MH370:n mysteeri: Edes mustien laatikoiden löytyminen ei varmuudella toisi ratkaisua
Uusien löytöjen alkuperästä ei toistaiseksi ole mitään tietoa.
Malesian pääministeri Najib Razak vahvisti torstaina 6. elokuuta, että Réunionin saaren rannalta löytynyt lentokoneen osa oli peräisin Malaysia Airlines-lentoyhtiön kadonneesta Boeing 777ER -koneesta.
Kone ja 239 siinä ollutta ihmistä katosivat matkalla Kuala Lumpurista Pekingiin viime vuoden maaliskuun 8. päivänä.
”Tänään, 515 päivää koneen katoamisen jälkeen, minun on raskain sydämin kerrottava teille, että kansainvälinen asiantuntijaryhmä on sitovasti vahvistanut Réunion-saarelta löytyneen osan todellakin olevan peräisin lennolta MH370”, Razak sanoi maansa televisiossa.
Varmistus tehtiin osan maalauksen ja siitä löytyneen, huolloissa käytettävän numerokoodin perusteella.
Torstaina raportoitiin myös uusista löydöistä. Réunionilta löytyi lentokoneen ikkuna ja alumiinikalvoa, mutta niiden alkuperästä ei toistaiseksi ole mitään tietoa.