Kunnanhallituksen puheenjohtaja innostui kännykällä syttyvistä valoista

energiansäästö
Teksti
Maria Ruuska
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeessa viisi suomalaiskuntaa pyrkii vähentämään hiilidioksidipäästöjä.

Vuonna 2006 Uudessakaupungissa sammui osalla kaduista iltaisin joka toinen katulamppu. Palaute kaupunkilaisilta oli negatiivista.

“Näin ollen Uudessakaupungissa mietitään tulevaisuudessa valojen sammuttamisen sijaan muita tapoja säästää energiaa”, sanoo Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeen projektipäällikkö Reijo Laine.

Laine pitää mielenkiintoisena esimerkiksi led-valojen käyttömahdollisuuksia katuvalaistuksessa.

Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeessa viisi suomalaiskuntaa yrittää pyrkiä vähentämään hiilidioksidipäästöjä muun muassa energiatehokkuuteen panostamalla. Samassa hankkeessa on mukana myös Etelä-Karjalassa sijaitseva Parikkala.

6000 asukkaan Parikkalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Berg innostuu heti kännykällä syttyvistä katulampuista.

“Saksan malli kuulostaa ehdottomasti tutkimisen arvoiselta”, sanoo Berg.

Parikkalassa valoja on saksalaisen Dörentrupin kunnan tapaan sammuteltu kello yhdentoista ja aamu viiden välillä. Kuntalaisten toiveesta valoja pidetään päällä kuitenkin pidempään esimerkiksi perjantai-iltaisin.

Berg pitää oivana innovaationa sitä, että katuvaloja voisi pitää päällä silloin, kun niille on oikeasti käyttöä ja muuten pois päältä.

“Olen monesti ajanut itse kuntakeskuksessa yhdeksän jälkeen ja miettinyt, tarvitaanko kaikkialla todella valaistusta”, Berg pohtii.

Julkaistu 19.7.2009, päivitetty 3.8.2009 10:26

Yökyöpeli voi sytyttää katuvalon kännykällä Saksassa