"On ilo ja suru yhtä aikaa"

Kosovolaisen Mihrije Aliu-Begollin perheen matka Suomeen alkoi 1999.

Teksti Susan Heikkinen

Helsinki-Vantaan lentokenttä 27. huhtikuuta 1999 kello yksi aamuyöllä. Serbijoukot ovat ajaneet lähes miljoona Kosovon albaania kodeistaan, ja ensimmäinen evakuointilento Stankovicin pakolaisleiriltä laskeutuu. Mihrije Aliu-Begolli, 26, on uupunut, järkyttynyt ja ensimmäistä kertaa elämässään ulkomailla, mutta vihdoin turvassa. Hän paimentaa koneesta neljää omaa ja viittä sukulaislasta, ja suree miestään, joka on viikkoja aiemmin kadonnut ase kädessä yöhön. ”Mutta hän taistelee meidän puolestamme, että me pääsisimme takaisin kotiin mahdollisimman pian”, Mihrije sanoo (SK 17/1999) ja kyynelehtii.

Joutsenon pakolaiskeskuksessa vierähtää vuosi, mutta väkivalta kotiseudulla jatkuu. Kosovolaiset haluavat ja saavat vielä jäädä. Mihrijen mies Agim Begolli löytyy terveenä ja hänkin saa turvapaikan Suomesta.

Lapset kasvavat, asuntoja vuokrataan. Lisää sukulaisia muuttaa Suomeen, pian heitä on jo yli 50 (SK 22/2005). Vauvoja syntyy. Nopeimmin kielen oppineet miehet alkavat päästä Suomen kansalaisiksi. Mihrije saa työtä harjoittelijana päiväkodissa.

Lue lisää SK:sta 8/2008.

Kuusi vuotta myöhemmin (pdf; 22/2005)
Vuonna 2005 Aliulla oli Suomessa jo yli 50 sukulaista.