Iranissa heräsi toivo - presidentti Hassan Rouhanilta odotetaan muutosta

Hassan Rouhani
Teksti
Katri Merikallio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Hassan Rouhanin kannattajat juhlivat vaalivoittoa Teheranissa 15. kesäkuuta. Kuva Atta Kenare / AFP / Lehtikuva.

Maailmasta tuli kesäkuun 15. päivä piirun verran turvallisempi paikka, kun Iranin presidentinvaalin voittajaksi julistettiin maltillisena pidetty Hassan Rouhani, 65. Nykyinen presidentti Mahmud Ahmadinejad ajoi maan kahdeksassa vuodessa täydelliseen eritykseen ja talousahdinkoon. Hänen puheitaan Israelin pyyhkimisestä maailmankartalta ei ole pidetty vitsinä.

Maailman johtajat ovat kommentoineet Rouhanin valintaa varovaisen toiveikkaasti. Yhdysvallat ilmoitti, että se on kumppaneineen valmis suoriin neuvotteluihin Iranin hallituksen kanssa kiistanalaisen ydinohjelman ratkaisemiseksi.

EU:n ulkoasioista vastaava Catherine Ashton sanoi toivovansa “nopeita diplomaattisia ratkaisuja” ydinasiassa.

Ainoastaan Israelista kuului edelleen epäilyksen ääni.

“Kansainvälisen yhteisön ei pidä langeta toiveajatteluun”, totesi Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu.

IAEA:n entinen apulaispääjohtaja Olli Heinonen, joka on henkilökohtaisesti neuvotellut Rouhanin kanssa maan ydinohjelmasta, on perin varma, että vaalin jälkeen Iranin ydinohjelma arvioidaan perusteellisesti uudestaan.

“Siihen vaikuttavat niin taloudelliset syyt, poliittinen eristyminen kuin ydinohjelman tämän hetken asema.”

Hassan Rouhani lupasi vaalikampanjassaan, että hän korjaa Iranin suhteet kansainväliseen yhteisöön niin että Iranin vastaiset pakotteet puretaan.

Rouhani lupasi myös lisätä kansalaisvapauksia ja poistaa naisiin kohdistuvan syrjinnän.

“Tämä on viisauden voitto, tämä on maltillisuuden, kasvun ja tietoisuuden voitto suhteessa ääriajatteluun”, Rouhani sanoi Iranin tv:ssä vaalituloksen selvittyä.

Yli 72 prosenttia iranilaisista kävi äänestämässä. Heistä 50,7 prosenttia antoi äänensä Rouhanille. Kakkoseksi tullut Teheranin pormestari Ghalibaf sai äänistä 16,5 prosenttia.

Rouhanin asema Iranin valtapolitiikassa on vahva. Arvostettuna uskonoppineena hän on jäsen lähes kaikissa maan valtakeskuksissa, ja hänen suhteensa armeijaan ovat tiiviit. Lisäksi Rouhanilla on kahden entisen maltillisena pidetyn presidenttin tuki.

“Nyt hänellä on myös tavallisten iranilaisten vahva tuki”, sanoo Hossain Alizadeh. Alizadeh on entinen Iranin diplomaatti, joka sai Suomesta turvapaikan 2010.

Alizadeh sanoo olevansa vakuuttunut, että Rouhanin valinta tarkoittaa muutosta koko Iranille.

“Me diasporassa elävät voimme ensimmäistä kertaa toivoa, että pääsemme joskus palaamaan takaisin kotimaahamme. Olen tuloksesta todella onnellinen.”

“Ahmadinejad oli kahdeksan vuoden virhe.”

Muutoksesta tuskin kuitenkaan tulee nopea tai radikaali. Rouhani on ollut maan valtaeliitissä jo kauan ja joutuu myös presidenttinä tasapainottelemaan vanhoillisten ja edistyksellisten välillä.

Kotiarestissa ja vankiloissa istuvat poliitikot, toimittajat ja ihmisoikeusaktivistit odottavat kuitenkin jo, miten uusi presidentti lunastaa lupauksensa.

Rouhani aloittaa virassaan elokuussa.

Sovittelijan maine

Hassan Rouhani syntyi 1948 Semnan kaupungissa. Hän istui parlamentissa 20 vuotta ja toimi myös sen varapuhemiehenä.

Irakin sodan yhteydessä 1988 hänet nimitettiin asevoimien apulaiskomentajaksi. Hän johti Iranin neuvotteluja IAEA:n kanssa 2003-2005, ja hänen lähestymistapaansa pidettiin sovittelevana.

2009 presidentinvaalien jälkeen Rouhani puolusti mielenosoittajien oikeuksia.

Rouhanilla on oikeustieteiden tohtorin tutkinto Skotlannista Caldonian yliopistosta.