Päivän kuvat: Härkätaistelujen viimeiset uhrit Barcelonassa

Barcelona
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Espanjalainen matadori Jose Tomas surmaa härän 25. syyskuuta. Kuva Lluis Gene / AFP / Lehtikuva.


Kuudensadan vuoden ikäinen perinne sai sunnuntaina päätöksensä Barcelonan La Monumental -areenalla, kun matadorit taistelivat härkien kanssa viimeistä kertaa Katalonian maaperällä.

Katalonian parlamentti on kieltänyt härkätaistelut ensi vuoden alusta alkaen. Yli 18 000 ihmistä pakkautui areenan katsomoon seuraamaan viimeistä taistoa, jonka jälkeen härkiä ei enää surmata Barcelonassa urheilun nimissä.

Härkätaisteluiden kannattajat pitävät parlamentin päätöstä kansalaisoikeuksien rikkomisena, vastustajat puolestaan pitävät taisteluita barbaarisina.

“Olemme voittaneet sodan, mutta hävinneet taistelun koska kuusi härkää kuolee tänään”, sanoi The Guardian -lehden haastattelema Montserrat, joka iloitsi härkätaisteluiden loppumisesta.

“He ovat sikoja”, sanoi puolestaan 70-vuotias Antonio ja osoitti pientä eläinaktivistien joukkoa.

Vaikka viimeiseen härkätaisteluun jonotettiin lippuja useiden päivien ajan, lajin suosio on ollut laskussa vuosikymmenten ajan.

Ensimmäinen härkätaistelu Barcelonassa järjestettiin todistettavasti vuonna 1387. Sittemmin tuhansia härkiä on kuollut La Monumental -areenalla, joka rakennettiin vuonna 1915. Samaisella areenalla on menehtynyt kahdeksan matadoria.

Kuva Lluis Gene / AFP / Lehtikuva.
Härkätaistelujen vastainen mielenosoitus Barcelonassa 25. syyskuuta. Kuva Josep Lago / AFP / Lehtikuva.
La Monumental. Kuva Josep Lago / AFP / Lehtikuva.
Ennen taistelua. Kasvattaja Ricardo del Rion härkiä laitumella lähellä Madridia. Kuva Pierre-Philippe Marcou / AFP / Lehtikuva.