Katso kuvakooste: Tässä ovat vuosikymmenen uutiskuvat

2000-luku
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
11.9.2009
Mies putoaa World Trade Centeristä vuonna 2001 syyskuun 11.päivän terrori-iskujen aikana. Kuva Richard Drew / AP / Lehtikuva

Katso kooste vuosikymmenen uutiskuvista SK:n kuvaseinällä.

Uuden vuosituhannen ensimmäinen kymmen on lopuillaan. Tässä muutamia esimerkkejä siitä, mitä maailma sai kokea:

Terrorismi

Vuosi 2001 muistetaan syyskuun 11. päivän terrori-iskuista. Osa WTC-torneihin loukkuun jääneistä ihmisistä hyppäsi alas ennen tornien romahtamista. Iskujen seurauksena Yhdysvallat aloitti terrorismin vastaisen sodan.

Vuonna 2003 Yhdysvaltojen johtama liitouma hyökkäsi Irakiin, hallitus syrjäytettiin ja suurimmat kaupungit miehitettiin. Saman vuoden joulukuussa Saddam Hussein löydettiin Tikritistä maanalaisesta piilosta. Irakilaisoikeus tuomitsi hänet kuolemaan hirttämällä vuonna 2006.

Vuoden 2004 syyskuussa terroristit valtasivat Beslanin koulun kolmeksi päiväksi Pohjois-Ossetiassa Venäjällä. Kuolonuhreja oli lopulta yli kolmesataa, haavoittuneita satoja.

Madridin junapommit räjähtivät vuonna 2004, Lontoon metrossa rytisi vuotta myöhemmin.

Epidemiat

Erilaisia epidemioita ja taudinuhkia on riittänyt pitkin vuosikymmentä.

Vuonna 2003 pelättiin SARSia. Kyseisen keuhkokuume-epidemian jälkeen on ehditty pelätä lintuinfluenssaa ja samaan perheeseen kuuluvaa sikainfluenssaa.

Vuosituhannen alussa levottomuutta herättivät häiriintyneen mikrobiologin lähettämät pernaruttokirjeet. Tauti ei kuitenkaan tartu ihmiseen kovin herkästi, joten epidemianpelko oli turha.

Luonnonmullistukset

Intian valtamerellä vuonna 2004 sattui maanjäristys, jonka aiheuttamat tsunamit tappoivat yli 200 000 ihmistä.

Vaikka tsunamiin liittyvä uutisointi keskittyi erityisesti Thaimaan Phuketiin, kuolonuhreja oli eniten Indonesiassa ja Sri Lankassa.

Vuonna 2005 hurrikaani Katrina teki tuhojaan New Orleansissa.

Mannerjään sulaminen huolestuttaa Grönlannissa – kyseessä on yksi ilmastonmuutoksen näkyvimmistä vaikutuksista.

Doping

Doping on kasvanut vuosien mittaan maailmanlaajuiseksi ongelmaksi. Suomessa kohistiin vuonna 2001 Suomen hiihtomaajoukkueen Hemohesin käytöstä ja Kari-Pekka Kyrön huoltoasemalle unohtuneesta laukusta.

Ateenan olympialaisissa vuonna 2004 kärähti peräti 27 urheilijaa.

Vuonna 2007 entinen pikajuoksija ja pituushyppääjä Marion Jones menetti vuosien takaiset olympiamitalinsa dopingin vuoksi.

Katso kooste vuosikymmenen uutiskuvista SK:n kuvaseinällä.

Tämä uutiskuvakooste perustuu kuvatoimisto AP:n kuviin. Se ei sisällä Suomen tapahtumia.