Kadonnut lento MH370: Voiko Malesian viranomaisiin luottaa?

Hylyn etsintä vaikuttaa toivottomalta. Kukaan ei tiedä, toimivatko tallentimet.

Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yksi kaikkien aikojen laajimmista merellisistä etsintäoperaatioista joutui tiistaina pitämään välipäivän, kun kehno sää ja voimakkaat tuulet olisivat tehneet malesialaisen matkustajakoneen hylyn etsintälennoista aivan liian vaarallisia.

Aiemmin satelliiteilla havaitut kohteet ehtivät välipäivän aikana taas ajelehtia jonnekin ihan muualle – eikä kukaan edes tiedä, olivatko nämä meressä kelluneet esineet kadonneen koneen osia.

Yksi etsintöjä johtaneista upseereista kuvasi tilannetta osuvasti neulan etsimiseksi heinäsuovasta ilman, että kenelläkään olisi aavistusta edes siitä, missä heinäsuova on.

Jättimäisen, 1,2 miljoonan neliökilometrin merialueen haravoimisessa on luotettava ennen kaikkea näköhavaintoihin. Etsintäkone voi ohittaa hylyn sirpaleen sadan metrin päästä tai lentää suoraan yli havaitsematta sitä.

Epätoivoiselta vaikuttavaa urakkaa kuitenkin jatketaan sen jälkeen, kun Malesian pääministeri Najib Razak ilmoitti maanantaina uhrien omaisille, että Kuala Lumpurista Pekingiin aamuyöstä 8. maaliskuuta startannut lentovuoro MH370 oli päätynyt Intian valtamereen ja kaikkien siinä olleen 239 ihmisen kuolleen.