Päivän kuva: Hädänalaiset kamppailevat ruoka-avusta Pakistanissa

malaria
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kyläläiset tavoittelevat kilpaa armeijan helikoptereista pudotettuja avustuspaketteja. Kuva Khalid Tanveer / AP / Lehtikuva.

Pakistania jo viikkoja riepotelleet tulvat ovat saaneet aikaan maanvyöryjä, jotka vaikeuttavat pelastustöitä entisestään. Paikalliset viranomaiset ovat ennustaneet maahan lisää rankkasateita tällä viikolla.

YK:n tuoreen arvion mukaan tulvat ovat vaikuttaneet jo 14 miljoonan ihmisen elämään. Noin kahden miljoonan koti on huuhtoutunut pois, ja kuolonuhreja on kertynyt ainakin 1600.

Kehno sää on vaikeuttanut ruokapaketteja kuljettavien helikoptereiden toimintaa erityisesti Swatin laaksossa Luoteis-Pakistanissa. Jokaisesta avun rippusesta käydään kovaa kilpailua tulvatuhojen keskellä.

“Pahimmille alueille on lähes mahdotonta toimittaa apua. Tällä hetkellä pyrimme pääsemään perille jalan ja tuomaan ruokaa sekä lääkkeitä kuorma-aasien avulla. Suurin osa Swatin alueesta on kuitenkin joukkojemme tavoittamattomissa”, sanoo YK:n humanitaarisen avun koordinaation toimiston OCHA:n edustaja Maurizio Giuliano.

Katastrofi on pudottanut lokaa presidentti Asif Ali Zardarin niskaan. Jo ennestään epäsuosittua Zardaria on kritisoitu muun muassa valtiovierailuille lähtemisestä, vaikka kotimaa kärsii pahimmasta luonnonkatastrofista 80 vuoteen.

Pelastustöitä johtava armeija puolestaan on parantanut mainettaan, vaikka ongelmat kasaantuvat tulvien ja rankkasateiden jatkuessa. Tulehdukset, vatsataudit ja malaria leviävät huimaa vauhtia. Lapset ovat erityisen alttiita sairastumiselle.

“Pelkäämme uhriluvun vielä nousevan, sillä monia menehtyneitä ei ole vielä onnistuttu löytämään”, sanoo pelastustyöntekijä Abdul Sattar Edhi.

Lähteet: Bloomberg, Reuters