Keniassa kärsitään nälästä, mutta miksi Somaliassa kuollaan?

Kenia
Teksti
Hannu Pesonen

Toimittaja Hannu Pesonen palasi Somaliaan, jossa hän vuonna 1992 raportoi kiihtyvästä sisällissodasta ja lähes 300 000 ihmistä surmanneesta suuresta nälänhädästä. Onko uusi nälänhätä yhtä paha, vai jopa pahempi?

Somalia
Kuusivuotias Nuna koki perheensä kahden viikon pakomatkalla Dadaabiin nälkää, piileskelyä pyssymiehiltä ja arolle uupuvien lasten hätää. Kuvat Hannu Pesonen.

Kysyin viiden päivän aikana kymmeniltä Somalian pääkaupunkiin Mogadishuun paenneilta ihmisiltä, miksi he jättivät kotinsa tullakseen näin surkeaan ja vaaralliseen paikkaan. Kysyin myös, mitä matkalla tapahtui. Myöhemmin utelin samaa Dadaabissa, maailman suurimmalla pakolaisleirillä. Se sijaitsee karun ja kuivan aron keskellä Kenian kaakkoiskulmassa, vajaan sadan kilometrin päässä Somalian rajasta.

Kummassakin paikassa on noin puoli miljoonaa somalipakolaista. Yhdessä ne pitävät sisällään valtaosan vastauksista, mikä meni niin täysin pieleen, että YK joutui kesällä julistamaan maailmaan ja Afrikkaan ensimmäisen virallisen nälänhädän kahteen vuosikymmeneen.

Vastaukset ovat hyytävän yksiselitteisiä.

Siksi, että kotona ei voinut enää muuta kuin odotella kuolemaa, joko hitaasti nääntymällä nälkään tai nopeasti ja väkivaltaisesti sodan uhreina. Kuivuus oli tappanut karjan ja polttanut viljan karrelle. Sota oli estänyt viljelemästä peltoja ja pyssymiehet ryöstäneet lehmät ja kamelit.

Matkalla tapahtui paljon, muttei mitään mukavaa: ryöstöjä, nälkää, uupumista. Jokainen ryhmä menetti joukostaan useita matkalaisia, pääasiassa lapsia.

Tälle väelle on turha viisastella, että olisitte pysyneet kotonanne ja yrittäneet omin voimin. On ilmiselvää, että omaisuuteen ja kotiseutuun on tarrattu niin kauan kuin ote vain on pitänyt, joskus yli senkin.

Vuosikymmeniä karjaansa ankarissa paimentolaisoloissa kasvattaneen Aden Ibrahimin kaikki 250 kamelia kuolivat nälkään ja heikkouteen toukokuussa. Vielä sen jälkeen hän yritti sinnitellä nälkäseuduilla perheineen parin kuukauden ajan. Jos vaikka ihme tapahtuisi ja jostain saisi uusia kameleita.

Ei tapahtunut, eikä löytynyt. Sen sijaan kymmenestä lapsesta kolme kuoli pakomatkalla Mogadishuun, kaksi pakolaisleirille päästyään.

Itä-Afrikan kuivuuskatastrofi koettelee paraikaa yli kolmeatoista miljoonaa ihmistä. Niin kuin viimeksikin, nälän toi kuivuus, jota on kuvattu pahimmaksi 60 vuoteen. Mutta kuivuus yksin ei enää tapa. Kansainväliset avustusjärjestöt ovat parissa vuosikymmenessä kehittäneet valtavasti toimintatapojaan, ennakkovaroitusmalleja ja etukäteen tehtäviä suojatoimia. Siksi Keniassa ja Etiopiassa on kärsitty, mutta pysytty hengissä. Somaliassa sen sijaan kuollaan, koska sota ja kaaos ovat sysänneet kolme miljoonaa hätäavun ulkopuolelle. Nälkäalueita pitää otteessaan ääri-islamilainen taistelujärjestö al-Shabaab, joka estää avustustoimia niin paljon kuin pystyy.

Somalia
Puoli miljoonaa kuivuuden, nälän ja sodan kotoaan häätämää pakolaista yrittää selvitä vaikeimpien aikojen yli raunioituneessa Mogadishussa.

Kuinka moni kuolee? Vai ovatko he jo kuolleet?

Minulle on kerrottu, että satoja lapsia joka päivä ja että tilanne pysyy yhtä pahana tai pahenee vielä parin kuukauden ajan.

En tiedä, onko se totta. YK:sta, kansainvälisistä avustusjärjestöistä tai avunantajamaiden viranomaisista, Suomi mukaan luettuna, ei ole arvioinnissa hyötyä. Ne ovat toivottoman tietämättömiä siitä, mitä Somalian nälkäseuduilla todella tapahtuu. Ne eivät ole kuukausiin kyenneet edes päivittämään tai arvioimaan Somaliassa jo nälkään kuolleiden ihmisten lukumäärää.

Viikosta toiseen niiden lausunnoissa toistuu arvio, jonka mukaan Somalian väestöstä puolet eli neljä miljoonaa tarvitsee välitöntä hätäapua, 750 000 ihmistä saattaa kuolla nälkään ensi vuoden alkuun mennessä, ja ”kymmeniä tuhansia” on jo kuollut.

Nämä luvut ovat nälänhädän julistamisen ajoilta heinä-elokuussa. Siitä on kohta neljä kuukautta. Tuomiopäivän ennusteiden tekeminen on kurjaa, mutta näkemäni perusteella en usko, että kaikki pysähtyi silloin.

On räikeän ristiriitaista, että avunantajien perustamat ja rahoittamat ennakkovaroitusjärjestelmät sen sijaan osasivat ennustaa nälänhädän hyvissä ajoin. Jo tammi-helmikuussa tiedettiin, että Somaliassa kyti maailman pahin humanitaarinen kriisi ja että aliravitsemus lisääntyy nopeasti muuallakin Itä-Afrikassa. Avunantajat kuitenkin sulkivat rahoituspyynnöiltä korvansa. Hätään herättiin vasta, kun televisiokamerat ilmestyivät heinäkuussa Dadaabin leirille.

Silloin ennusteet olivat jo toteutuneet.

”Meillä on pulaa kaikesta. Maailma on vastannut hätäämme liian myöhään ja liian niukasti”, sanoo Mogadishun suurimmalla pakolaisleirillä Badbaadossa avunjakelua hallinnoiva rouva Madiina Ali Tohow.

Uudet sateet ovat vihdoinkin alkaneet nälkäalueilla. Ne vaikuttavat rankoilta, mutta ei ole vielä tietoa tuleeko vettä tarpeeksi. Alkuun sateet joka tapauksessa vain kurjistavat pakolaisten tilannetta. Ripuli, kolera ja malaria leviävät heikentyneiden ihmisten keskuudessa tuhoisalla tavalla.

Tässä vaiheessa yhä useampi nälän vangiksi jäänyt ei enää jaksa tai pysty pakenemaan edes Mogadishuun. Nyt myös Dadaabiin on entistä vaikeampi päästä. Kun al-Shabaab viime kuussa kaappasi sieltä kaksi Lääkärit ilman rajoja -järjestön työntekijää, Kenian armeija aloitti hyökkäyksen rajan yli syvälle Somaliaan. Syntyi uusi leveä sota-alue, jota pakolaisten on hengenvaarallista ylittää. Lisäksi avustusjärjestöt vetivät kaappauksen jälkeen Dadaabista suuren osan työntekijöistään ja supistivat jyrkästi toimintaansa.

Nälän panttivangit – reportaasi Itä-Afrikasta Suomen Kuvalehdessä 45/2011 (ilm. 11.11.).

Aiheesta lisää
SK Mogadishussa: Kuoleman kaupunki, valkonaama ja tusina pyssymiestä (Suomenkuvalehti.fi 28.10.2011)