Kiinalaiset lastenkorut: Ensin liikaa lyijyä, nyt kadmiumia

korut
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kemian professori Jeff Weidenhamer testasi Kiinasta peräisin olevan korun kadmiumpitoisuutta. Kuva Tony Dejak / AP / Lehtikuva

Kiinalainen koruteollisuus ei saa nykyään käyttää lyijyä tuotannossaan. Myrkylliselle alkuaineelle on kuitenkin onnistuttu löytämään korvaaja: kadmium.

Turvalliseksi lyijynkorvikkeeksi kadmiumia ei silti voi sanoa. Se on pehmeä raskasmetalli, joka luokitellaan sekä ihmiselle että ympäristölle vaaralliseksi. Yhdysvalloissa toimii sairauksien ehkäisykeskus, jonka ylläpitämällä vaarallisimpien aineiden listalla kadmiun on seitsemännellä sijalla.

Kiinassa valmistettu rihkama on useimmiten suunniteltu lapsille. Kimaltelevia rannekoruja ja riipuksia myydään paljon muun muassa Yhdysvaltoihin.

Amerikkalaiset tutkijat ovat kuitenkin huolestuneet kiinalaiskorujen kadmiumpitoisuuksista. Toksikologit testasivat 103 kiinalaisvalmisteista rihkamakorua, jotka ostettiin New Yorkista, Ohiosta, Texasista ja Kaliforniasta. Pahimmin saastunut riipus koostui 91-prosenttisesti kadmiumista.

Tutkimusten mukaan kadmium haittaa pienten lasten aivojen kehittymistä. Lievään altistumiseen riittää esimerkiksi saastuneen korun joutuminen suuhun. Kadmiumilla on myös yhteyksiä erilaisiin syöpäsairauksiin.

Koruvalmistajien kadmiumin käytölle ei ole löydetty pätevää syytä. Raha kuitenkin lienee yksi tärkeimmistä tekijöistä: kadmiumin hinta on laskenut roimasti.

Kun tulokset kiinalaisten lastenkorujen kadmiumpitoisuuksista julkaistiin, Yhdysvaltain tuoteturvallisuudesta vastaavat viranomaiset ilmoittivat välittömästi käynnistävänsä oman tutkimuksensa aiheesta. Kiinalaisia korutehtailijoita on myös varoiteltu turvallisuusriman nostamisesta.

Lähde AP