Näin Erdoğanin islamilainen vallankumous muuttaa Turkkia

Presidentti julisti poikkeustilan, kymmenitä tuhansia ihmisiä pidätetty tai erotettu tehtävistään.

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan, 61, puhkesi kyyneliin puhuessaan kannattajilleen puoluetoverinsa Erol Olçakin hautajaisissa sunnuntaina 17. heinäkuuta.

”Erol oli ystäväni”, suureksi mestariksi kutsuttu Erdoğan sai sanotuksi Ilahiyatin moskejan edustalla Istanbulissa.

”En pysty puhumaan enempää. Välitän osanottoni koko kansalle.”

Väkijoukko hiljeni hetkeksi, mutta pian moskeijan pihamaalla kaikuivat jälleen uskonnolliset iskulauseet. ”Allahu akbar, Jumala on suurin!”

Olçak toimi aktiivisesti Turkin valtapuolueessa AKP:ssa ja suunnitteli muun muassa Erdoğanin presidentinvaalikampanjan vuonna 2014. Kapinallisjoukot ampuivat hänet ja hänen 16-vuotiaan poikansa viime lauantain vastaisena yönä Bosporin salmen ylittävällä sillalla, kun he osoittivat mieltään vallankaappausta vastaan.

Turkin johtoa ovat repineet viime vuosina monet ristiriidat, mutta hautajaisissa se halusi korostaa yhtenäisyyttään. Erdoğanin rinnalla seisoivat parlamentin puhemies Ismail Kahraman, entinen presidentti Abdullah Gül sekä keväällä erotettu pääministeri Ahmet Davutoğlu.

 

Turkin historian lyhin sotilasvallankaappaus alkoi myöhään perjantai-iltana 15. heinäkuuta, kun ”kotimaan rauhanneuvostoksi” itsensä nimittänyt ryhmä julisti Turkkiin sotatilan ja ulkonaliikkumiskiellon. He lupasivat palauttaa Turkkiin perustuslaillisen järjestyksen ja ihmisoikeudet, jotka ovat kärsineet pahoin Erdoğanin presidenttikaudella.

Kapinalliset ottivat haltuunsa Turkin yleisradion TRT:n. He tunkeutuivat hallitsevan AKP-puolueen Istanbulin toimistoon ja katkaisivat liikenteen kahdella sillalla, jotka yhdistävät kaupungin Euroopan ja Aasian puoleiset osat.

Ankarassa panssarivaunut piirittivät parlamenttirakennuksen, ja helikopterit pommittivat poliisin erikoisjoukkojen päämajaa kaupungin ulkopuolella. Turkki näytti ajautuneen sisällissotaan.

Erdoğan lomaili kaappauksen alkaessa loistohotellissa Marmariksen satamakaupungissa Välimeren rannalla. Helikopterit tulittivat hotellia ja kapinalliset surmasivat kaksi hänen henkivartijaansa. Presidentti onnistui kuitenkin pakenemaan lentokentälle ja sitä kautta Istanbuliin. Myöhemmin yöllä tv-kanava CNNTürk sai häneen yhteyden Facetime-videopuheluohjelmalla.

Vallankaappaus oli huonosti suunniteltu ja se päättyi lauantai-aamuna surkeaan tappioon. Kaapparit eivät saaneet missään vaiheessa tilannetta kunnolla hallintaansa. Hei eivät onnistuneet sulkemaan kaupallisia televisiokanavia, matkapuhelinverkkoja ja sosiaalista mediaa.

Erdoğan varmisti voittonsa yllyttämällä kannattajiaan kaduille vastustamaan kaappaajia. Myös moskeijoista kuultiin vastaavia kehotuksia.

Turkin kaduilla vallitsi viikonloppuna iloinen karnevaalitunnelma. Samaan aikaan sosiaalisessa mediassa levisi videoita, joissa raivostuneet kansanjoukot pahoinpitelivät ja lynkkasivat sotilaita. Lehtitietojen mukaan uhreina oli myös varusmiehiä, jotka olivat luulleet olevansa mukana sotaharjoituksessa. Lynkkaajat kuuluivat todennäköisesti AKP:n perustamiin katupartioihin, jotka ovat aikaisemminkin pelotelleet ja pahoinpidelleet presidentin vastustajia.Tunnelma muistutti ajoittain vuoden 1979 iranilaista vallankumousta.

Pääministeri Binali Yildirimin mukaan viikonlopun aikana sai surmansa 24 kaappausyritykseen osallistunutta. Kaappauksen aikana kuoli noin 250 ihmistä ja yli 1 500 haavoittui.

 

Erdoğan syyttää vallankaappausyrityksestä Yhdysvalloissa maanpaossa asuvaa uskonnollista johtajaa Fetullah Güleniä, 75. Hänen osallisuudestaan ei ole kuitenkaan esitetty uskottavaa näyttöä ja hän itse kiistää edes tuntevansa kaappaajia. Gülen on antanut ymmärtää, että koko kaappaus oli teatteria Erdoğanin valta-aseman pönkittämiseksi.

Gülen oli aikaisemmin Erdoğanin läheinen liittolainen, ja AKP:n ohjelma perustuu pitkälti hänen oppeihinsa. Gülenin perustama Hizmet-liike saarnaa maltillista islamia. Se haluaa panostaa koulutukseen ja kohentaa yhteiskunnan palveluja. Gülenillä on miljoonia kannattajia ympäri maailmaa.

Miesten suhteet katkesivat vuonna 2013, kun Erdoğan alkoi pelätä Gülenin kasvavaa suosiota. Turkin oikeusviranomaiset tutkivat tuolloin hallituksen korruptiota. Tutkimukset ulottuivat Erdoğanin lähipiiriin, ja hän tulkitsi ne güleniläisten vallankaappausyritykseksi.

Erdoğan oli tuolloin vaikeuksissa. Istanbulin Gezi-puiston säilyttämiseksi järjestetty mielenosoitus laajeni koko Turkin laajuiseksi protestiaalloksi. Poliisi hajotti kuitenkin mielenosoittajien leirit ja aloitti laajamittaiset pidätykset.

Pian sen jälkeen myös valtionhallinnossa alkoivat puhdistukset, jotka ulotettiin oikeuslaitokseenkin. Neljäsosa Turkin tuomareista ja syyttäjistä vaihdettiin AKP:n tukijoihin.

Kaappausyrityksen jälkeen Erdoğan käynnisti uuden ja entistä armottomamman puhdistusaallon, joka alkaa muistuttaa islamilaista vallankumousta. Parin päivän aikana hallitus pidätti tai antoi potkut yli 18 000 virkamiehelle. Heidän joukossaan on 9 000 poliisia, 6 000 sotilasta, yli sata on kenraalia ja amiraalia, lähes 3 000 tuomaria ja syyttäjää ja lähes 80 kuvernööriä. Pikavauhtia toteutettu operaatio paljastaa, että hallituksella oli käytössään valmis lista epäsuosioon joutuneista ihmisistä.

Myöhäään keskiviikkoiltana Erdoğan julisti Turkkiin kolmen kuukauden poikkeustilan. Se antaa presidentille ja hallitukselle oikeuden säätää lakeja parlamenttia kuulematta.

Torstaina Turkki ilmoitti irtautuneensa väliaikaisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksesta. Samaan aikaan hallitus jatkoi puhdistuksia, ne koskevat nyt jo yli 60 000 ihmistä. Satoja kouluja on suljettu, tuhansia opettajia on pidätetty ja hyllytetty. Yliopistojen opettajia ja tutkijoita on kielletty matkustamasta ulkomaille.

 

Sotilaiden dramaattinen vallankaappausyritys osoittaa, että Turkin yhteiskunnassa on erittäin vahvoja jännitteitä ja ristiriitoja, jotka todennäköisesti purkautuvat väkivaltaisesti myös tulevaisuudessa. Turkki on sodassa kurdeja ja terroristijärjestö Isisiä vastaan, mutta vastakkain ovat myös presidentin kannattajat ja vastustajat.

Turkki on luisunut Erdoğanin johdolla vuosi vuodelta syvemmälle uskonnollis-konservatiiviseen diktatuuriin. Monet pelkäävät, että hän vie Turkkia kohti Iranin kaltaista islamilaista poliisivaltiota.

Vallankaappauksen epäonnistuminen osoitti, ettei tasavallan perustajan Mustafa Kemal Atatürkin perintöä vaaliva armeija ole enää yhtä vahva ja yhtenäinen kuin 1980-luvulla. Samalla se osoitti, etteivät myöskään Erdoğanin vastustajat halua palata sotilasvaltaan.

Turkissa on tehty vuoden 1960 jälkeen kolme sotilasvallankaappausta. 1980 sotilaat ottivat vallan asevoimien komentajien käskystä, kun maa oli hänen mielestään ajautumassa sisällissotaan vasemmistolaisten ja oikeistolaisten ryhmien yhteenottojen vuoksi.

Tällä kertaa kaappauksella ei ollut armeijan ylimmän johdon siunausta. Kaapparit ottivat asevoimien komentajan, kenraali Hulusi Akarin panttivangikseen Ankarassa. Ilmavoimien komentaja Abidin Ünal pidätettiin kollegansa tyttären häistä.

Kaappauksen johtajat olivat korkeimman sotilasjohdon läheisiä avustajia, jotka olivat kyllästyneet Erdoğanin itsevaltaiseen komentoon. Pidätettyjen joukossa ovat muun muassa entinen ilmavoimien komentaja Akin Öztürk sekä Erdoğanin sotilasneuvonantaja, eversti Ali Yazicia. Lehtitietojen mukaan ainakin Öztürk on kiistänyt osallisuutensa kaappaukseen.

Pidätysaallon laajuus kertoo, että kaappareilla oli asevoimissa oletettua laajempi tuki. Vallankaappaus pystyttiin kuitenkin nujertamaan, koska maa- ja merivoimien johto, poliisi ja tiedustelupalvelut pysyivät uskollisina presidentille. Se on ymmärrettävää, sillä Erdoğan päättää henkilökohtaisesti kaikkien korkeimpien upseereiden nimityksistä.

 

EU ja Yhdysvallat ilmaisivat kaappauksen jälkeen tukensa Turkin hallitukselle. EU:n ulkopoliittinen johtaja Federica Mogherini ja Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry kehottivat kuitenkin hallitusta kunnioittamaan oikeusvaltion periaatteita jälkipyykin aikana.

Erdoğanin hallitus harkitsee kuolemanrangaistuksen palauttamista, joten kaapparit saatetaan teloittaa. Mogherinin mukaan se katkaisisi lopullisesti Turkin haaveet EU:n jäsenyydestä. Turkki poisti kuolemanrangaistuksen perustuslaistaan vuonna 2004 nimenomaan EU:n jäsenyydestä käytyjen neuvottelujen vuoksi.

Kaappausyritys kiristää Turkin ja Yhdysvaltojen suhteita. Turkki vaatii amerikkalaisia luovuttamaan Pennsylvaniassa asuvan Gülenin. Hallituksen työministeri Süleyman Soylu väittää, että Yhdysvallat oli koko kaappaushankkeen takana.

Ulkoministeri Kerry on vihjaillut, että Turkin asema Natossa on vaarassa, jos se luisuu entistä syvemmälle diktatuuriin. Turkilla on Yhdysvaltain jälkeen Naton toiseksi suurin armeija ja se on antanut amerikkalaisten käyttää Incirlikin tukikohtaansa Syyriaan tehdyissä iskuissa. Liikenne tukikohtaan katkaistiin kaappauksen aikana, mutta nyt se on palannut ennalleen.

 

Pääministeri Binali Yildirim kutsui lauantaina kaikki parlamenttipuolueet erityisistuntoon keskustelemaan toimista uusien kaappausyritysten estämiseksi. Hän kiitti opposition toimintaa, sillä kaikki parlamentin oppositiopuolueet, kemalistinen CHP, kansallismielinen MHP ja kurdien HDP tuomitsivat kaappaajat.

Maallista valtaa kannattavan CHP:n johtaja Kemal Kilicdaroğlu toivoi, että kaappauksen epäonnistuminen kohentaisi puolueiden välejä ja antaisi uusia mahdollisuuksia demokratialle. Viime päivien tapahtumat kertovat kuitenkin päinvastaisesta kehityksestä; presidentti Erdoğan suojelee valtaansa entistäkin vainoharhaisemmin.

Kaappausyritys vahvisti Erdoğanin asemaa. Turkissa vallitsee nyt pelon ilmapiiri. Istanbulin ja Ankaran kaduilla ja moskeijoissa kaikuivat presidenttiä ja Allahia ylistävät iskulauseet, eikä muunlaisia mielipiteitä suvaita.

Turkin oppositiolla on todennäköisesti edessään erittäin vaikeat ajat. Hallituksen arvostelijoita on tämän jälkeen helppo syyttää vallankaappauksen tukemisesta. Turkki määrittelee nykyisin suurin piirtein kaiken hallituksen vastaisen toiminnan terrorismiksi.

Myös median kontrolli kiristyy. Turkin viranomaiset ottivat jo keväällä haltuunsa Güleniä tukeneen Zaman-sanomalehden.

 

Recep Tayyip Erdoğan oli jo nuoruudessaan islamisti. Hän opiskeli taloushallintoa, pelasi puoliammattilaisena jalkapalloa ja liittyi islamilaisen pelastuspuolueen jäseneksi. Puolueen toiminta kiellettiin vuoden 1980 sotilasvallankaappauksen jälkeen.

Armeija luovutti vallan siviileille 1983, mutta maata hallittiin edelleen tiukasti Atatürkin oppien mukaan. Valtio oli kaiken keskipiste, politiikka erotettiin jyrkästi uskonnosta, ja armeijalla oli suhteettomasti valtaa.

Erdoğan ajautui armeijan kanssa kahnauksiin vuonna 1998 toimiessaan Istanbulin pormestarina. Hän edustamansa islamilainen hyvinvointipuolue kiellettiin ja hänet tuomittiin neljäksi kuukaudeksi vankilaan uskonnollisen vihan lietsomisesta.

Tilanne alkoi muuttua 2000-luvun vaihteessa. Erdoğanin perustama oikeus- ja kehityspuolue AKP voitti vuoden 2003 parlamenttivaalit ja hän nousi pääministeriksi.

Erdoğan eteni pitkään maltillisesti, hän neuvotteli EU:n jäsenyydestä ja uudisti maan taloutta. Länsimaissa AKP:tä alettiin pitää samantyylisenä demokraattisena uskontopuolueena kuin Saksan kristillisdemokraatteja.

AKP:n johdolla toteutettiin monia EU:n vaatimia uudistuksia. Kuolemantuomio lakkautettiin, naisten asemaa parannettiin ja armeijan valtaa heikennettiin. Myös vähemmistöjen oikeuksia laajennettiin varovaisesti. AKP suosio kasvoi samaa vauhtia kansalaisten elintason kanssa, ja se on voittanut kaikki vuoden 2003 jälkeen järjestetyt vaalit.

Viime vuodet on otettu kuitenkin takapakkia, kun Erdoğan on keskittänyt valtaa itselleen. Samalla yhteiskunta on muuttunut entistä uskonnollisemmaksi ja konservatiivisemmaksi. Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet Turkkia voimakkaasti sananvapauden rajoittamisesta sekä poliittisten aktivistien ja kurdivähemmistön vainoamisesta.

 

Erdoğan yritti puhdistaa armeijan ja valtiokoneiston vastustajistaan jo vuonna 2013. Niin sanotussa Ergenekon-oikeudenkäunnissä oli syytettynä 275 upseeria, oppositon kansanedustajaa ja toimittajaa, joita epäiltiin vallankaappauksen suunnittelusta. 17 upseeria tuomittiin elinkautiseen vankeuteen ja useita muita pitkiin vankeustuomioihin.

Erdoğan oli toiminut 11 vuotta pääministerinä, kun hänet valittiin presidentiksi elokuussa 2014. Hän haaveilee vanhan osmanivaltakunnan loistosta ja ihailee yksinvaltiutta. Hän haluaisi luopua nykyisestä parlamentaarisesta järjestelmästä ja siirtyä hallintomalliin, jossa valta on presidentillä.

AKP:lla ei ole riittävää enemmistöä perustuslain muuttamiseksi. Käytännössä Erdoğan on kahminut kaiken vallan itselleen. Hän on rakennuttanut sen symboliksi Ankaraan yli 600 miljoonaa euroa maksaneen presidentinpalatsin, jossa on yli tuhat huonetta.

Erdoğan on laajentanut merkittävästi presidentinkanslian toimintaa ja tehnyt siitä tavallaan maan hallituksen. Hän on perustanut presidentinkansliaan muun muassa sisäistä turvallisuutta, kansainvälisiä suhteita, taloutta, sijoitustoimintaa, energiakysymyksiä ja lakiasioita käsittelevät osastot.

Toukokuussa hän antoi potkut pääministeri Ahmet Davutoğlulle, joka neuvotteli kiistellyn pakolaissopimuksen EU:n kanssa. Hänen tilalleen valittiin puoluekokouksessa Erdoğanin luottomies Binali Yildirim. Hän ylisti puheessaan presidenttivetoisen järjestelmän etuja.