Islannin tulivuorenpurkaus on heikentynyt ja muuttanut muotoaan

Islannin purkaus on heikentynyt ja muuttanut muotoaan. Sen loppumisesta ei voi silti olla varma.

National Geographicin filmiryhmä Eyjafjallajökullin purkauspaikalla sunnuntaina 18. huhtikuuta. Kuva Reynir Petursson / AP / Lehtikuva.

Britannian kansallinen sääpalvelu Metoffice kertoo ennusteessaan Islannin tulivuorenpurkauksen lähes pysähtyneen.

Suomen Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Markku Seppänen vahvistaa, että Eyjafjalla-tulivuoren purkaus on nyt erilainen kuin aiemmin.

”Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että toiminta olisi menossa ohi. Purkaus on lähinnä vain muuttanut luonnettaan.”

Metofficen mukaan tulivuoresta pääsee tällä hetkellä ilmakehään vain pieniä määriä tuhkaa. Seppäsen mukaan kraatteri on täyttynyt sulalla kiviaineksella. Kaasuja pääsee ilmaan yhä vähemmän.

”Kraatteri on nyt täynnä magmaa. Maailmasta kuitenkaan tuskin löytyy geologia, joka voisi vielä tässä vaiheessa väittää purkauksen olevan loppumassa. Tilannetta seurataan yhä tarkasti.”

Katso SK:n kuvaseinällä uutiskuvat Islannista ja tuhkapilven vaikutuksista.