Kööpenhaminan ilmastokokous alkaa: Tästä on kyse

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Maailman katseet kääntyvät nyt Kööpenhaminaan, jossa alkaa YK:n kaksiviikkoinen ilmastokokous. Mitä siellä pitäisi saada aikaan?

YK:n ilmastokokous järjestetään Kööpenhaminassa Bella-konferenssikeskuksessa. Kuva PETER DEJONG / AP / Lehtikuva.

Tänään maanantaina Kööpenhaminassa alkava YK:n ilmastokokous kuuluu maailman tärkeimpiin huippukokouksiin toisen maailmansodan jälkeen. Siihen on ainakin kolme syytä: maapallon ilmasto lämpenee uhkaavasti, sen vaatimista toimista ollaan eri mieltä ja johtavien valtioiden, Yhdysvaltojen ja Kiinan, asenne ilmastokysymyksiin on muuttumassa.

Lisäksi kokous pidetään reaaliaikaisen maailmanlaajuisen tiedonvälityksen polttopisteessä ja tieteellisten riitojen keskellä.

Kööpenhaminaan odotetaan melkein kaikkien maailman valtioiden edustajia, 192 maasta. Lisäksi Andorra, Vatikaani, Irak ja Somalia ovat mukana tarkkailijoina.

Virallisten valtuuskuntien lisäksi Kööpenhaminaan saapuu ainakin 5 000 akkreditoitua median edustajaa, suuri joukko eri alojen lobbareita sekä mielenosoittajia. Varsinaisia osallistujia arvioidaan olevan noin 10 000.

Tällä joukolla pitäisi saada aikaan sopimus siitä, miten ilmaston lämpenemistä yritetään estää sen jälkeen, kun voimassa oleva Kioton sopimus päättyy vuonna 2012. Alun alkaen on selvää, että kovin tarkkoihin yksityiskohtiin ei voida tässä vaiheessa pyrkiä, mutta neljä päätavoitetta on määritelty.

• Ensimmäinen on se, kuinka paljon teollisuusmaat ovat valmiita vähentämään kasvihuonepäästöjään.

• Toisena pitäisi selvittää, kuinka paljon suuret kehitysmaat, kuten Kiina ja Intia haluavat rajoittaa päästöjensä kasvua. Niiltä ei tässä vaiheessa edellytetäkään päästöjen vähentämistä, kuten teollisuusmailta.

• Kolmanneksi selvitetään, miten rahoitetaan apu, jota kehittyvät maat tarvitsevat tavoitteensa saavuttamiseksi ja ilmastonmuutoksen sopeutumiseen.

• Neljäs tavoite on suoraa jatkoa edellisestä: kuinka tuo rahoitus käytännössä järjestetään?

Keskusteluja käydään myös muun muassa siitä, kuinka kauas eteenpäin vuodesta 2012 tuleva sopimus pitää ulottaa.

Noinkin lyhyeksi tiivistetty lista pitää takanaan valtavan määrän sovittelua, kiistakysymyksiä ja hakasulkuja, jotka tarkoittavat neuvottelutekstissä vielä ratkaisemattomia asioita. Vielä kesäkuussa niiden määrä sai ilmastosopimuksen pääsihteerin, hollantilaisen Yvo de Boerin epäilemään sopimuksen mahdottomuutta ja tuskailemaan: ”200 sivua ja 2 000 hakasulkua on liikaa.”

Ennen Kööpenhaminan huippukokousta on järjestetty useita valmistelevia kokouksia, joista uutiset ovat olleet enimmäkseen pessimistisiä: yhteisymmärrykseen ei ole päästy kiistoista, jotka ovat kärjistyneet ennen muuta teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välille ja raha-asioihin.

Keskustelu kiihtyy

Samaan aikaan on kiihtynyt väittely ilmastonmuutoksen ja sen tutkimuksen uskottavuudesta. Yli 2 000 tiedemiehen tutkimusten yhteenvetoihin perustuvissa hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raporteissa ollaan varsin vahvasti yhtä mieltä siitä, että ilmasto lämpenee selvästi, mutta vaihteluvälit ovat edelleen suuria ja myös epäilijöitä riittää. He kyselevät erityisesti sitä, kuinka suuri osa ilmastomuutoksesta voidaan panna ihmisen toiminnan syyksi ja kuinka paljon siitä johtuu luonnon normaalista pitkäaikaisesta vaihtelusta.

Skeptikot tuntuivat jo välillä olevan häviämässä sukupuuttoon, mutta viime aikoina kanta on osoittanut elpymisen merkkejä lähinnä kahdesta syystä.

Ensinnäkin parin viime vuoden aikana maapallon keskilämpötilan nousu näyttää vaihteeksi pysähtyneen ja esimerkiksi pohjoiset jääkentät ovat laajentuneet – joskin tuoreen ”Kööpenhaminan diagnoosin” mukaan niiden sulaminen kiihtyy.

Toinen puheenaihe on tietomurto tai -vuoto, joka kohdistui juuri Kööpenhaminan kokouksen alla alan johtavan tutkimuslaitoksen, Itä-Anglian yliopiston Climatic Research Unitin (CRU) tietokantoihin ja muun muassa laitoksen johtajan Phil Jonesin sähköposteihin. Niiden perusteella tutkijoiden on väitetty vääristelleen ja pimittäneen ilmastotutkimuksen valtavirtaan sopimattomia tuloksia. Toisaalta myös tietovuotoa on epäilty keksityksi provokaatioksi.

IPCC:n raporttien pääkirjoittajiin kuuluva Jones itse kiistää vääristelyn, joskin hän myöntää, että viesteissä olisi voitu käyttää ”parempia sananvalintoja”.

Suurvaltojen avaukset

Alustavien kokousten nihkeydestä ja informaatiosodasta huolimatta Kööpenhaminan kokousta varten on saatu myös positiivisia viestejä. Monet neuvotteluissa mukana olevat – myös Suomen pääneuvottelija Sirkka Haunia – ovat katsoneet, että Kööpenhaminassa on mahdollista päästä ainakin jonkin verran eteenpäin. Aivan viimeisellä takarajalla nyt ei olla, sillä jos kiirettä pidetään, sitovaa sopimusta Kioton jälkeisestä ajasta ehditään hioa vielä ensi vuonna, Meksikossa vuoden lopulla pidettävään COP16-kokoukseen saakka.

Suurimpia toiveita Kööpenhaminaan on luonut se, että juuri kokouksen aattona kaksi onnistumisen kannalta tärkeintä maata, Yhdysvallat ja Kiina, ovat osoittaneet ottavansa ilmastonmuutoksen tosissaan ja sitoutuvansa muiden mukana sen torjumiseen.

Yhdysvallat kuului niihin harvoihin maihin, jotka allekirjoittivat, mutteivät ratifioimalla sitoutuneet Kioton sopimukseen. Sopimuksessa ei asetettu Yhdysvaltain mielestä riittävästi velvoitteita suurille kehittyville maille ja George W. Bushin hallinto arveli sopimuksen rasittavan liikaa Yhdysvaltain taloutta.

Uusi presidentti Barack Obama on jo ennen valintaansa ilmoittanut olevansa ilmastoasioissa eri linjoilla kuin edeltäjänsä Bush. Tänä syksynä Obaman linja on näkynyt siten, että uusi ilmastolaki on edennyt Yhdysvaltain hallinnossa, ja viime viikolla Obama ilmoitti, että Yhdysvallat aikoo leikata kasvihuonekaasupäästöjään 17 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2020 mennessä.

Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläs Bruce Oreck kertoi jo aiemmin Suomen Kuvalehden haastattelussa, että Obaman hallinto haluaa Yhdysvaltain ottavan johtoaseman energiaa säästävän teknologian käyttöönotossa.

Myös Kiina ilmoitti vähentävänsä hiili-intensiteettiään 40-45 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2020 mennessä.

Yhdysvaltain ja Kiinan ilmoitukset eivät ole keskenään vertailukelpoisia samoista vuosiluvuista huolimatta, eivätkä ne kumpikaan välttämättä merkitse kovin suurta mullistusta maiden teollisuudessa, mutta molemmat ovat selviä viestejä aiemman politiikan muutoksista.

Viestiä vielä tehostetaan sillä, että sekä Obama että Kiinan pääministeri Wen Jiabao ovat ilmoittaneet osallistuvansa ainakin lyhyesti Kööpenhaminan kokoukseen yhdessä yli 60 muun presidentti- ja pääministeritasoisen johtajan kanssa.

Suomen tavoitteet

Suomi osallistuu Kööpenhaminan kokoukseen EU:n jäsenmaana ja tukee unionin tavoitteita, joita on täsmennetty useissa alustavissa kokouksissa. EU haluaa sopimuksen, joka on yleismaailmallinen, kattava ja laillisesti sitova. Sen tulisi tähdätä siihen, ettei maapallon keskimääräinen lämpötila nouse yli kahta astetta korkeammaksi kuin se oli ennen teollistumista – tämän päivän lämpötiloissa on tämän mukaan nousun varaa 1,2 astetta.
Teollisuusmaiden pitäisi EU:n mielestä vähentää päästöjään 30 prosenttia vuoden 1990 tason alapuolelle vuoteen 2020 mennessä. Kehittyvien maiden pitäisi vastaavasti leikata päästöjen ennustettua kasvua 15-30 prosenttia.

EU:n omana tavoitteena on vähentää kasvihuonepäästöjä 80-95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Suomen tuoreessa kansallisessa tulevaisuusohjelmassa vähennystasoksi on asetettu 80 prosenttia.

EU haluaa vähentää myös lentoliikenteen ja merenkulun päästöjä sekä trooppisten metsien hakkuita puoleen nykyisestä.

Niin ikään halutaan käynnistää kaikkein haavoittuvimpien kehitysmaiden avustusohjelmia sekä puiteohjelma ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi.

Hiilinielu vai -lähde?

Suomelle tärkeä erityiskysymys on se, miten metsät sisällytetään ilmastosopimukseen. Yhteistä kantaa siitä ei ole vielä syntynyt. Hankaluutena on se, että kasvavat metsät ovat hiilinieluja, eli vähentävät ilmakehästä hiilidioksidia, kun taas kaadettaessa niistä tulee päinvastoin päästölähteitä.

Suomessa metsät ovat kasvaneet enemmän kuin niitä on kaadettu, joten olemme saaneet laskea hyväksemme metsien sitomaa hiilidioksidia. Nyt on esille noussut uusi laskutapa, jossa käytetyt vertailuvuodet muuttuisivat ja Suomenkin metsät keikahtaisivat hiilidioksidin lähteiksi. Se merkitsisi satojen miljoonien eurojen lisäkustannuksia, kun Suomi joutuisi ostamaan päästöoikeuksia.

Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n tuoreiden laskelmien mukaan ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen kahteen asteeseen vaatii vuoteen 2030 mennessä noin 7 000 miljardin euron lisäinvestoinnit lähinnä energiatehokkuuteen ja päästöttömään energiaan. Tuo kustannus merkitsisi keskimäärin tuhatta euroa jokaista maapallon asukasta kohden, eli karkeasti laskien 50 euroa vuodessa tai 14 senttiä päivässä, jos 20 vuoden säästötalkoot aloitettaisiin nyt. Käytännössä on tietysti selvää, ettei kustannuksia voida jakaa tasan.

VTT:n tuoreen arvion mukaan jokainen suomalainen voi joutua maksamaan Kööpenhaminan ilmastosopimuksesta noin 200 euroa vuodessa. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) puolestaan arvioi viime viikolla hallituksen iltakoulun yhteydessä, että ilmastopäätökset saattavat maksaa ”joitakin satoja euroja suomalaista kohden”.

Euroopan komission tutkimuslaitos JRC on puolestaan arvioinut, kuinka kallista on se, jos ilmastonmuutosta ei pystytä hillitsemään. Arvio on toteutettu tämän päivän rahassa laskemalla, miten suuret kustannukset koituisivat, jos nyt vallitsisi vuoden 2080 ennustettu ilmasto, eli ilmasto olisi lämmennyt Euroopassa 2,5-5,4 astetta.

EU-maiden bruttokansantuotteeseen koituisi silloin 20-60 miljardin euron tappiot vuosittain. Ne aiheutuisivat erityisesti maatalouden tuotannon supistumisesta, jokien tulvimisesta, rannikoiden vesivaurioista ja turismin vähenemisestä. Alueellisesti tappiot olisivat suurimmat Etelä- ja Keski-Euroopassa, kun sen sijaan Pohjois-Eurooppa jopa hyötyisi.

Kuinka käy?

Kestävää kehitystä yritysten kannalta pohtivan The World Business Council for Sustainable Development -järjestön (WBCSD) puheenjohtaja, sveitsiläinen Björn Stigson on listannut Kööpenhaminan kokouksen todennäköisimmät tulokset, tosin ennen Yhdysvaltain ja Kiinan tuoreimpia päästöilmoituksia.

1. ”Todellinen sopimus”. Yhdys­vallat ja Kiina asettuvat vetämään uutta, kunnianhimoista ja kattavaa sopimusta.
2. Entiseen malliin. Useat maat seuraavat nykyisiä kansallisia tavoitteitaan.
3. Rajoitettu sopimus. Esimerkiksi rikkaiden G8-maiden johdolla päästään sopimukseen ilmasto­kokouksen ulkopuolella.
4. Jatkosopimus. Kioton sopimusta jatketaan sellaisenaan.
5. Pitkitetty kokous. Kööpen­haminan COP15-kokousta venytetään vuoden 2010 puolelle.
6. ”Näyteikkuna”. Annetaan näyttävä julistus, muttei todellista sopimusta.

Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.

Aiheesta lisää
Muuttuuko ilmasto? (Ilmastonmuutossarja SK:n Totta vai tiedettä -blogissa)
SK:n juttusarja ilmastonmuutoksesta