Päivän kuvat: "Aivan kuin pilotti olisi sanonut pystyvänsä tuhoamaan koneen siiven viidessä sekunnissa"

kaappaukset
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Yhdysvallat ja Venäjä harjoittelevat yhdessä lentoterrori-iskun varalta. Kuva Ted S. Warren / AP / Lehtikuva.

Venäjän ilmavoimien eversti Alexander Vasiliev (oik.) seuraa amerikkalaisten kollegoidensa kanssa kahden venäläisen Suhoi Su-27-hävittäjän liikkeitä siviililentokoneen ikkunasta.

Tilanne oli osa USA:n ja Venäjän asevoimien yhteistä ilmapuolustusharjoitusta, joka päättyi tiistaina.

Keksityssä uhkakuvassa luotiin tilanne, joka vaati sekä venäläisiä että amerikkalaisia lähettämään muun muassa hävittäjiä jäljittämään ja seuraamaan konetta Tyynellämerellä.

Kaksi venäläistä Su27-konetta siviililentokoneen vierellä. Kuva Ted S. Warren / AP / Lehtikuva.

Vigilant eagle (Valpas kotka) -nimisen operaation tarkoituksena oli selvittää, kuinka hyvin maat suoriutuvat tilanteessa, jossa terroristit ovat kaapanneet kansainvälisen siviilikoneen.

Harjoituksen ensimmäisessä vaiheessa kaapattu kone oli matkalla Alaskasta Kaukoitään. Tämän jälkeen rooleja vaihdettiin ja tiistaina päättyneessä toisessa vaiheessa Gulfstream-liikelentokone lensi kohti Alaskaa Venäjän ilmatilassa.

Venäläinen Su-27 -kone seuraa  Gulfstream-liikelentokonetta. Kuva Ted S. Warren / AP / Lehtikuva.

Pulssia nostaneessa liikkeessä toinen venäläisistä hävittäjistä pudotti korkeuttaan ja syöksyi siviilikoneen alitse sen toiselle puolelle.

Gulfstreamin matkustamon kaiuttimista kuului tasaista venäjän- ja englanninkielistä jutustelua harjoituksiin osallistuneista hävittäjistä.

Amerikkalainen lentäjä kertoi, että “venäjän kielen taitoni eivät ole erikoiset, mutta aivan kuin venäläinen pilotti olisi sanonut, että pystyisin tuhoamaan siviilikoneen oikean siiven viiden sekunnin pituisella sarjatulella”.

Ensimmäistä kertaa järjestettyyn yhteiseen harjoitukseen osallistui hävittäjiä, ilmavalvonta- ja taistelunjohtokoneita sekä siviili- ja sotilashenkilökuntaa molemmista maista.

Lähde:AP

Katso kaikki kuvat kaappausharjoituksista SK:n kuvaseinällä.