Päivän kuvat: Japani etsii uhreja ja jännittää ydinvoimaloita
Japani setvii kovaa vauhtia perjantain maanjäristyksen ja tsunamin jälkiä. Sunnuntaina arvioitiin, että kuolonuhreja voi olla yli 10 000. Tilannetta ei helpota se, että järistyksen vaurioittamat ydinvoimalat aiheuttavat edelleen huolta.
Useissa ydinvoimaloissa on havaittu reaktorien jäähdytysongelmia. Ilmaan on päästetty radioaktiivista höyryä paineen vähentämiseksi. Toistaiseksi säteilytasojen ei tiedetä nousseen vaarallisen korkeiksi. Uutistoimistotietojen mukaan kymmeniä ihmisiä on silti altistunut säteilylle ja viety hoitoon. Lisäksi tuhansien mahdollista altistusta tutkitaan Fukushiman ydinvoimaloiden ympäristössä.
Miljoonia ihmisiä on yhä ilman vettä ja sähköä. Maanantaiksi on suunniteltu sähkökatkoja muun muassa Tokioon energian säästämiseksi.
Japanin pääministeri Naoto Kan sanoi sunnuntaina, että maata on kohdannut pahin kriisi sitten toisen maailmansodan.
Katso kaikki kuvat aiheesta SK:n kuvaseinällä.
Selviytyjä. Nuori nainen katselee tuhoja 13. maaliskuuta Ishinomakin kaupungissa Miyagin alueella, joka kärsi suurimpia tuhoja tsunamin jäljiltä. Kuva YOMIURI SHIMBUN / AFP / Lehtikuva.
Paareilla makaa huopiin kääritty henkilö, jonka epäiltiin altistuneen säteilylle Fukushiman ydinvoimalan alueella 13. maaliskuuta. Kuva Jiji / AFP / Lehtikuva.
Ennen ja jälkeen. Oikeanpuoleinen satelliittikuva Sendain alueelta näyttää, että tsunamin aiheuttama tuho on lähes täydellistä. Kuva GeoEye / AFP / Lehtikuva.
Satelliittikuva lauantailta 12. maaliskuuta. Hyökyaalto on pyyhkäissyt tieltään lähes kaiken. Kuva DigitalGlobe / AFP / Lehtikuva.
Asukkaat pyöräilevät tsunamin tuhoamien autojen keskellä Tagajossa Miyagin alueella 13. maaliskuuta. Kuva KIM JAE-HWAN / AFP / Lehtikuva.
Otsuchin kaupunki, Iwate. Kello talon seinällä on pysähtynyt aikaan, jolloin tsunami iski. Kuva YOMIURI SHIMBUN / AFP / Lehtikuva.
Pelastusryhmät etsivät eloonjääneitä Miyagin alueella 13. maaliskuuta. Kuva Mike Clarke / AFP / Lehtikuva.
Lähteet: Reuters, Kyodo News
Aiheesta lisää
SK:n jutut Japanin tapahtumista






