Päivän kuva: Tästä Auschwitzin portti raahattiin ulos

Auschwitz
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Piikkilanka-aika on hajotettu, jotta ”Arbeit Macht Frei” -porttimerkki on saatu kannettua ulos. Kuva AP / Lehtikuva

Puolassa on tänään aloitettu mittavat poliisitutkimukset Auschwitzin kuuluisan porttikyltin varastamisen vuoksi. Katkerankuuluisan keskitysleirin sisäänkäynnin yläpuolella seisoivat sanat Arbeit Macht Frei eli Työ vapauttaa.

Viranomaisten mukaan kyltti on viety paikaltaan perjantaina aamuyöstä. Jos kyltti ilmaantuu esiin, löytäjälle maksetaan 5 000 zlotyn eli suunnilleen 1 200 euron palkkio.

Varkaudesta ei toistaiseksi epäillä ketään. Keskitysleirin lähiympäristöä on tänään tonkinut kahdentoista tutkijan joukko. Poliisikoirat ovat löytäneet jälkiä parista paikasta, jossa kyltti on laskettu maahan ja lastattu autoon. Kyltti on kannettu ulos kuvassa näkyvästä aukosta.

Arbeit Macht Frei -kyltin tekivät keskitysleirin puolalaiset vangit vuonna 1940. Samaa iskulausetta käyttivät myös muutamat muut natsien työleirit.

Auschwitz toimii nykyisin museona, jossa vierailee vuosittain yli miljoona ihmistä.

Museo ei ole koskaan aikaisemmin joutunut kohtaamaan tämän luokan vandalismia. Alkuperäisen kyltin tilalle on tänään ripustettu väliaikainen kopio, jotta vierailijat eivät jäisi mistään paitsi.

Lähde New York Daily News