Yökyöpeli voi sytyttää katuvalon kännykällä Saksassa

energiansäästö
Teksti
Maria Ruuska
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Saksalaisen Dörentrupin kunnan asukkaat voivat uuden mobiilitekniikan avulla sytyttää katuvalot tarvittaessa kännykällä. Näin kunta säästää rahaa ja tuottaa vähemmän hiilidioksidipäästöjä.

Dial4light-katulamppu

Dörentrupin kunta, lähellä Hannoverin kaupunkia Pohjois-Saksassa, on jo vuosien ajan säästösyistä sammuttanut katuvalot illalla kello yksitoista.

Paikallisen mainostoimistoyrittäjä Dieter Groten vaimo huolestui lasten tullessa teini-ikään, että pääsisivätkö he varmasti pimeässä turvallisesti kotiin. Hän pyysi miestään tekemään asialle jotain. Grote soitti kaupunginjohtajalle ja pyysi häntä pitämään valot päällä pidempään iltaisin.

“Kunnalla ei ole varaa moiseen sähkölaskuun”, kuului vastaus.

Pian puhelun jälkeen Grote näki eräässä näyttelyssä sähköautomaatin, joka alkoi siirtää energiaa tarvittuun kohteeseen kolikon kilahdettua koneeseen.

Grote sai idean. Voisikohan samanlaista systeemiä soveltaa myös katulamppuihin? Meni neljä viikkoa ja Dial4light -systeemiä kokeiltiin ensimmäistä kertaa.

Katuvalot syttyvät muutamassa sekunnissa

Näin se toimii.

Ensiksi valoa tarvitsevan kuntalaisen täytyy rekisteröityä palvelun kotisivulle internetissä. Sen jälkeen katuvalot saa päälle tarvittavalle reitille soittamalla automaattiseen palveluun ja sanelemalla sille kulloisenkin kadunpätkän numerokoodin. Valot syttyvät parin sekunnin kuluessa ja loistavat seuraavat 10-15 minuuttia.

Kuntalainen maksaa puhelun, Dörentrup taas sähkön.

Monilla saksalaisilla on kiinteällä kuukausimaksulla toimiva puhelinliittymä eli valopuheluista ei kerry suurimmalle osalle ylimääräisiä kuluja. Valopuheluita voi soittaa myös lankaliittymästä – tietokonetta tarvitaan vain järjestelmään rekisteröitymiseen.

Suurempien alueiden, esimerkiksi urheilukenttien, valaisukustannuksista täytyy kuntalaisten vastata iltamyöhällä itse.

Grote arvioi, että esimerkiksi jalkapallokentän valaiseminen yhdeksästä kymmeneen illalla maksaa yksityishenkilölle noin kaksi euroa.

Paikallisen Bürgerkeller-pubin omistajan Horst Beyerin mielestä dial4light-systeemiä on helppo käyttää.

“Soitan mielelläni asiakkailleni myöhään illalla valoa, ettei heidän tarvitse mennä kotiin pimeässä.”

Dörentrupissa asuva mies käyttää kännykkävalaistusta myös usein itsekin kävellessään kotiin.

“15 minuutissa ehtii juuri sopivasti kotiin, eikä tarvitse kiirehtiä.”

Ei toimi suurissa kaupungeissa

Kännykkävalojärjestelmä toimii harvaan asutuilla taajama-alueilla.

“Dial4light sopii alueille, jossa öisin juoksee lähinnä vain jäniksiä ja siilejä. Jos valoa tarvitaan yön aikana vain noin kerran tai kaksi, tämä menetelmä on kannattava”, toteaa Grote.

Koska on huomattu, että Dial4light toimii Dörentrupissa, valot sammutetaan kunnassa nykyään yhdentoista sijaan jo kello yhdeksän. Näin ollen noin 9 000 asukkaan kunta säästi viime vuonna kaupunginjohtaja Friedrich Ehlertin mukaan noin kolmanneksen valaistuskuluissa, eli noin 10 000 euroa.

Rahallisten säästöjen lisäksi kaupunki tuotti myös neljänneksen vähemmän hiilidioksidipäästöjä. Dörentrupissa se on saman verran energiaa kuin 11 neljän hengen perhettä käyttää vuodessa.

Liikenneonnettomuuksien riski kasvaa pimeässä

Saksassa projektista kiinnostuneita paikkakuntia on jo useita. Dial4light on herättänyt myös kansainvälistä huomiota muun muassa Saudi-Arabiassa, Japanissa ja Ruotsissa. Tällä hetkellä projektille haetaan patenttia.

Jos katuvalot sammutetaan yöksi, villitseekö se pikkurikollisia? Entä näkyykö se esimerkiksi liikenneonnettomuustilastoissa?

“Ainakaan Dörentrupissa emme ole huomanneet mitään eroa. Olen kuullut, että asia saattaa itse asiassa olla päinvastoin: rikolliset tarvitsevat myös toimintaansa valoa ja usein itsekin pelkäävät pimeää”, sanoo Dieter Grote.

Cochrane Review -julkaisu kuitenkin uutisoi alkuvuodesta brittiläisestä tutkimuksesta, jonka mukaan valojen pois päältä laittaminen saattaa jopa kolminkertaistaa kuolemaan johtavien liikenneonnettomuuksien määrän.

Oheinen kuva: Saksalaisessa Dörentrupin kunnassa katuvalot saa yöllä päälle soittamalla automaattiseen palveluun. Kuva Dial4light

Lue suomalaiskuntien kommentteja: Kunnanhallituksen puheenjohtaja innostui kännykällä syttyvistä valoista