Pärjäisitkö ilman verkkoa? Saksassa puheenaiheena nettidieetit

internet
Teksti
Jussi Tuormaa
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Nettiriippuvuuden kääntöpuolena on tietoyhteiskunnan kahtiajakautuminen ja netistä putoaminen.

Saksa internet
Saksassa nettiä käyttää 72 prosenttia väestöstä. Kuva Uwe Lein / AP / Lehtikuva.

Nettipaasto ja sitä todennäköisesti seuraava digikrapula on noussut Saksassa puheenaiheeksi. Samalla kun ollaan huolissaan vanhempien, vähemmän koulutettujen ja köyhimpien jäämisestä netin ulkopuolelle, jotkut verkon aktiivisimmat käyttäjät ovat alkaneet jarrutella surffaamistaan.

Netin käytöstä on tullut monelle vähitellen tärkein yhteys muuhun maailmaan: ykkösmedia tiedonhaussa, uutisten seurannassa, elokuvien katselussa, musiikin kuuntelussa ja yhteydenpidossa muihin ihmisiin. Moni onkin alkanut pohtia, onko nettiriippuvuus kasvanut liian suureksi – tai voiko enää elää ilman nettiä.

Saksassa on kesän aikana ilmestynyt kaksi kirjaa, joissa kerrotaan henkilökohtaisesta nettisuhteesta ja kokeiluista olla vähän aikaa siitä irti – offline. Christoph Kochin ja Alex Rühlen tilitysten lisäksi teema on ollut muutenkin vahvasti esillä – esimerkiksi Der Spiegel julkaisi aiheesta etusivun jutun.

Nettipaasto näyttää ottavan koville, mutta sitä kannattaa kokeilla, jos tuntee jääneensä koukkuun. Kun kirjoittajat palaavat takaisin netin leimaamaan todellisuuteen, heillä tuntuu olevan hieman kaihoa takaisin maailmaan ilman nettiä. Mutta haikeus haihtuu taas nopeasti tämän ajan sykkeeseen, sillä internet kaikkine koukkuineen ja ruotoineen on kuitenkin tosi hyvä juttu.

Christoph Koch kertoo myös taannoisessa haastattelussa, miten irtautuminen internetistä vaaransi hänen toimittajan ammattinsa harjoittamisen. Hän kertoi saaneensa netin kautta sähköpostina monia työtarjouksia, jotka menivät ohi suun. Kun työnantajat eivät saaneet yhteyttä sähköpostilla, he jättivät yhteydenpidon siihen – eivätkä kokeilleet saavuttaa kirjoittajaa esimerkiksi puhelimella saati kirjeitse.

Nettiriippuvuuden kääntöpuolena on kuitenkin tietoyhteiskunnan kahtiajakautuminen ja netistä putoaminen. Nettiputoajat ovat tyypiliisesti vanhempia, köyhempiä ja koulutuksellisesti heikompia ihmisiä. Saksan hallitus on käynnistänyt “Yhdessä netin läpi” -hankkeen , jolla se haluaa auttaa kaikkia saksalaisia integroitumaan internetiin ja kehittymään kyvykkäiksi nettikansalaisiksi.

Samalla kun nettidieetille tai -paastoon ryhtyneet saksalaiset kokevat kokeilunsa ensimmäisten päivien aikana vieroitusoireita, kovaa digikrapulaa, niin suuri osa saksalaisista on tippunut verkosta jo ajat sitten. Saksassa nettiä käyttää 72 prosenttia väestöstä, mutta nuorista 14-29-vuotiaista jo 95,8 prosenttia. Sen sijaan yli 50-vuotiaista vasta alle puolella on nettiyhteys (Tilastoja: Saksan yleisradion ja Initiative D21:n kyselytutkimukset)

Jussi Tuormaa, München