Hodorkovski tuomittiin kavalluksesta

Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuva Sergei Ponomarev AP Lehtikuva
Mihail Hodorkovski oikeudessa 27. joulukuuta 2010. Kuva Sergei Ponomarev / AP / Lehtikuva

Öljy-yhtiö Jukosin perustaja Mihail Hodorkovskin, 47, uutta tuomiota alettiin lukea maanantaiaamuna moskovalaisessa tuomioistuimessa.

Syyttäjä totesi oikeudenkäynnin aluksi Hodorkovskin syyllistyneen kavallukseen, mikä pidentää todennäköisesti hänen tuomiotaan useilla vuosilla, pahimmassa tapauksessa vuoteen 2017 saakka.

Syyttäjän mukaan Hodorkovski ja hänen liikekumppannsa Platon Lebedev hankkivat kavalluksella 218 miljoonaa tonnia valtiollista öljyä, myivät sen ja pesivät saamansa rahat lailliseksi rahaksi. Kokonaisuudessaan tuomion lukemisen on arvioitu kestävän useita päiviä.

Alun perin Hodorkovskin tuomio piti lukea jo joulukuun puolessa välissä, mutta sitä lykättiin kuun lopulle ilmeisesti julkisuuden välttämiseksi, koska venäläiset lehdet eivät ilmesty silloin.

Hodorkovski ja Lebedev tuomittiin jo 2005 kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen talousrikoksista. Tuomioita pidettiin poliittisina, sillä Hodorkovski oli riitaantunut pahasti Venäjän johtajan Vladimir Putinin kanssa.

Hodorkovskin asianajajat ovat kiistäneet syytteet järjettöminä.

Ilman uutta tuomiota Hodorkovski olisi vapautunut vankilasta ensi lokakuussa duuman vaalien alla ja noin puoli vuotta ennen Venäjän presidentinvaaleja.

Aiheesta lisää
Mihail Hodorkovskin uusi oikeudenkäynti romuttaa presidentti Medvedevin uskottavuuden, arvioi asianajaja Robert Amsterdam (pdf, SK 24/2009)

Tarkkailkaa Medvedeviä, pyytää Mihail Hodorkovskin asianajaja Juri Smidt (pdf, SK 24/2008)