Republikaanien villi vanhus

John McCain
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

john mccain

Sotasankari John McCainilla on viimeinen tilaisuus nousta Yhdysvaltain presidentiksi. Katso diaesitys McCainin kampanjasta.

Teksti Jarkko Vesikansa
Kuva Gerald Herbert/AP/LK

McCain vastailee lyhyesti ja varmasti. Hän tietää, että filminpätkä välitetään amerikkalaiselle yleisölle. Hän kamppailee vankinakin oman, isänsä, isoisänsä ja maansa soturikunnian puolesta.

Missä olet saanut koulutuksesi?

“Laivastoakatemiassa.”

Kun McCain on luetellut sotilasnumeronsa, filmi katkeaa. Ruudulle välähtää iskulause: John McCain – rohkeaa palvelua, kokemuksellista johtamista, uskaliaita ratkaisuja. Näin pohjoisvietnamilaisten kuvaama filminpätkä muuntuu 71-vuotiaan presidenttiehdokkaan mainokseksi.

John McCainin elämä sai ratkaisevan käänteen lokakuussa 1967, kun hän lensi Hanoin yllä Skyhawk-koneella. Siihen osui ilmatorjuntaohjus ja se syöksyi järveen.

Vietnamilaiset raahasivat kätensä murtaneen upseerin ylös vedestä. Pian he tajusivat vanginneensa oikean “kruununprinssin”. McCainin isä oli amiraali, joka nousi Vietnamin sodan aikana Yhdysvaltain Tyynenmeren joukkojen komentajaksi.

McCainia rääkättiin fyysisesti ja henkisesti. Häntä taivuteltiin “tunnustuksiin” Yhdysvaltain sotahirveyksistä, keskeisen komentajan pojan kertomana niistä olisi saanut oivan propaganda-aseen.

McCain oli välillä murtumispisteessä. Sen ylittymisen pelossa hän yritti jopa hirttäytyä, mutta vartijat estivät sen. Vähitellen McCain sai ratkaisevaa uskonvahvistusta vankitovereiltaan.

“Pystyäkseni säilyttämään rakkauden ja kunnian minun täytyi olla osa veljeskuntaa”, McCain tähdentää kirjassaan Faith of My Fathers (Isieni usko).

“En ollut yksin niin vahva mies kuin olin joskus kuvitellut.”

Lue lisää SK.sta 10/2008.

Katso diaesitys John McCainin kampanjasta