Päivän kuvat: Ison luokan murhakäräjiä - Mubarak Egyptissä, upseerit Guatemalassa

Egypti
Teksti
Juho Salminen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Klikkaa yhtä kuvaa, näet diaesityksen kaikista.

Kuva AFP / Lehtikuva.

Egyptissä alkoi tänään oikeudenkäynti maan entistä presidenttiä Hosni Mubarakia vastaan. Häntä syytetään mielenosoittajien murhista ja korruptiosta.

Sairaalasängyssä oikeussaliin kärräty 83-vuotias Mubarak lienee ollut pysäyttävä näky niille, jotka saivat hänet syöstyä vallasta kansannousun jälkeen helmikuussa 2011. Oikeudenkäynnillä on muutenkin poikkeuksellista merkitystä, sillä Mubarak on ensimmäinen arabijohtaja, joka on saatu oikeuden eteen Lähi-idän kansannousujen alettua alkuvuonna.

Mubarakia saattaa odottaa kuolemantuomio. Keskiviikkona hän kiisti syyllisyytensä oikeudessa Kairossa. Mubarakin lisäksi syytettynä on hänen kaksi poikaansa Alaa ja Gamal, Egyptin entinen sisäministeri Habib al-Adli sekä armeijan upseereita.

Mubarakin kannattajat hyökkäsivät entisen presidentin vastustajan (kesk.) kimppuun Kairossa 3. elokuuta. Kuva Khaled Desouki / AFP / Lehtikuva.

Mubarakin oikeudenkäynti pidetään Kairossa poliisiopiston tiloissa. Sen ulkopuolelle kerääntyi väkeä seuraamaan tapahtumia kankaalta, johon tv-lähetys oikeudesta heijastettiin.

Väkijoukossa syntyi kahakoita Mubarakin vastustajien ja kannattajien välille.

Oikeudenkäynti jatkuu 15. elokuuta.

Guatemalan joukkosurmassa kuolleen sukulainen oikeudessa 2. elokuuta. Kuva Johan Ordonez / AFP / Lehtikuva.

Myös Guatemalassa on käyty historiallinen oikeusistunto. Tuomiotkin on jo luettu.

Oikeus tuomitsi neljä entistä sotilasta kunkin 6060 vuodeksi vankeuteen. Tuomitut syyllistyivät 201 siviilin tappamiseen Las Dos Erresin kylässä vuonna 1982.

Oikeus määräsi heille 30 vuotta vankeutta yhtä uhria kohden. Lisäksi jokainen sai vielä 30 vuotta rikoksista ihmisyyttä vastaan. Näin syntyy 6060 vuoden tuomio.

Tuomitut oikeudessa Guatemalassa 1. elokuuta 2011. Kuva Johan Ordonez / AFP / Lehtikuva.

Carlos Carias, Manuel Pop, Reyes Collin Gualip ja Daniel Martinez Hernandez olivat erikoisjoukkojen upseereita veritekojen aikaan. He määräsivät joukot kylään etsimään kadonneita aseita, joiden epäiltiin olevan vasemmistolaisten sissien hallussa. Aseiden etsinnästä kehkeytyi raaka verilöyly, jossa surmattiin myös lapsia ja vanhuksia.

Vuonna 1982 Guatemalan sisällissota oli kiivaimmillaan. Kaikkiaan sota kesti 36 vuotta (1960-1996). Tuona aikana noin 250 000 ihmistä sai surmansa. Tuhansia on yhä kateissa.

Tuomio on merkittävä, sillä se on ensimmäinen joukkosurmista langetettu tuomio maan sisällissodan ajalta.

Lähteet: Reuters (1, 2), Al-Jazeera