Arvomme viikon koronarokotettavat

Pääkirjoitus: Valtiot kisaavat paikoista koronavirusrokotejonossa. Kyse on rahasta, kirjoittaa Jarmo Raivio.

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Jarmo Raivio
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Neula saattaa hieman kirpaista, mutta tässä on nyt kyse useamman miljardin ihmisen edusta.

Maanantaiaamuna 27. heinäkuuta ensimmäiset vapaaehtoiset Yhdysvalloissa saivat koronaviruksen taltuttamiseen suunnitellun rokotteen. Tai voi olla, että he saivat suolaliuospiikin, totuutta eivät tässä vaiheessa tiedä rokottajat eivätkä rokotettavat.

Heinäkuun viimeisenä maanantaina kaksikin koronavirusrokotekandidaattia eteni Yhdysvalloissa kolmannen vaiheen testaukseen. Jo aiemmin pienillä ihmisryhmillä on tutkittu rokotteiden turvallisuutta ja tehokkuutta.

Nyt kumpaankin kokeeseen etsitään 30 000 vapaaehtoista. Osalle annetaan koronavirusrokote ja osalle suolaliuosta.