Päivän kuva: Näin juhlitaan ortodoksien joulua valkovenäläisessä varuskunnassa

joulu
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Näin varusmiehet viettävät joulua armeijan tukikohdassa Minskissä, Valko-Venäjällä. Kuva Sergei Grits / AP / Lehtikuva

Moskovassa juhlistettiin tänään joulua, kun yli 5000 ortodoksia vaelsi aamuyön messuun Kristus Vapahtajan katedraaliin. Mukana oli myös presidentti Dmitri Medvedev vaimoineen.

Litrugian jälkeen Venäjän ortodoksisen kirkon johtaja patriarkka Kirill ja presidentti Medvedev antoivat toisilleen joululahjat. Ensin mainitulle siunaantui pienoismaalauksin koristeltu Uusi Testamentti, jälkimmäiselle neliosainen kokoomateos venäläisten runoilijoiden julkaisuista viimeisen 500 vuoden ajalta.

Yömessun taltioi kuusitoista kansainvälistä televisiokanavaa. Paikalla oli myös kymmeniä toimittajia muun muassa Saksasta, Yhdysvalloista, Ranskasta ja Turkista. Messu kuvattiin suorana lähetyksenä monen maan televisioon.

Ortodoksikristityt juhlivat Jeesuksen syntymää seuraavan kahdentoista päivän ajan, kunnes juliaanisen kalenterin mukainen loppiainen koittaa tammikuun 19.päivänä.

Valko-Venäjällä joulua juhlitaan vaatimattomasti – ainakin armeijan tukikohdassa Minskissä. Varusmiehet asettuivat jonoon kasarmin pihalle ja suutelivat ristiä.

Katso uutiskuvat aiheesta SK:n kuvaseinällä.

Lähde Itar-Tass