Ovatko kansainväliset ilmastosopimukset turhia?

ilmastonmuutos
Teksti
Juho Salminen
WWF kertoi tänään, että kolmannes suomalaisista vietti pimeää tuntia Earth Hour -päivänä maaliskuussa 2010. Kuva Martti Kainulainen / Lehtikuva.

Kööpenhaminan ilmastokokous ei mennyt niin sanotusti putkeen.

Joulukuussa 2009 käydyistä neuvotteluista odotettiin miltei reseptiä maailman pelastamiseen, mutta sitovaa sopimusta päästöjen vähentämisestä ei saatu aikaan. (Lue lisää.)

Sitten tuli niin sanottu climate gate, jossa kansainvälisen ilmastopaneelin tietoja ja toimintaa kyseenalaistettiin. Lisää aiheesta täällä.

Nyt puhutaan jo siitä, voiko massiivisilla kansainvälisillä neuvotteluilla saavuttaa mitään todellisia tuloksia.

Tuorein puheenvuoro on niin sanottu Hartwell-raportti (pdf-tiedosto, englanniksi). Sen pääteesi kuuluu, että ongelma nimeltä ilmastonmuutos ei ratkea isoissa neuvotteluissa tai päästörajoilla, vaan ongelma pitää pilkkoa osiin. Näitä osia ovat muun muassa ilmastonmuutokseen sopeutuminen, metsät, luonnon monimuotoisuus ja ilmanlaatu. Kirjoittajat esittävät myös hiiliveron käyttöönottoa, jonka tuotolla voisi tukea hiilettömien energiamuotojen kehittämistä.

Suomea tässä ryhmässä edustaa ympäristömuutoksen professori Atte Korhola Helsingin yliopistosta.

Korhola sanoo, että ilmastoasioiden kimppuun on helpompi käydä, jos ihmiset kokevat elämänlaatunsa paranevan samalla. Tämä tarkoittaa raportin mukaan sitä, että energia kuuluu myös maailman köyhille.

Lobbarit liikkeellä

Raporttia on ehditty arvostella lobbauksen tulokseksi. BBC kertoo, että Hartwell-ryhmää ovat rahoittaneet muun muassa Japanin metalli- ja autoteollisuus.

Suomen Luonto -lehti puolestaan kertoo verkkosivuillaan, että useilla raportin kirjoittajilla on läheisiä yhteyksiä yhdysvaltalaiseen Breakthrough-instituuttiin, joka puhuu päästörajoituksia ja ympäristöliikettä vastaan.

Kansainvälisten sopimusten arvostelua on kuitenkin kuulunut muualtakin.

Yhdysvaltain energiaministeri ja Nobel-palkittu fyysikko Steven Chu sanoo Wired-lehden haastattelussa, että isot sopimukset joutaisivat historiaan. Sen sijaan Yhdysvaltain ja Kiinan pitäisi tehdä kahdenvälinen sopimus ja alkaa toimia sen perusteella. Näin Chu perustelee väitteensä:

– USA ja Kiina tuottavat noin 40 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä

– kansainväliset sopimukset ovat hankalia saavuttaa, ja mahdolliset tulokset ovat usein hampaattomia kompromisseja

– Kiinan kanssa Yhdysvallat voisi sopia sekä rajoituksista että investoinneista uuteen energiateknologiaan

– muut maat saattaisivat seurata, jos USA:n ja Kiinan malli toimii

Ei ole yllätys, että Chun haastattelu julkaistiin ”teknologiauskovaisten” Wired-lehdessä, sillä hän itsekin uskoo tekniikan ratkaisevan ainakin osan ongelmista: Vielä jonain päivänä joku keksii sen tekniikan, jolla tehtaiden päästöt ja ilma puhdistetaan. Chun mielestä tämä joku sijaitsee todennäköisesti Kiinassa tai Yhdysvalloissa.

Seuraavaksi kansainvälisestä ilmastosopimuksesta neuvotellaan Meksikon Cancunissa joulukuussa 2010. Neuvottelijat Yhdysvalloista, Aasiasta ja Euroopasta ovat viime aikoina olleet pessimistisiä arvioissaan siitä, onko Meksikossa mahdollista päästä sitovaan sopimukseen.