Päivän kuva: Kuplavolkkari puutarhassa muistuttaa Berliinin muurista

Berliinin muuri
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Muistoja DDR:stä Otto Weymannin puutarhassa. Kuva Michael Probst / AP / Lehtikuva

Tämä VW Kupla on ostettu päivälleen 20 vuotta sitten. Tuolloin Otto Weymann törmäsi kahteen itäsaksalaiseen, jotka olivat juuri ylittäneet Saksojen rajan. Hän osti auton, parkkeerasi sen puutarhaansa ja istutti puita ympärille. Muuri sortui, Kupla pysyi paikallaan.

Berliinin muuri seisoi paikallaan lähes kolme vuosikymmentä. Tänään tulee kuluneeksi 20 vuotta sen sortumisesta. Saksa juhlii vuosipäivää tänään suurieleisesti: Berliiniin kokoontuu tänään suuri joukko entisiä ja nykyisiä johtajia ympäri maailman.

Saksaan on pystytetty juhlan kunniaksi uusi muuri sorrettavaksi. Tuhat koululaisten koristelemaa vaahtomuovilaattaa on pystytetty samoille sijoille, jossa alkuperäinen muuri kerran kohosi.

Berliinin muurin sortuminen näytellään tänä iltana uudelleen samaan aikaan, kun alkuperäiset tapahtumat kävivät toteen. Lisäksi pidetään muistotilaisuus niille 136 ihmiselle, jotka kuolivat yrittäessään paeta muurin yli Länsi-Saksaan.

Tänään Saksaa koskettaa myös hillitympää juhlimista vaativa vuosipäivä. 9. marraskuuta vuonna 1938 kuoli 91 Saksan juutalaista joukkovainossa, jota kutsuttiin nimellä Kristallnacht, Kristalliyö.

Samassa vainossa tuhottiin yli 200 synagogaa sekä ryöstettiin ja hävitettiin tuhansia juutalaisten omistamia yrityksiä. Nimi “Kristalliyö” on saanut nimensä ikkunalaseista, joita pirstottiin tuolloin suuret määrät.

Berliinissä pidettiin tänään jumalanpalvelus, jossa kunnioitettiin paitsi Kristalliyönä kuolleita, myös holokaustin tunnetuinta uhria, Anne Frankia.

Berliinin muurin historiaa

Toisen maailmansodan jälkeen Saksa jaettiin neljään miehitysvyöhykkeeseen neljän voittajavaltion kesken. Vuonna 1949 perustettiin kaksi Saksan valtiota: Saksan liittotasavalta länteen sekä Saksan demokraattinen tasavalta itään.

Seuraavan vuosikymmenen aikana arviolta 2,5 miljoonaa ihmistä pakeni demokraattiseen Länsi-Saksaan.

Vuonna 1961 DDR sulki valtioiden välisen rajan ja aloitti Berliinin muurin rakentamisen. Vain hiukan aiemmin DDR:n presidentti Walter Ulbricht oli sanonut: “Kenelläkään ei ole aikomustakaan pystyttää muuria.”

Aluksi muuri koostui pelkästä piikkilanka-aidasta ja tiesuluista. Tuhansia ihmisiä onnistui pakenemaan sen yli, mutta ainakin 136 ihmistä kuoli rajavartijoiden luoteihin yrittäessään paeta länteen.

Vuonna 1965 Berliinin muuri alkoi muuttua betoniseksi. Vuosikymmen myöhemmin muuri oli 3,6 metriä korkea ja 1,5 metriä leveä. Sen rakentaminen maksoi yli 16 miljoonaa DDR:n markkaa.

Ennen Berliinin muurin murtumista noin 5000 ihmistä onnistui pakenemaan Itä-Saksasta. Parisataa ihmistä haavoittui pakomatkalla ja 239 kuoli.

Muurin murtumista ei osattu arvata ennalta 9.marraskuuta 1989. DDR:n hallitus oli ilmoittanut hölläävänsä ankaria matkustusrajoituksia. Se sai kymmenettuhannet ihmiset liikkeelle yhtä aikaa.

Berliinin muurin rajavartijat eivät osanneet odottaa valtavia, hurmioituneita ihmismassoja, jotka halusivat ylittää rajan. Vaihtoehtona oli joko ampua tai päästää ihmiset toiselle puolelle. Kansa voitti.

Saksat yhdistyivät 3.lokakuuta 1990.

Lähde AP, CBS, Washington Post