Kuvakertomus: Matka Tiibetiin, jota ei löydy kartoista

Suomen Kuvalehden valokuvaaja Petri Kaipiainen matkusti yli 3000 kilometriä ja löysi unohdetun Tiibetin. Uskonto on liima, joka pitää kansan yhdessä.

ihmisoikeudet
Teksti
Suomen Kuvalehti

Suomen Kuvalehden valokuvaaja Petri Kaipiainen matkusti yli 3000 kilometriä ja löysi unohdetun Tiibetin. Uskonto on liima, joka pitää kansan yhdessä. Katso kuvakertomus alta.

Kun Mao Zedong julisti Suurena harppauksena tunnetun kampanjansa vuonna 1959, sen yhtenä tavoitteena oli tehostaa ja yhtenäistää maanviljelyä koko maassa. Toisin sanoen Tiibetissä tuli viljellä riisiä niin kuin muuallakin maassa.

Kampanjan seurauksena kuoli Tiibetin historian ensimmäisessä nälänhädässä satojatuhansia ihmisiä, joittenkin mukaan jopa 1,2 miljoonaa (osa myös murhattuina tai pahoinpideltyinä).

Kyseessä saattoi hyvinkin olla kaupunkilaisbyrokraatin järjestyksen kaipuu eikä tarkoituksellinen kansanmurhan yritys, sillä päätöksestä luovuttiin vähin äänin kun seuraukset tajuttiin.

Historia kuitenkin toistaa itseään. Kiinan hallinnon uutena tavoitteena on tuoda edistys Tiibetin ylängöille ja siirtää paimentolaiset teltoistaan asumaan heille varattuihin kyliin kaupunkien laitamille tai tasangon tienristeyksiin rakennettuihin taajamiin kuten kunnon kiinalaisen tuleekin.

Vuoteen 2015 menneessä tavoitteena on asuttaa 1,7 miljoonaa tiibetiläistä. Taas joutuu kysymään josko kyseessä on realismista vieraantunut kirjoituspöytäpäätös vaiko tietoisesti valittu keino marginalisoida sitkeähenkinen vähemmistökansa.

Tuhansia ja taas tuhansia mökkejä

Niitä ei ole merkitty karttoihin eikä niitä mainita matkaoppaissa.

Larung Gar (Munkiksi tulemisen leiri) ja Yarchen Gar (Yarchenin laiduntasangon leiri) ovat maailman suurin ja toiseksi suurin luostari, tai päinvastoin, sillä kukaan ei tunnu täsmälleen tietävän, kuinka monta asukasta niissä on.

Kuva Petri Kaipiainen SK
Yarchen Garin luostarialueella asuu noin 7000 nunnaa. Kuva Petri Kaipiainen / SK.

Tällä hetkellä kummankin asukasluku on varovasti arvioiden noin 10 000, joskin Larung Garissa väitetään olevan ajoittain jopa 40 000 asukasta. Kumpikin leiri kasvaa koko ajan.

Jos lähestyy Larung Garia takakautta uutta huoltotietä pitkin, putoaa helposti polvilleen heti harjanteen laella maahan heittäytyvien pyhiinvaeltajien jalkoihin. Ei suinkaan uskosta, vaan silkasta epäuskosta.

Koko laakson seinämiä peittää tuhansien­ ja taas tuhansien pienten mökkien kate, kuin muurahaispesä tai säännöllinen sienikasvusto.

Larung Garin luostarin perusti Jigme Phuntsok, suosittu Nyingma-oppisuunnan opettaja vuonna 1980, ja hänen ansiostaan se oli kahdessakymmenessä vuodessa kasvanut 10 000 asukkaan yhteisöksi, mukana muutama tuhat kiinalaistakin munkkia ja nunnaa.

Tämä ei ollut Kiinan hallinnon mieleen, vaan vuonna 2001 noin 2 000 mökkiä muitta mutkitta tuhottiin ja niitten rakentaminen uudelleen kiellettiin. Hallitus merkkasi maastoon rajat, jonka sisällä laitoksen on pysyttävä.

Rakennustilaa on enää vähän, mutta 30 ammattimaista rakennusryhmää pystyttää tätä nykyä noin tuhat uutta mökkiä vuodessa alueen takalaidalle ja vanhojen mökkien väleihin, missä muutama neliö tilaa vielä on.

Valokuvaaja Petri Kaipiaisen Tiibet-reportaasi on julkaistu painetun Suomen Kuvalehden numerossa 40/2013 (ilm. 4.10.2013).