouskasvua Shanghain siiven suosimalta itärannikolta myös maan alikehittyneille alueille.
Puolueen ja hallinnon huippuvirat ovat vaihdelleet ryhmien kesken, tarvittaessa valtaa on myös jaettu.
Yhdysvaltalaisen ajatushautomon Brookings-instituutin tutkija Cheng Li käyttää ryhmistä määritelmiä eliitin edustajat ja populistit. Ne voi löyhästi rinnastaa myös Yhdysvaltain kaksipuoluemalliin, jossa tuanpait vastaavat demokraatteja ja Shanghain siipi republikaaneja – toki sillä erolla, ettei kiinalaisilla ole ollut mitään mahdollisuutta valita ryhmittymien välillä vapaissa vaaleissa.
Vallanjakomallin perustan rakensi Kiinan suuren talousuudistuksen arkkitehti Deng Xiaoping 1980-luvulla siivotessaan puolueesta Maon itsevaltaisia hallintokäytäntöjä.
Puolueen vallan yhteiskunnassa piti olla ehdoton, mutta ratkaisuissaan se ei enää saanut sortua yhden henkilön halvaannuttavaan saneluun, Deng määritteli.
Malli loi vakautta ja ennustettavuutta. Kun sisäisten erimielisyyksien ratkomiseen oli toimiva mekanismi, puolue saattoi keskittää voimansa talouden kasvattamiseen.
Dengin uudistuksista lähtien kommunistisen puolueen valta on perustunut sanattomaan sopimukseen, jonka ydin on, että puolue tuottaa kiinalaisille hyvinvointia, kunhan nämä eivät kyseenalaista sen valtaa.
Vakaa vuorovaikutussuhde on nyt uhattuna, presidentin arvostelijat nurisevat.
Xi rikkoi vallanjakomallin, vaikka nousi itse valtaan juuri sen ansiosta. Hänet valittiin presidentiksi vuonna 2012 Shanghain siivestä, kun Hu väistyi kahden kauden jälkeen.
Vuorottelumallin oletettiin jatkuvan entisellään, mutta Xi alkoi heti rakentaa omaa valtakoneistoaan poistamalla vastustajiaan puolueen ja maan hallinnon avainpaikoilta. Tilalle hän nimitti omia luotettujaan.
Samaa kaavaa ovat käyttäneet vallanhimoiset hallitsijat aina ja kaikkialla. Xi toimi kuitenkin poikkeuksellisen määrätietoisesti, tehokkaasti ja nopeasti, korostavat hänen valtaansa edeltäjiinsä verranneet Kiina-tutkijat, Eun Kyong Choi, John Wagner Evans ja Andrew McDonald China Quarterly -aikakauslehdessä joulukuussa 2021.
Xin ylivaltaa siivitti hänen menestyksekäs nimityspolitiikkansa, he toteavat.
Kaikkia Kiinan tärkeimpiä väestökeskuksia johtavat nykyään Xin vankat tukijat: Pekingiä Cai Qi, Guangdongia Li Xi, Chongqingiä Chen Min’er ja Shanghaita Li Qiang.
Puolueen valtaryhmien vuorottelumekanismi on romuttunut, eikä Jiangin ja Hun ryhmittymillä ole edes yhdessä kykyä haastaa Xin siiven yksinvaltaa, arvioi Kiinan sisäistä valtataistelua seuraava politiikan tutkija Srijan Shukla intialaisen ajatushautomon Observer Research Foundationin asiantuntija-artikkelissa.
Xi on hyödyntänyt puhdistuksissaan tehokkaasti massiivista korruptionvastaista kampanjaansa.
Sille oli Kiinassa suuri sosiaalinen tilaus. Jiang ja Hu syrjäyttivät vastustajiaan pehmein keinoin istuttamalla heitä näennäisvirkoihin, jossa heiltä muka pyydettiin neuvoja tärkeissä kysymyksissä. Paisuva korruptio alkoi kalvaa talouskasvua, kun tuhannet virkaheitot poliitikot ja hallintojohtajat saivat yhä nauttia vanhoista eduistaan tekemättä mitään. Xi saikin kansan puolelleen lupaamalla murskata korruptionvastaisessa taistelussa ”niin tiikerit kuin kärpäsetkin”.
Lähes kaikki puolueen silmäätekevät olivat aiemmin jotenkin hyödyntäneet asemaansa, joten Xin oli helppo poimia korruptiopuhdistusten kohteeksi vaarallisiksi arvioimiaan poliittisia vastustajia.
Puolueen nouseva tähtipoliitikko Bo Xilai tuomittiin vuonna 2013 elinkautiseen vankeuteen korruptiosta ja ”vastuuttomasta poliittisesta toiminnasta.” Saman tuomion samoista syistä sai kaksi vuotta myöhemmin Bon liittolainen Zhou Yongkang, Kiinan ylimmän valtaseitsikon, eli politbyroon pysyvän komitean jäsen ja johtava turvallisuusviranomainen.
Vangittujen, syrjäytettyjen ja maineensa menettäneiden vastustajien lista on kasvanut jatkuvasti. Heidän rikoksikseen on luettu korruption lisäksi puolueen vastainen vehkeily tai vakavat poliittiset rikkomukset.
Xi on myös muistuttanut, ettei matka luottovirasta oikeussaliin ole välttämättä pitkä.
Tuorein syntipukki on entinen oikeusministeri ja turvallisuuspomo Fu Zhenghua. Juuri hän aikanaan valmisteli Zhoun oikeudenkäynnin Xin ohjeiden mukaan. Fu tuomittiin 22. syyskuuta lahjusten ottamisesta kuolemanrangaistukseen, joka muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi.
Presidentti Xi on koonnut lähipiirinsä ihmisistä, joiden kanssa hänellä on pitkä ja vaikeissa paikoissa koeteltu suhde.
Kanadalaisen Victorian yliopiston poliittisen historian professori Guoguang Wu jakaa Xin siiven vallankäyttäjät seitsemään ryhmään, joista jokainen edustaa tiettyä kautta Xin poliittisella uralla. Vankka side ei yksin riitä; Xi edellyttää luotetuilta myös raudanlujaa ammattitaitoa.
Xin pitkäaikaisin luotettu on nykyinen varapresidentti Wang Qishan, 74. Hän asui Kiinan tulevan presidentin kanssa 1970-luvulla ankeassa ja alkeellisessa luola-asunnossa Liangjiahen kylässä Shaanxin peräkolkilla, missä Xi vietti seitsemän vuotta jouduttuaan ”uudelleenkasvatettavaksi” Maon kulttuurivallankumouksen aikana.
Wang nosti Kiinan vuoden 1998 yrityskonkurssien suosta ja esti pankkikriisin, joka olisi voinut romuttaa Dengin talousuudistukset. Kun Xi nousi valtaan, hän nosti Wangin korruptiokampanjansa johtoon ja vuonna 2018 varapresidentiksi.
Xi ajoi heti toisen presidenttikautensa alussa maaliskuussa 2018 läpi perustuslakimuutoksen, joka kumosi presidentin virkakausien rajaamisen kahteen.
Hän on myös keskittänyt päätöksentekoa yhä tiukemmin hallitukselta puolueelle. Sen sisälle on luotu valtion avainministeriöitä vastaavia erityiskomiteoita. Xi itse johtaa niistä neljää tärkeintä: talousuudistusten, rahoitus- ja valtiovarainasioiden, ulkomaanasioiden ja kyberturvallisuuden komiteoita.
Kiinan maakuntia johtavat rinnakkain kuvernöörin virkamieshallinto sekä kommunistisen puolueen alueellisen pääsihteerin puoluekoneisto. Xin aikana saneluvalta on siirtynyt puoluesihteereille.
Xin päävälineitä valtansa lujittamisessa on ideologinen muokkaustyö. Heti valtaan noustuaan hän määritteli kansantasavallan ja puolueen historian jakautuvan kolmeen merkittävään ajanjaksoon. Niitä ovat luotsanneet Mao, Deng – ja hän itse, Xi Jinping.
Xin ”uuden aikakauden” painoarvo puolueen virallisessa historiankirjoituksessa on vaivihkaa noussut Maon rinnalle ja Dengin ohi. ”Xin ajatukset” lisättiin puolueen peruskirjaan vuonna 2017. Sen jälkeen ne on korotettu merkitykseltään Maon ajatusten veroisiksi. Jokainen asemastaan huolehtiva puolueen jäsen tai viranomainen tajuaa, että presidentin linjan arvostelu voidaan tulkita hyökkäykseksi itse puoluetta vastaan.
Xin koottujen ajatusten tiivistelmä on nykyään myös puolueen keskuskoulun keskeisin poliittinen oppikirja.
Entisen keisarillisen kesäpalatsin tuntumassa Pekingissä sijaitseva keskuskoulu on ”kommunistisen Kiinan valtionkirkko”, ironisoi Diplomat-verkkosivusto. Se ohjailee yli kolmea tuhatta paikallista puoluekoulua ja koulutuskeskusta, joiden opiskelijoista valikoidaan puolueen, talouden ja yhteiskunnan tulevat vastuuhenkilöt.
Sekä Mao, Hu Jintao että Xi ovat toimineet keskuskoulun johdossa. Xi luopui tehtävästä vasta, kun hänet valittiin presidentiksi.
Xi viittaa nykyään ani harvoin Deng Xiaopingiin ja hänen uudistuksiinsa. Siihen on selvä syy. Deng vastusti jyrkästi henkilökulttia sekä pitkiä tai elinikäisiä virkanimityksiä, joita hän piti Kiinan kehityksen jarruina.
Presidentti Xi on keskittänyt vallan käsiinsä tavalla, johon kukaan Maon jälkeen ei ole kyennyt, arvioivat tutkijat Choi, Wagner Evans ja McDonald. Silti hän ei ole kyennyt täysin estämään itseensä kohdistuvaa arvostelua.
Xin kritisointi on kuitenkin peiteltyä, se esitetään kiertoteitse ja pääsee vain ani harvoin julkisuuteen. Yleensä asialla ovat puolueen entisten mahtimiehien liittolaiset, joita edelleen on Kiinassa runsaasti ja joilla yhä on käytössään vaikutuskanavia.
Xin tukijat korostavat, että presidentti on taannut Kiinan talouskasvun jatkumisen jopa koronapandemian aikana, lujittanut maan suurvalta-asemaa sekä puhdistanut puoluetta ja hallintoa korruptiosta.
Vastustajien mielestä Xin autoritaarisuus tukahduttaa Kiinan talouskasvua, joka hidastui huolestuttavasti jo ennen koronapandemiaa. Alueet ovat velkaantuneet pahasti, samoin pankit, valtionyhtiöt ja yksityiset yritykset sekä tavalliset kansalaiset. Lisäksi puolueen kovakourainen ja yksinvaltainen johtamistapa vieraannuttaa nuoria sen piiristä.
Arvostelijat kyseenalaistavat Xin koronapolitiikan. Kiina on viimeinen merkittävä valtio, joka turvautuu yhä täyseristykseen covid-19-taudin torjunnassa. Suurkaranteenit rasittavat pahasti taloutta.
Keväällä kansalaiset protestoivat harvinaisen näkyvästi Kiinan ulkomaankaupan keskuksen Shanghain raskasta täyssulkua vastaan. Koronalinja ei muuttunut, viimeksi syyskuussa Sichuanin pääkaupungin Chengdun 21 miljoonaa asukasta määrättiin kolmen viikon karanteeniin. Miljoonat muutkin kiinalaiset olivat tuolloin joko täysin tai osittain eristyksissä ainakin 30 alueella eri puolilla maata.
Presidentti Xihin kohdistuvaa kritiikkiä näyttää ohjailevan mies, jolla on yhä arvovaltaa muttei juurikaan menetettävää: Shanghain siiven 95-vuotias patriarkka Jiang Zemin.
Entinen presidentti ja puoluejohtaja joutui seuraamaan sivusta, kuinka Xi survoi nurin lähes kaikki rakenteet ja pelisäännöt, joita Jiang oli ollut rakentamassa suojamuuriksi yhden henkilön saneluvaltaa vastaan.
Shanghain siipi pyrkii siihen, että nyt alkava puoluekokous asettaa Xin yksinvallalle rajat. Eri asia on, pystyykö puoluekokous siihen.
Xillä on arka kohta, johon vastustajat voivat tarttua. Puolueen johtaviin elimiin ja hallituksen ministereiksi valittavat saavat olla korkeintaan 67-vuotiaita. Deng hahmotteli aikanaan rajat halutessaan varmistaa, ettei Kiinan johto enää vajoa Maon ukkokerhohallintoon.
Xi on 69-vuotias.
Yksinkertaisin vaihtoehto olisi, että puoluekokous myöntää Xille erivapauden ikärajasta.
Sisäisen opposition ehtona päätökselle saattaa olla, että Xin valtaa valita puolueen ydinryhmän eli pysyvän komitean jäsenet rajataan ja joillekin avainpaikoille valitaan henkilöitä hänen lähipiirinsä ulkopuolelta.
Kiina-tutkijat ovat nostaneet esiin toisenkin mahdollisuuden. Xi voisi kiertää ikärajaa luopumalla puoluesihteerin ja presidentin virasta mutta nimityttämällä itsensä Maon tavoin suureksi puhemieheksi, eli puolueen puheenjohtajaksi. Se on virka, jonka Deng lakkautti vuonna 1982.
Suunnitelma saattaa olla liian riskialtis. Se olisi jälleen uusi tölväys valtajärjestelmää vastaan ja voisi myös kiihdyttää Xin henkilöpalvontaa. Presidentin julkikuvaan on ilmaantunut Maon aikoja muistuttavia piirteitä aina pukeutumista myöten: Xi esiintyy mielellään yksinkertaisessa, kaulaan asti napitetussa harmaassa ”puoluepuvussa”.
Puoluekokouksen alla kärkkäimpien liehakoijien alamaisuudenosoitukset ovat yltäneet jopa kiusalliselle tasolle.
Guangxin maakunnan pääkaupungin Nanningin kaupunginjohto painatti pieniä punaisia kirjoja Xin ajatuksista. Ikävät mielleyhtymät Maon punaiseen kirjaan olivat ilmiselviä. Kirjat vedettiin pikavauhtia jakelusta.
Xin valinnalla kolmannelle kaudelle on suuri merkitys muulle maailmalle, sillä hän voi jatkaa suurvaltaunelmiensa toteuttamista. Niiden johtoajatus on uusi Kiina-keskeinen maailmanjärjestys ja kommunistisen puolueen yhä lujempi ote kiinalaisten arjesta ja taloudesta.
Puolueen keskuskoulussa päntättävä Xin ajatusten oppikirja toteaa, että saavuttaakseen tavoitteensa Kiinan on nujerrettava vapaa markkinatalous. Yleismaailmalliset ihmisoikeudet ja rajoittamattomat kansalaisvapaudet kirja määrittelee vaarallisiksi ilmiöiksi. Se toteaa, että kaikkien kulttuurien ja etnisten ryhmien tulee sulautua toisiinsa Kiinan arvojen mukaiseksi yhteisöksi.
Kiina vie malliaan kaikkiin maailman maihin, oppikirja kertoo. Tavoite on saavutettava vuoteen 2049 mennessä, jolloin Kiinan kommunistinen kansantasavalta täyttää sata vuotta.
Toisin kuin Mao, Xi ei ole hetken mielijohteesta toimiva, oikukas tai epäjohdonmukainen johtaja, vaan harkitseva ja pitkäjänteinen, Kiina-tutkijat korostavat. Hän kaihtaa turhia asemaansa ja Kiinaa vaarantavia riskejä.
Xin strategiana ”kiinalaista maailmaa” luotaessa on lisätä poliittista ja sotilaallista painetta lähialueilla, kuten Etelä-Kiinan merellä ja Taiwanilla sekä ostaa vaikutusvaltaa kaikkialla muualla. Hän pyrkinee välttämään viimeiseen asti aseellisia selkkauksia, mutta vahvistaa silti Kiinan sotilaallista suorituskykyä niin lujaksi, että sotiminenkin on tarvittaessa mahdollista.
Pehmeistä vallankäytön välineistä tärkein on talouden uusi silkkitie, tuhannen miljardin euron Vyö ja tie -investointiohjelma. Se ulottuu jo yli 150 valtioon ja sitoo kymmeniä maita, jotka ovat velkaantuneet Kiinalle rakentaessaan satamia, junaratoja ja moottoriteitä.
Vladimir Putinin käynnistämä Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan sotkee Xin tavoitteita. Hän haluaa haastaa lännen omilla ehdoillaan, ei osana Venäjän käynnistämää kaoottista suurvaltaseikkailua, jonka kulkua Kiina ei voi säädellä ja josta saatava hyöty jäisi parhaassakin tapauksessa rajalliseksi.
Xitä ei miellytä sekään, että Putin yrittää omia hänen itsensä jo vuosien ajan ajaman pyrkimyksen ”moninapaiseen maailmanjärjestykseen” lännen ylivallan vastapainoksi.
Ukrainan sodan pitkän tähtäimen hyödyt saattavat silti olla Xille ja Kiinalle haittoja suuremmat.
Surkeasti sujunut sota on heikentänyt Putinin arvovaltaa ja asemaa niiden valtioiden joukossa, joita Kiina ja Venäjä ovat asemoineet tukijoukoikseen vastakkainasettelussa lännen kanssa.
Xi on nyt entistä selvemmin tämän blokin johtaja. Sekin kasvattaa todennäköisyyttä, että puolue myöntää hänelle vielä jatkoaikaa – ainakin viideksi vuodeksi.