Historian pahin ebolaepidemia olisi ollut vältettävissä
Verenvuototautiin sairastuneella on kolme kertaa paremmat mahdollisuudet selvitä hengissä länsimaissa kuin Afrikassa.
Kun Craig Spencerille nousi kuume torstaiaamuna 23. lokakuuta, New Yorkissa alkoi ennennäkemätön operaatio.
Tohtori Spencer oli työskennellyt Lääkärit ilman rajoja -järjestölle Guineassa, joka on yksi kolmesta ebolaepidemian ravistelemasta Länsi-Afrikan maasta. Torstaihin asti hän oli ollut oireeton, vaikkakin väsynyt. Nyt hänen vointinsa heikkeni nopeasti.
Suoja-asuihin pukeutuneet ambulanssimiehet hakivat Spencerin tämän asunnolta Harlemista ja kuljettivat hänet Bellevue-sairaalaan, jossa hänet eristettiin. Karanteeniin määrättiin myös hänen kihlattunsa ja kaksi ystäväänsä.
Sitten alkoi salapoliisityö. Spencer oli ajanut keskiviikkoiltana metrolla keilaamaan ja palannut kotiin taksilla. Vaikka hän oli ollut oireeton eikä siten ollut luultavasti levittänyt ebolavirusta ympärilleen, terveysviranomaiset selvittivät metroreitin hänen kuukausikortistaan ja ottivat yhteyttä taksifirmaan. Keilarata suljettiin tutkimusten ajaksi.
Spencer oli myös käynyt viiden kilometrin juoksulenkillä ja syönyt ravintolassa. Kaikki mahdolliset yhteydet muihin ihmisiin oli selvitettävä.
Jotta karanteeniin joutuneiden elämä sujuisi mukavasti, New Yorkin kaupunki nimesi jokaiselle oman tapausvastaavan, joiden tehtävänä oli muun muassa toimittaa eristetyille ruokaa ja hoitaa heidän lastensa kouluasioita.
Bellevue-sairaalan seitsemännessä kerroksessa, aikoinaan hiv-potilaille rakennetulla eristysosastolla, Craig Spencer saattoi olla levollisin mielin. Hän saisi parasta tehohoitoa, jota nykyaikainen lääketiede pystyy tarjoamaan.
Samaan aikaan Länsi-Afrikassa kaksivuotias guinealaistyttö matkusti isoäitinsä kanssa linja-autolla halki Guinean ja Malin. Tytöllä oli ebola, ja hänen nenästään vuoti verta.
Kun tyttö viimein menehtyi sairaalassa länsimalilaisessa Kayesin kaupungissa perjantaina 24. lokakuuta, hän oli ehtinyt istua busseissa tuhat kilometriä, vierailla pääkaupungissa Bamakossa ja mahdollisesti tartuttaa taudin kymmeniin ihmisiin.
Maailman terveysjärjestö WHO julisti Malin hätätila-alueeksi ja lähetti maahan asiantuntijoita. Kuten Länsi-Afrikan pahimmat ebolamaat Guinea, Liberia ja Sierra Leone, Mali on köyhä ja sekasortoinen eikä pysty yksin torjumaan tappajatautia.
Viime talvena Guineasta alkaneessa ebolaepidemiassa on tähän mennessä kuollut mahdollisesti jopa 15 000 ihmistä. Asiantuntijat ovat varoittaneet, että epidemia saattaa olla vasta alkuvaiheessa ja että maailman on syytä varautua satoihin tuhansiin kuolonuhreihin, ellei ulkomailta tule lisää apua Länsi-Afrikkaan.
Ebolaviruksen aiheuttama verenvuototauti tarttuu vain oireilevan potilaan eritteistä, kuten oksennuksesta, ulosteesta, verestä ja hiestä.
Taudin leviäminen on siten periaatteessa helppo estää: eristetään sairaat ja jäljitetään mahdolliset tartunnan saaneet. Se ei kuitenkaan onnistu ilman toimivaa terveydenhoitojärjestelmää, ja siksi Guinea, Liberia ja Sierra Leone – kaikki sisällissodista toipuvia rutiköyhiä maita – ovat olleet ebolalle kuin kuiva pensaikko, josta voi sytyttää suurpalon.
Toisaalta ebola-alueen naapurimaissa Senegalissa ja Nigeriassa viranomaiset ovat onnistuneet pysäyttämään ebolan tehokkaalla toiminnalla. Samaa ei voi sanoa Dallasista, Teksasista, jossa kaksi sairaanhoitajaa sai tartunnan hoidettuaan kuolevaa liberialaista puutteellisesti suojautuneina.
Länsi-Afrikassa ebolaan on kuollut noin 70 prosenttia sairastuneista. Yhdysvalloissa ja Euroopassa, missä 18 potilaalle on annettu modernia tehohoitoa ja kokeiluasteella olevia lääkkeitä, kuolleisuus on ollut 25 prosenttia.
Historian pahin ebolaepidemia olisi ollut vältettävissä. Halukkuutta ei vain löytynyt ajoissa.
Ensimmäiset lupaavat tulokset mahdollisten rokotteiden tehosta saatiin marsuilla tehdyissä kokeissa vuonna 1980, vain neljä vuotta sen jälkeen, kun nauhaviruksiin kuuluva ebola oli löydetty Zairesta.
Kymmenen vuotta sitten testattiin apinoilla amerikkalaisten ja kanadalaisten tutkijoiden kehittämää rokotetta, joka perustuu nautaeläinten VSV-virukseen. Rokote antoi apinoille täydellisen suojan, ja tutkijat uskoivat lopullisen tuotteen olevan valmiina myyntilupakäsittelyyn vuonna 2010 tai 2011.
Rahaa jatkotestaukseen ei kuitenkaan herunut, ja rokote jäi hyllylle.
”Ebolarokotteille ei ole koskaan ollut isoja markkinoita”, sanoi tutkimusryhmässä työskennellyt Thomas Geisbert hiljan New York Times -lehdessä. ”Kenelle kansainvälinen lääketeollisuus sellaisia möisi?”
Suomalainen virusasiantuntija, Turun yliopiston virologian professori Ilkka Julkunen tunnistaa ongelman.
”Markkinatilanne ei suosi pieniä toimijoita. Toisaalta lääkeaineiden laatuvaatimukset ovat nykyisin niin korkeat, ettei pienillä yrityksillä ole varaa [kehitystyöhön].”
Nyt, epidemian paisuttua kansainväliseksi terveyskriisiksi, kolme eri rokotetta on menossa pikavauhtia testaukseen. Yksi niistä on juuri Geisbertin ja kumppaneiden VSV-EBOV.
Toinen rokote, brittiläisen GlaxoSmithKlinen kehittämä ChAd 3, perustuu geenimuunneltuun apinoiden adenovirukseen.
Kolmantena on yhdistelmärokote, jota kehittävät amerikkalainen Johnson & Johnson ja tanskalainen Bavarian Nordic.
Kaksi muutakin rokotetta on menossa testaukseen vuoden 2015 aikana.
WHO:n mukaan sairastuneiden hoitoon kokeillaan myös parantuneiden verestä tehtyä immunoglobuliinia. Samaa menetelmää käytetään muun muassa vesikauhun torjuntaan ja immuunivajavuudesta kärsivien pienten lasten hoitoon.
”Se on sinänsä lupaava mutta työläs ja kallis”, Julkunen sanoo. ”Eikä sen todellista tehoa eri vaiheiden ebolainfektion hoidossa ole pystytty vielä tutkimaan.”
Helsingissä, Meilahden kolmiosairaalassa, alettiin harjoitella tautitapauksia varten neljä kuukautta sitten, 25. kesäkuuta.
Jos joku sairastuu Suomessa ebolaan, hänet kuljetetaan erikoisvarustetulla infektioambulanssilla Meilahteen, missä hänet viedään sivuovesta eristyshuoneeseen. Tilat nimettiin jo rakennusvaiheessa ”ebolahuoneiksi”, vaikkei epidemiasta ollut vielä tietoakaan.
Sairaalassa on harjoiteltu suoja-asujen pukemista ja riisumista useita kertoja, viimeksi lokakuun lopulla. Juuri viruksen saastuttaman puvun riisuminen on kriittinen hetki – pienikin virhe kostautuu helposti.
”Henkilökunta tulee puhtaalta puolelta potilashuoneeseen ja poistuu likaiselta puolelta suihkun kautta ulos”, sanoo infektioidentorjuntayksikön osastonylilääkäri Veli-Jukka Anttila.
Kuten muissa vauraissa länsimaissa, Suomessa annettaisiin ebolapotilaalle huippuluokan tehohoitoa: neste- ja sokeritasapainoa pidettäisiin yllä, kipuja lievitettäisiin ja hemoglobiinia korjattaisiin punasoluilla.
”Vastaus näytteeseen saadaan noin vuorokaudessa”, Anttila sanoo. ”Jos kyseessä on ebola, sosiaali- ja terveysministeriö alkaa selvittää, mistä saataisiin ebolaspesifejä lääkkeitä.”
Potilaalle annettaisiin myös parantuneiden verestä valmistettua immunoglobuliinia, joka tilattaisiin ulkomailta.
”Idea on se, että ostetaan aikaa, kunnes oma immuunipuolustus alkaa toimia. Jos virus pääsee riittävän pahaksi, sitä on vaikea enää hoitaa millään keinolla.”
Eristyshuoneisiin tuskin riittää potilaita ruuhkaksi asti.
Suomen ja Länsi-Afrikan välinen matkailu on vähäistä, ja kotimaisista avustusjärjestöistä alueella on vain Suomen Punainen Risti. Sen työntekijät tarkkailevat Suomeen palattuaan lämpöään ebolan itämisajan, 21 päivää.
”Jos on oireeton, ei tartuta”, Anttila sanoo. ”Siitä lähdetään.”