Jemen: Presidentti Salehin luotettavuus ei tunnu epäilyttävän Yhdysvaltoja

al-Qaida
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Ali Seif Hassanin mukaan Yhdysvallat tekevät rohkean siirron, kun luottavat Jemenin presidenttiin Ali Abdullah Salehiin taistelussa al-Qaidaa vastaan. Kuva Nasser Nasser / AP / Lehtikuva

Jemenin presidentti Ali Abdullah Salehin hallinnon pelätään murtuvan erilaisten kriisien, köyhyyden ja korruption edessä. Maan hallituksella on todellista valtaa ainoastaan pääkaupungissa, mikä käytännössä jättää muut osat Jemenistä raskaasti aseistettujen heimojen armoille.

“Saleh on kohdannut presidenttiytensä vaikeimmat ajat”, sanoo Ali Seif Hassan, jonka johtama järjestö pyrkii esiintymään sovittelevana osapuolena hallituksenvastaisessa keskustelussa. “On päätettävä, tehdäkö vaikeita ratkaisuja, jotka pelastavat maamme vai mennäkö siitä, mistä aita on matalin.”

Presidentti Saleh on hallinnut maataan yli 30 vuotta, osin lahjonnan ja manipuloinnin keinoin. Menneisyydessä presidentti on muun muassa liittoutunut kapinallisten kanssa  ja vapauttanut ääri-islamisteja vankilasta säilyttääkseen asemansa.

Presidentti Barack Obama julisti viikonloppuna, että Yhdysvaltain hallinto aikoo todella ottaa asiakseen vahvistaa liittoa Jemenin hallituksen kanssa. Suunnitelmissa on kouluttaa ja varustaa turvallisuusjoukkoja sekä hyökätä yhdessä terroristijoukkioita vastaan.

Yhdysvallat rahoitti Jemenin terrorisminvastaista työtä 67 miljoonalla dollarilla vuonna 2008. Summan on luvattu kaksinkertaistuvan tänä vuonna.

Jemenin hallitus on todennut, ettei pelkkä terrorisminvastainen avustus kuitenkaan riitä korjaamaan rikkonaisen maan tilaa. Myös taloudellinen apu olisi tarpeen.

Lähde CP