Kerro, missä länsi nyt on, Risto E. J.
Politiikan vaikuttaja Risto E. J. Penttilä tunnetaan suurena Amerikan ystävänä. Onko hänen ihailemaansa Yhdysvaltoja ja sen arvoja enää olemassa?
10
MIN
Risto E. J. Penttilä nyökyttelee televisiosta tuttu poikamainen hymy kasvoillaan. Kyllä, kyllä häntä voi hyvin kutsua länsimieliseksi, hän ei pistä luonnehdinnasta pahakseen.
Tapaamme Rettigin talossa Helsingin Bulevardilla. Täällä pitää majaansa Penttilän nykyinen työpaikka, politiikan ja liike-elämän vaikuttajien välistä vuorovaikutusta edistävä European Business Leaders’ Convention.
Vuonna 1880 valmistunut ja hiljattain perusteellisesti modernisoitu rakennus on yhdistelmä uutta ja vanhaa, perinteitä kunnioittava mutta nykypäivän tarpeisiin vastaava. Samaan tapaan voisi kuvata Penttilälle tärkeää liberalistista ajattelua.
Tarkoituksemme on keskustella hänen kanssaan siitä, mitä Yhdysvalloille ja sen johtamalle lännelle on tapahtumassa – tai tapahtunut.
Penttilän omassa kertomuksessa länsi edustaa vapauden maisemaa.
Sellaiseksi se alkoi muotoutua hänen mielessään ensin vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa ja myöhemmin Oxfordin yliopistossa, jossa hän väitteli tohtoriksi kansainvälisestä politiikasta vuonna 1989.
Poliittisen kotinsa Penttilä löysi nuorsuomalaisuudesta, jossa hän näki liberalismin ja kansallishengen yhdistelmän. Penttilä oli perustamassa 1990-luvulla nuorsuomalaista puoluetta ja toimi sen kansanedustajana yhden vaalikauden.
Puolueen uusliberalismia henkinyt ohjelma ei vedonnut suuriin äänestäjäjoukkoihin, ja sen taival jäi lyhyeksi.
”Minulle länsi edustaa eteenpäin tahtovaa faustilaista voimaa”, Penttilä sanoo.
Faustilaisella voimalla Penttilä ei tarkoita kauppoja pirun kanssa. Hän lainaa käsitteen filosofi Oswald Spengleriltä, joka esitti teoksessaan Länsimaiden perikato, että kulttuurit ovat organismin kaltaisia järjestelmiä, jotka syntyvät, kukoistavat ja kuolevat.
Länsi kulki Spenglerin mielestä vääjäämättä kohti rappiota. Materia oli syrjäyttänyt hengen, rahan valta tuntui kaikkialla ja suurkaupungit täyttyivät yksilöllisyyttä esittävistä massaihmisistä.
Ennen pitkää rahan valta väistyisi autoritaarisuuden tieltä ja politiikan näyttämöä hallitsisivat karismaattiset johtajat ”caesarismin” hengessä.
Spenglerin hahmotelmia mukaillen uusliberalismi paikantuu rahan valtaan ja oikeistopopulismi autoritaarisuuteen.
Historian lopun teoreetikkona maineensa hankkineen Francis Fukuyaman mukaan jälkimmäistä ei olisi syntynyt ilman edellistä. Hän kirjoittaa teoksessaan Liberalism and Its Discontents, että talousliberalismi kehittyi 1970-luvun lopulta lähtien markkinavaltaa edustavaksi uusliberalismiksi, joka paisutti eriarvoisuutta ja synnytti finanssikriisejä.
Kansalaisten ahdinko purkautui koko liberaalia demokratiaa horjuttavaksi liikehdinnäksi.
Penttilä jakaa nyt Fukuyaman esittämät kriittiset ajatukset uusliberalismista.
”Avataan markkinoita, lopetetaan tukiaisia – siinä oli paljon järkeä, mutta touhu meni äärimmäisyyksiin, kun talous alkoi määrätä kaikesta.”
Uusliberalismi nostatti vastaliikkeen, joka voimisti kulttuurisia ja uskonnollisia identiteettejä. Oikeistopopulistisia liikkeitä Atlantin molemmin puolin määrittää kulttuurikonservatiivinen kristillisyys, jonka puolustamista nämä liikkeet pitävät läntisen sivilisaation puolustamisena.
Penttilä muistelee takavuosina ajatelleensa, että uskonnosta ei ole poliittiseksi voimaksi liberaaleissa yhteiskunnissa.
”Nyt länsimaissa on sellaista henkeä, että haluamme uskonnon ja lain takaisin johtotähdiksemme. Se näkyy etenkin Yhdysvaltain maga-liikkeessä.”
Kun Suomi liittyi kolmekymmentä vuotta sitten Euroopan unioniin, Penttilästä tuntui kuin olisimme tulleet kotisatamaan. Hieman häntä kaihersi se, että Suomi ei ottanut saman tien käyttöönsä sataman kaikkia palveluita.
Naton jäsenyys toteutui vasta, kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan käänsi kansalaismielipiteen puolustusliittoon liittymisen kannalle.
Nyt Suomella on sataman kaikki palvelut käytössään, mutta satama ei ole entisellään.
Naton pelotteen takaava Yhdysvallat on Donald Trumpin komennossa erilainen peto kuin aikaisemmin.
Brittiläinen kirjailija Zadie Smith on kiteyttänyt Trumpin hallinnon periaatteet koruttomasti: ”Heille ei ole olemassa universaaleja arvoja, vain amerikkalaisia. Heidän kuvitelmissaan maailman ongelmat ratkeavat, kun heikot alistuvat vahvojen tahtoon ja kun kaikki maat tulevat heidän kaltaisikseen.”
Kylmän sodan jälkeen läntinen liberaali demokratia näyttäytyi ylivertaisena yhteiskuntamallina, järjestelmien välisen kamppailun voittajana. Francis Fukuyaman kaltaiset ajattelijat uskoivat, että lännen nykyisyys olisi muun maailman tulevaisuus.
Optimismi on nyt karissut. Yhdysvaltojen uudessa kansallisessa turvallisuusstrategiassa on aineksia pikemminkin Venäjän ja Kiinan etupiiriajattelusta kuin läntisistä arvoista. Osoituksia tästä ovat isku Venezuelaan ja Trumpin puheet Grönlannin anastamisesta.
Mitä Penttilä ajattelee Yhdysvaltojen toimista?
”Trump runnoo uutta Amerikka-vetoista maailmanjärjestystä. Elämme lännen kohtalonhetkiä. Keskeisin kysymys ei juuri nyt ole Ukraina vaan Grönlanti, jonka suhteen on kolme vaihtoehtoa: hyvä, huono ja paha. Hyvä on sopimus USA:n, Naton ja Tanskan kanssa. Huono on pakotettu itsenäisyys tai osto. Paha on miehitys.”
Onko läntinen sääntöpohjainen maailmanjärjestys enää pelastettavissa?
”Se taitaa olla myöhäistä. Maito on jo kaatunut”, Penttilä sanoo.
Historiallisista rinnastuksista pitävä Penttilä vertaa tilannetta 1600-luvulla käytyyn protestanttien ja katolisten väliseen kolmikymmenvuotiseen sotaan.
Nyt tässä lännen uskonsodassa vanhan järjestyksen haastavia protestantteja edustavat oikeistopopulistit ja vanhaa järjestystä puolustavia katolisia liberaalin demokratian kannattajat.
”Elämme vuotta nolla. Edessä on joko lännen iltarusko tai renessanssi”, Penttilä sanoo.
Mitä länsi tarkoittaa? Miten se on syntynyt ja mikä on pitänyt sitä koossa?
Näihin kysymyksiin pureutuu aatehistorioitsija Georgios Varouxakis teoksessaan The West: The History of an Idea.
Hän tarkastelee länttä käsitteellisesti, ei olemuksellisesti, koska länsi on pikemminkin kertomus kuin entiteetti.
Kertomuksesta on erilaisia versioita. Yksi korostaa antiikin perintöä, toinen kristinuskoa, kolmas valistusta, neljäs demokratiaa, viides markkinataloutta.
Penttilä hahmottaa läntisen tradition pitkänä historiallisena jatkumona: ensin tuli uskonto ja laki, sitten valistus ja liberalismi ja lopuksi markkinatalous ja demokratia.
”Minun ajattelussani nämä kaikki elementit ovat osa länttä, mutta jos pitäisi valita tärkeimmät, nostaisin yksilön ja oikeusvaltion sekä juutalaiskristillisen perinnön”, Penttilä sanoo.
Varouxakis haastaa akateemisessa tutkimuksessa vallitsevan näkemyksen, jonka mukaan lännen idea syntyi 1800-luvun lopussa palvelemaan brittiläisen siirtomaavallan etuja.
Lännen ideaa kehittelivät pikemminkin ranskalaiset ja saksalaiset ajattelijat kuin brittiläiset.
Tärkeäksi hahmoksi Varouxakis nostaa positivismin oppi-isän Auguste Comten, joka 1830- ja 1840-luvulla kirjoitti lännestä rauhaa ja altruismia edustavana vastavoimana eurooppalaiselle imperialismille.
Comten haaveena oli korvata siirtomaavallat viidellä lännen tasavallalla: ranskalaisella, espanjalaisella, italialaisella, brittiläisellä ja saksalaisella.
Suurinta pelkoa Comtessa ja hänen hengenheimolaisissaan herätti Venäjä, jota he pitivät valloitushaluisena sotilasmahtina. Venäjä nojautui kristinuskoon, mutta ytimeltään se edusti itäistä toiseutta, lännen vastakohtaa.
Comtea piinasi ajatus, että länsi on sairaana syntynyt, koska sitä leimasi muissa kulttuureissa tuntematon oman menneisyyden halveksunta. Olisiko lännellä lujuutta tavoitella järjestystä ja edistystä, joita Comten mielestä tarvittiin taltuttamaan maanosaa repivät vallankumouksen ja taantumuksen voimat.
Yhdysvalloissa länsi tarkoitti pitkään Pohjois-Amerikan villejä rajaseutuja. Vasta maailmansodat tekivät Yhdysvalloista läntisen maailman johtavan valtion, vapauden, demokratian ja markkinatalouden puolustajan.
Näin muodostui Pax Americana, joka kylmän sodan aikana antoi ainekset lännen suurelle kertomukselle.
Penttilä arvelee, että Trump rakentaa Pax Americana kakkosta, joka poikkeaa olennaisesti liberaalista maailmanjärjestyksestä.
”Pax Americana kakkosen ytimessä on iso diili Kiinan kanssa. Yhdysvallat edustaa länttä ja Kiina lännen vastapuolta. Se on suurvaltojen hallitsema maailma, jossa monikansalliset instituutiot ja kansainvälinen oikeus jäävät syrjään.”
Lännen ideaa on Varouxakisin mielestä alusta lähtien jäsentänyt kaksi asiaa: Venäjän pelko ja sisäisen rappeutumisen uhka.
Ne vaikuttavat yhä läntisen itseymmärryksen taustalla, mutta siinä missä liberaalin demokratian kannattajat ovat huolissaan Venäjästä, oikeistopopulistit kavahtavat sisäistä rappeutumista.
Trumpin hallinnon turvallisuusstrategia väittää, että Eurooppaa uhkaa sivilisaation tuhoutuminen, kun väkeä vyöryy sisään kolmannen maailman maista eivätkä Euroopan poliittiset päättäjät suostu katsomaan todellisuutta silmiin.
Vanhaa mannerta koskevat asiakirjan osat tihkuvat samanlaista muukalaiskammoa ja eliittienvastaisuutta kuin eurooppalaisen laitaoikeiston linjanvedot.
Venäjän vaarasta turvallisuusstrategia ei hiiskahdakaan, mikä sopii yhteen sen kanssa, että Yhdysvallat puuhaa Ukrainaan rauhaa Putinin hallinnon kanssa Euroopan ja Ukrainan sivuuttaen.
Jos länttä entisessä muodossaan ei enää ole, mikä neuvoksi Suomelle ja Euroopalle?
Penttilä on presidentti Alexander Stubbin linjoilla: on rakennettava uutta järjestelmää tekemällä yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa ja syventämällä suhteita globaaliin etelään, jonka suosiosta kilpailevat lännen kanssa Venäjän, Kiinan ja Intian kaltaiset idän mahdit.
”Lopulta kuitenkin vahvuus ja voima jylläävät. Siksi Euroopan on – Immanuel Kantia lainatakseni – kasvettava ulos itselleen aiheuttamastaan alaikäisyyden tilasta”, Penttilä sanoo.
Lännen uskonsodassa liberaalin demokratian kannattajat eivät hänen mukaansa pärjää, elleivät opi tulemaan toimeen oikeistopopulistien kanssa.
Mielipidekyselyt enteilevät laitaoikeiston vaalivoittoa kolmessa Euroopan tärkeimmässä maassa Saksassa, Ranskassa ja Britanniassa. Penttilän mielestä AfD:n, Kansallisen liittouman ja Reform UK:n kuuluu päästä hallitusvaltaan, jos äänisaaliit antavat siihen oikeutuksen.
Saksassa muut puolueet ovat pitäneet AfD:n ulkona poliittisesta päätöksenteosta, mikä on pikemminkin lisännyt kuin vähentänyt puolueen kannatusta.
Suomen linja toimii Penttilän mielestä paremmin, koska perussuomalaiset joutuvat hallituksessa kantamaan vallan mukana tulevan vastuun eivätkä voi vain huudella sutkautuksiaan.
Penttilä katsoo, että tämän päivän oikeistopopulistit ovat samanlaisessa asemassa kuin sosiaalidemokraatit viime vuosisadan alussa. Suhtautuminen vallitsevaan systeemiin on vihamielinen ja tavoitteena on saada aikaan perusteellinen muutos.
Sosiaalidemokraatit aloittivat Suomessa sisällissodan, mutta kasvoivat myöhemmin yhteiskuntaa rakentavaksi voimaksi, valtionhoitajapuolueeksi.
”Myös osasta eurooppalaisia populistipuolueita tulee valtionhoitajia. Italiassa Giorgia Melonin puolue kannattaa Ukrainan tukemista ja tulee toimeen EU:n kanssa.”
Penttilä lukee ajatteluunsa vaikuttanutta Oswald Spengleriä valikoivan kriittisesti. Jotkin ajatukset kiinnostavat, toiset eivät.
”Onko länsi menossa kohti auringonlaskua? Jos on, en osta spengleriläistä determinismiä, vaan ajattelen, että sellainen kehityskulku voidaan torjua.”
Puhuessaan lännestä Penttilä puhuu enemmän Euroopasta kuin Yhdysvalloista. Osittain siksi, että on itse eurooppalainen, mutta osittain myös siksi, että Euroopan suunta on hukassa eikä se voi enää nojautua Yhdysvaltoihin.
Spenglerin lisäksi Penttilä on hakenut ajatuksia toiselta saksalaiselta, byrokratian teoreetikkona tunnetulta Max Weberiltä.
”Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että byrokratia on tiettyyn pisteeseen asti välttämättömyys, mutta voi synnyttää ympärilleen rautahäkin.”
Rautahäkki syntyy, kun byrokratia paisuu itseään ruokkivaksi koneistoksi, joka alistaa yksilöt ja yritykset sääntöjen ja määräysten ylivallalle ja tukahduttaa uutta luovan hengen.
Penttilä näkee EU:ssa muunnelman weberiläisestä rautahäkistä. Hän komppaa taloustieteen nobelistia Bengt Holmströmiä, joka on vaatinut EU:ta lopettamaan kaikki direktiivit.
”EU ei pärjää, ellei se ole kekseliäs, nokkela ja joustava. Siksi direktiivit pitäisi korvata asetuksilla. Se olisi less is more -tyyppinen ratkaisu, jollaisia Eurooppa kipeästi kaipaa.”
Weber pohti ensimmäisen maailmansodan aikaisissa kirjoituksissaan pienvaltojen ja suurvaltojen välisiä eroja.
Pienvallat olivat maailmannäyttämöllä kulttuurisesti merkityksellisiä, mutta poliittisesti merkityksettömiä.
Suurvallat puolestaan olivat pakotettuja käyttäytymään suurvallan tavoin, koska niiden koko ja asema edellyttivät poliittista toimijuutta.
Jos jälkiliberaalissa maailmassa johtoasemasta taistelevat Yhdysvallat ja Kiina, mikä rooli jää Euroopalle? Onko se jossain pienvallan ja suurvallan välillä?
Penttilä uskoo Euroopan renessanssiin, mutta se vaatii ajattelu- ja toimintatapojen muutoksia.
Kun presidentti Stubb puhuu kirjassaan Vallan kolmio (Otava, 2025) globaalista lännestä, idästä ja etelästä, Penttilä lisäisi joukkoon globaalin pohjoisen, jossa hän näkee lupauksen uudesta valistuksesta.
Tietä voisivat näyttää Pohjoismaat keskittymällä taloudellisen ja kulttuurisen elinvoimansa vahvistamiseen.
”Jos renessanssi oli antiikin ideoiden elvyttämistä, uusi valistus olisi valistuksen ideoiden elvyttämistä”, Penttilä sanoo.
”Uuden valistuksen tärkeitä elementtejä olisivat ylpeys omasta kulttuurista, usko edistyksen mahdollisuuteen, avoimeen debattiin ja parhaan idean voittoon.”
Vaikka Yhdysvallat on etääntynyt Trumpin aikana liberalismista, Penttilä ei ole kääntänyt Yhdysvalloille selkäänsä.
Hän vierailee maassa parin kuukauden välein ja keskustelee maailmanmenosta amerikkalaisten ystäviensä ja tuttaviensa kanssa. Moni Penttilän opiskeluvuosien kaveri vaikuttaa politiikan ja talouden korkeilla paikoilla Washingtonissa ja Wall Streetillä.
Yhdysvaltain nykyinen valtiovarainministeri Scott Bessent oli samalla vuosikurssilla Yalen yliopistossa. Myös Trumpin hallinnon kauppaedustaja Jamieson Greer kuuluu Penttilän tuttuihin.
”Ne tuttavani, jotka ovat mukana Trumpin hallinnossa, uskovat että Yhdysvallat on ollut pitkässä alamäessä. Heidän mielestään Yhdysvallat tarvitsee suuren ravistuksen voidakseen lähteä uuteen nousuun”, Penttilä sanoo.