Hamas-vankeja ei enää kiduteta Länsirannan vankilassa

Hamas
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Länsirannalla sijaitsevan vankilan vartija juttelee Hamas-puolueeseen kuuluvan vangin kanssa. Kuva Nasser Ishtayed / AP / Lehtikuva

Hamas-vankien kidutus on lopetettu Palestiinan Länsirannalla sijaitsevassa vankilassa. Muutoksen ovat tähän mennessä vahvistaneet Palestiinan pääministeri Salam Fayyad, Länsirannan Hamas-järjestön johtaja sekä useat ihmisoikeusaktivistit.

Viimeisen kahden vuoden aikana kahdeksan vankia on kuollut Länsirannan vankilassa ja viisitoista Gazassa hämärissä olosuhteissa.

“Vankien kaltoinkohtelu johtui kostonhalusta, joka juontaa juurensa Gazan kriisiin ja pelkoon siitä, että Länsirannan vankila joutuisi Hamasin haltuun”, sanoo ihmisoikeusaktivisti Salah Mousa.

Pääministeri Fayyadin mukaan kidutus päätettiin lopettaa, jotta valtio rakentuisi tulevaisuudessa “oikeanlaisille perustuksille”. Ihmisoikeusjärjestöjen julkinen painostus on kuitenkin todennäköisesti vaikuttanut päätökseen. Myös Barack Obaman kiduksenvastainen politiikka saa osansa kunniasta.

Yli 40 Länsirannan vankilan työntekijää on joko vangittu, erotettu tai alennettu vankien pahoinpitelemisen vuoksi. Salam Fayaad ei ole tunnustanut kidutusta vankilan viralliseksi politiikaksi, mutta myönsi haastattelussa, että ylilyöntejä on tapahtunut.

Yhdysvaltain viranomaiset eivät ole halunneet kommentoida päätöstä. Yhdysvaltain joukot ovat viime vuosien aikana osallistuneet aktiivisesti palestiinalaisjoukkojen koulutukseen. Maan viranomaisten mukaan ketään ei ole kuitenkaan koulutettu kiduttamaan.

Lähde: AP