Grafiikka: Laivoille sulaa oikotie Aasiaan – Koillisväylän vuosisadat

Jäämeri
Teksti
Lauri Vanhala
Jäämeren jääpeite on pienentynyt koko mittaushistorian ajan. Kuva John McConnico / AFP / Lehtikuva.

Jäämeren jääpeite on sulanut tasaista tahtia sitten vuoden 1979, jolloin satelliittimittaukset aloitettiin. Tämän vuoden heinäkuussa saavutettiin jälleen uusi ennätys.

Heinäkuussa jääpeite kattoi enää 7,92 miljoonaa neliökilometriä. Se on 2,18 miljoonaa neliökilometriä vähemmän kuin keskimäärin vuosina 1979-2000.

Pehmeämmäksi ja hauraammaksi muuttunut jää on myös ohentunut 1970-luvun 2,5-3 metristä alle pariin metriin.

Jäämerellä on meneillään itseään ruokkiva kierre. Kun jääpeite kutistuu, auringon valo ei enää heijastu hohtavan valkoiselta jäältä takaisin avaruuteen. Musta meri imee lämpöä puoleensa, ja Jäämeren veden lämpeneminen kiihtyy.

Sulaminen on iso uutinen kaupalliselle merenkululle. Laivat voivat alkaa yhä helpommin kulkea Jäämeren kautta kulkevaa Koillisväylää syksyisin jään ollessa ohuimmillaan.

Koillisväylän historiaa. Grafiikka Hannu Kyyriäinen.

Koillisväylä on ylivoimaisesti lyhyin reitti Itä-Aasian ja Euroopan välillä. Reitin käyttöä tukee nopeuden lisäksi turvallisuus: Koillisväylän varrella ei ryöstellä laivoja tai oteta panttivankeja, mikä vaikuttaa muun muassa varustamoiden vakuutusmaksuihin.

Aasian ja erityisesti Kiinan taloudellisen mahdin ja ulkomaankaupan lisääntyessä väylän vetovoima kasvaa vuosi vuodelta. Myös luonnonvarojen hyödyntäminen lisää liikennettä pohjoisilla vesillä. Barentsinmerellä lasketaan olevan jopa 30 prosenttia maailman luonnonkaasuvaroista ja 13 prosenttia öljystä.

Reitin kulkeminen vaatii edistyksellistä tekniikkaa, sillä parimetrinen jää on laivaliikenteen näkökulmasta paksua. Esimerkiksi Itämeren talvinen jääpeite on vain 70-80 senttiä.

Parhaassa tapauksessa laivat voisivat kulkea reitin ilman jäänmurtajan apua, mutta tällä hetkellä useimmiten tarvitaan venäläisten atomijäänsärkijöiden tukea.

Arvaamaton tekijä on se, miten Venäjän jäänsärkijöiden palvelut hinnoitellaan. Monopoliaseman vuoksi Venäjän viranomaisilla saattaa olla kiusaus hinnoitella jäänmurtopalvelut yläkanttiin.

Pelisäännöt väylän käytölle ovat vielä kirjoittamatta. Ei esimerkiksi tiedetä, millaiset merenkulkuun ja alusten merikelpoisuuteen liittyvät vaatimukset Jäämerellä liikkuville aluksille asetetaan. Näistä asioista pitäisi sopia YK:n merioikeusyleissopimuksen puitteissa.

Suomen elinkeinoelämälle Barentsinmeri ja Koillisväylä ovat valtava mahdollisuus. Lue lisää Suomen Kuvalehdestä (SK 16-17, ilm. 21.4.2011).