Nasa suunnittelee avaruusalusta, joka ei koskaan palaa kotiin
Runsaan 350 kilometrin korkeudessa kiertävä kansainvälinen avaruusasema ISS on tutkimustyössä pieni askel kohti Starship-alusta. ISS:n miehistöön kuuluva Michael J. Bloomfield ei joudu pohtimaan, lähtisikö Starshipin mukaan, sillä alus lähtee matkaan vasta sadan vuoden kuluttua. Kuva Nasa.
Avaruustutkimuskin on saanut oman ”WikiLeaks-vuotonsa”, jolla tosin ei ole tekemistä varsinaisen WikiLeaksin kanssa. Nasan salaisen suunnitelman avaruusaluksesta, joka ei koskaan palaisi takaisin maapallolle, on paljastanut Simon Worden, Nasan tutkimuskeskuksen johtaja.
100-year Starship -aluksen pitäisi olla valmis sadan vuoden kuluttua. Alus laukaistaisiin avaruuteen ja siinä olisi miehistö, jonka tehtävänä olisi löytää asumiskelpoisia planeettoja ja perustaa niille siirtokuntia.
Miehistön jäseniä olisi tarpeeksi paljon esivanhemmiksi sukupolville, jotka seuraisivat toisiaan aluksi avaruusaluksella ja sitten planeetoilla.
Aluksen voimanlähteenä voisi olla terminen mikroaaltopropulsiomoottori. Nousun aikana polttoainetta olisi vähän, mutta sitä lähetettäisiin erikseen avaruuteen, jossa se otettaisiin talteen.
Ennen aurinkokuntamme ulkopuolelle suuntautumista alus lentäisi kohti Marsin kahta kuuta vuonna 2030. Ongelmiin kuuluu se, miten löytää miehiä ja naisia, jotka eivät enää koskaan palaisi planeetallemme ja miten selvitään matkalla mahdollisesti syntyvistä psyykkisistä vaikeuksista.
