Peking: Nopeammin, korkeammalle, julmemmin?

Teksti
Tuomo Lappalainen Matti Simula
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Peking 2008

SK tutki: suomalaiset urheilujohtajat hyväksyvät kisojen pitämisen ihmisoikeuksia rikkovissa maissa, kuten Kiinassa ja Venäjällä. Melkein kaikkien mielestä Kansainvälinen olympiakomitea toimi oikein myöntäessään kesäkisat Kiinalle.

Mitä olympialiikkeen pitäisi tehdä, kun sen jäsenmaat teloittavat kansalaisiaan? Voiko urheiluväki vain seurata sivusta, kun vähemmistöjä sorretaan ja toisinajattelijoita vainotaan? Onko oikein viedä arvokisoja maihin, joissa kidutus on arkipäivää?

Suomen Kuvalehti lähetti viime vuoden syyskuussa 30:lle urheilun keskusjärjestöjen ja lajiliittojen puheenjohtajalle kyselyn, jossa tiedusteltiin heidän suhtautumistaan ihmisoikeusasioihin. Liitoista valittiin mukaan 15 suurinta ja lisäksi ne, joiden urheilijoita on olympiakomitean valmennustuen piirissä.

Kyselyyn vastasi viisi kuudesosaa eli yhteensä 25 urheilujohtajaa. Vastaamatta jättivät vain Hiihtoliiton, Lentopalloliiton, Ampumaurheiluliiton, Pesäpalloliiton ja ruotsinkielisen keskusjärjestön SFI:n edustajat.

Olympiakomitean Roger Talermon sijasta vastasi varapuheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström.

Aiheen arkaluontoisuutta kuvaa, että kuusi vastaajaa ei halunnut tulla siteeratuksi omalla nimellään.

Kyselyn tulokset julkaistiin SK:ssa 42/2007 (ilm. 19.10.2007).

Yhteistyö hillitsee roistovaltioita

Periaatteessa suomalaiset urheilujohtajat ymmärtävät, ettei urheilua ja politiikkaa voi pitää tiukasti erillään. Vain muutama esimerkiksi vaatii, että arvokilpailujen isännät on valittava pelkästään urheilullisin perustein. Useimpien mielestä valintaprosessissa on huomioitava myös hakijamaiden yhteiskunnalliset olot.

Urheilupiireissä tunnustetaan kuitenkin, ettei heillä ole varaa olla ihmisoikeusasioissa kovin paavillisia. Monissa vastauksissa muistutettiin, että kansainvälinen urheiluyhteisö koostuu hyvin erilaisten kulttuurien, perinteiden ja uskontojen edustajista.

“Jos isojen kisojen järjestäminen rajattaisiin meidän edustamaamme demokratiaa, ihmisoikeuksia ja tiedonvälitystä noudattavien maiden erityisoikeudeksi, kelvollisia hakijamaita ei löytyisi kuin ehkä kolmannes maailman valtioista”, Palloliiton puheenjohtaja Pekka Hämäläinen laskee.

Suomen Kanoottiliittoa johtava Esko Aaltonen menee vielä pitemmälle: “Ei löydy maata, missä ei tavalla tai toisella rikottaisi ihmisoikeuksia.”

Monista vastauksista huokui vahva usko siihen, että urheilun avulla voidaan vaikuttaa ihmisoikeuksia loukkaavien maiden käyttäytymiseen. Olympia- ja MM-kisojen suuri huomioarvo panee tämän logiikan mukaan kisaisännät miettimään kahta tarkemmin, miten ne kohtelevat kansalaisiaan.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto joutui pohtimaan asiaa, kun Aljaksandr Lukašenkan itsevaltaisesti johtama Valko-Venäjä haki vuoden 2013 maailmanmestaruuskisoja. Ne menivät lopulta Ruotsiin, mutta Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtajan Kalervo Kummolan mukaan Valko-Venäjän päästäminen äänestykseen oli merkki siitä, että maata pidettiin periaatteessa kelvollisena kisaisäntänä.

“Jos Valko-Venäjän kaltaiset maat suljetaan pois, ne vain käpertyvät entistä enemmän”, Kummola epäilee.

Palloliiton Hämäläisen mukaan Kansainvälisellä jalkapalloliitolla oli samantapaisia taka-ajatuksia, kun se myönsi seuraavat MM-kisat Etelä-Afrikalle. Hänen mukaansa valitsijat halusivat edistää sen yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystä laajemminkin, ei vain jalkapallotoimintaa.

“Tähän tapaan ajateltiin myös Euroopan jalkapalloliitossa, kun vuoden 2012 EM-kisat annettiin Puolalle ja Ukrainalle, vaikka vastaehdokkaana oli perinteinen jalkapallomaa Italia”, Hämäläinen kertoo.

Yhden olympialajin edustaja huomautti sentään, että MM-kisat ovat eri asia kuin olympialaiset.

“Olympiakisojen pitopaikkoja koskevien valintakriteerien on oltava erityisen tiukat, sillä olympialainen peruskirja nimenomaan määrää kunnioittamaan yleismaailmallisia eettisiä periaatteita.”

Sorron aste ratkaisee

Suomalainen urheiluväki on käytännössä valmis myöntämään arvokisoja hyvinkin sekalaiselle hakijajoukolle.

Vain kaksi urheilujohtajaa ilmoitti vastustavansa ehdottomasti olympia- tai MM-kisojen pitämistä sellaisissa maissa, joissa on kuolemanrangaistus.

Juuri kukaan ei pitänyt myöskään opposition, tiedotusvälineiden tai ammattiyhdistysliikkeen toiminnan rajoittamista suoranaisena isännyyden esteenä.

Suurin osa oli joissain tapauksissa valmis hyväksymään kisojen järjestämisen jopa toista maata miehittävissä tai etnistä sortoa harjoittavissa maissa.

Toisaalta kymmenen vastaajaa korosti, ettei urheilujärjestöjen pidä ollenkaan arvioida maita sillä perusteella, onko niissä voimassa kuolemanrangaistus vai ei.

Opposition toimintaedellytykset, tiedonvälityksen vapaus ja ay-liikkeen riippumattomuus olivat yhdentekeviä asioita joka neljännelle.

Yhtä moni oli valmis katsomaan jonkin kansanryhmän oikeuksien polkemista tai toisen maan miehitystä läpi sormien.

“Kysymys on aina myös ihmisoikeuksien polkemisen ja sorron asteesta. Mitä tahansa ei pidä sietää, mutta jotakin on pakko sietää, jos kisat aiotaan pitää”, muistuttaa yksi vastaaja, joka ei halunnut nimeään julkisuuteen.

Jos käytetään oikein tiukkaa seulaa, edes vuoden 2010 talviolympialaisten pitäminen Vancouverissa ei ole ongelmatonta, sillä Kanadaakin on syytetty alkuperäiskansojensa kohtelemisesta kaltoin.

“Järjestämisoikeutta ei pidä myöntää maalle, joka harjoittaa totaalista sortoa suurta ihmisjoukkoa kohtaan. Voidaanhan väittää, että Suomessakin sorretaan joitakin pienryhmiä”, Painiliiton Yrjö Tuokko linjaa.

Taekwondoliiton Markku Murron mielestä eri maiden soveliaisuutta arvioidessa pitää ottaa huomioon, että oikeuslaitostenkin toiminnassa on eroja.

“Joissakin maissa saatetaan langettaa kuolemantuomioita paljon epämääräisemmin kuin joissakin avoimissa demokratioissa.”

KOK:n ratkaisut hyväksytään

Suomalaiset urheilujohtajat ovat pitkälti yksimielisiä siitä, että olympiakisojen viimeaikaiset isäntäkaupunkivalinnat ovat olleet perusteltuja.

Vain yksi vastaajaa suhtautui selkeän kriittisesti Pekingin olympiaisännyyteen. Sotshin valinta herätti hieman enemmän ristivetoa, mutta taustalla olivat lähinnä urheilulliset syyt.

“On kyseenalaista, kykeneekö kyseinen paikka selviytymään kisoista edes infran puolesta”, yksi talvilajien edustaja epäilee.

Useissa vastauksissa vedottiin siihen, että sekä Peking että Sotsi valittiin avoimen haun jälkeen Kansainvälisen olympiakomitean sääntöjä noudattaen.

“KOK on pyrkinyt olemaan järjestö, joka ei ota kantaa poliittisiin kysymyksiin”, Jääkiekkoliiton Kummola muistuttaa.

Urheilupiireissä elää luja usko siihen, että olympiaisännyys vaikuttaa myönteisesti Kiinan yhteiskunnalliseen kehitykseen.

“Oli ehdottomasti oikein myöntää kisat Pekingille. Kiinalaisille on tärkeää saada hyväksyntää ja näyttää hyväksyttäviltä. Kaikissa asioissa ei ole onnistuttu, mutta suunta on oikea”, Taitoluisteluliiton Susanna Rahkamo kiteyttää enemmistön ajatukset.

Suomen Urheiluliiton puheenjohtajan Antti Pihlakosken mielestä oli ainakin osittain olympialaisten ansiota, että Kiinan perustuslakiin tuli vuonna 2004 maininta ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Myös ympäristöasioihin on hänen mukaansa kiinnitetty enemmän huomiota kuin olisi tehty, jos kisat olisivat menneet sivu suun.

Purjehtijaliiton Kurt Lönnqvist muistuttaa, että kisajärjestelyihin osallistuu yli 400 000 vapaaehtoista, jotka pääsevät näin tekemisiin muun maailman kanssa. Englannin opiskelu on jo saanut “valtavan piristysruiskeen”.

Myös Palloliiton Hämäläinen uskoo, että Kiinasta tulee kisojen seurauksena avoimempi yhteiskunta.

“Olympialaiset auttavat maan poliittista johtoa havaitsemaan ajan oloon, että vapaa tiedonvälitys on valtion kehitystä tukeva asia”, hän ennustaa.

Totuus kisojen jälkeen

Muutama vastaaja arvioi, etteivät yhdet olympialaiset vaikuta Kiinan tilanteeseen sitä eikä tätä. Yksikään ei pitänyt todennäköisenä, että maan olot muuttuisivat kisojen takia huonompaan suuntaan.

Nyrkkeilyliiton puheenjohtaja Harri Appelroth kehottaa palaamaan tähän kysymykseen.

“Nyt näyttää, että kisaisännyys on parantanut Kiinan yhteiskunnallisia oloja. Se voi kuitenkin olla pelkkää kulissia. Totuus paljastuu vasta kisojen jälkeen.” SK 42/2007 (ilm. 19.10.2007)

Kuva Joakim Breitenstein

Lue koko juttu: Nopeammin, korkeammalle, julmemmin (tilaajille, pdf; SK 42/2007)