Kalifornia kiristää lääkekannabiskaupan äärimmilleen

Yamileth Bolanosin vaihtoehtohoitoja tarjoava klinikka täytyy sulkea, koska se sijaitsee teollisuusalueella. Kuva Reed Saxon / AP / Lehtikuva
Los Angelesin kaupunginvaltuusto päätti tiistaina, ettei paikallisilla klinikoilla ja apteekeissa sovi enää käyttää saati kaupata lääkemarihuanaa. Kaupungissa on eniten kannabismyymälöitä niistä Yhdysvaltain kaupungeista, jotka sallivat marihuanan käytön lääkkeenä.
Valtuuston päätös asettaa tiukat rajoitukset myymälöiden sijainnille. Myös yritysten määrää ja aukioloaikaa rajoitetaan. Käytännössä kannabista myyvät liikkeet löytyvät tulevaisuudessa ahtailta teollisuusalueilta, eivät asutuksen lähistöltä.
Tuore säädös on suuri takaisku lääkemarihuanan tukijoille. Lähiöissä asuvat sen sijaan riemuitsevat, sillä marihuanaa kauppaavien apteekkien yleistyminen esikaupunkialueilla on närkästyttänyt monia. Esimerkiksi koulujen ja puistojen läheisyyteen kannabiskauppoja ei ole toivotettu tervetulleeksi.
“Nämä liikkeet ovat lisääntyneet hallitsemattomasti”, sanoo kaupunginvaltuuston jäsen Ed Reyes. “Kannabista käyttäviä klinikoita on täällä enemmän kuin Starbucks -kahviloita.”
Löyhä lainsäädöntö toi ongelmia
Kalifornialaiset äänestivät marihuanan lääkekäytön puolesta vuonna 1996. Siitä asti kaupungit ovat pähkäilleet, kuinka kannabiksen levitystä voisi parhaiten säännellä ja valvoa.
Lain mukaan sekä yksityishenkilöt että yritykset saivat viljellä marihuanaa lääkekäyttöön – niinpä liikkeitä, klinikoita sekä apteekkeja alkoi ilmestyä ympäri Kaliforniaa.
Monet kaupungit ovat vuosien varrella koettaneet keksiä rajoituksia kannabiksen myynnille. Vaivannäkö meni kuitenkin aiemmin hukkaan, sillä liikkeet jättivät rajoitusyritykset tylysti huomiotta.
Kaupunginvaltuuston eilinen päätös rajoittaa marihuanaa tarjoavien yrittäjien toimintaa paljon aiempaa rankemmin. Myös Los Angelesin pormestari Antonio Villaraigosa on allekirjoittanut valtuuston säädöksen.
Lähde AP, The New York Times
Aiheesta lisää
The Economist: laillistakaa huumausaineet (Suomenkuvalehti.fi / Americana-blogi 12.3.2009)