Kuvakooste: Avaruussukkula Atlantis saapui huoltamaan ISS-asemaa

avaruus
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Atlantis viettää Kansainvälisellä avaruusasemalla (ISS) viikon. Kuva AP / Lehtikuva

Avaruussukkula Atlantis saapui keskiviikkona kansainväliselle avaruusasemalle, joka tunnetaan myös nimellä ISS. Sukkula lähetettiin matkaan maanantaina ja se viipyy avaruudessa viikon.

Sukkulan miehistö aikoo tehdä kolme avaruuskävelyä vierailunsa aikana. Niiden tarkoituksena on tieteelliset kokeet ja aseman robottikäden huolto.

Atlantiksen tehtävänä oli toimittaa asemalle varaosia ja laitteita, jotka mahdollistavat aseman toiminnan seuraavaksi vuosikymmeneksi. Sukkulan lasti painoi arviolta 15 tonnia ja sisälsi pumppuja, gyroskooppeja sekä erilaisia säiliöitä.

Nasan kolme avaruussukkulaa, Atlantis, Discory ja Endeavour, poistetaan käytöstä ensi syksynä. Ennen eläkkeelle jäämistä sukkulat tekevät vielä viisi matkaa kansainväliselle avaruusasemalle, jotta sen rakentaminen saadaan päätökseen. Rakennusprojekti alkoi vuonna 1998 ja se maksaa kuudelletoista osakasvaltiolle yli 100 miljardia dollaria.

Sukkuloiden eläköitymisen jälkeen venäläiset, eurooppalaiset ja japanilaiset rahtialukset pitävät huolen avaruusaseman ruoka- ja polttoainevarannoista. Aseman miehistö lentää venäläisillä Soyuz-kapseleilla. Tämä palvelu maksaa Yhdysvalloille noin 50 miljoonaa per matkustaja.

Lähteet: AP, Reuters

Katso uutiskuvat Atlantiksesta SK:n kuvaseinällä.