Geert Wilders: Kiistelty hollantilaispoliitikko pyrkii irti vihanlietsontasyytteestä

Fitna (elokuva)
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Oikeistopoliitikko Geert Wildersin kuuleminen etnisen vihan ja syrjinnän lietsonnasta alkoi tänään. Kuva Peter Dejong / AP / Lehtikuva

Hollannin oikeusistuimessa kuullaan tänään oikeistopoliitikko Geert Wildersia, joka toivoo välttävänsä rikossyytteet vihanlietsonnasta muslimeja vastaan.

Wilders on yksi Alankomaiden suosituimmista poliitikoista, joka on luotsannut Volkspartij voor Vrijheid en Democratie -puoluettaan kohti menestystä maahanmuuttajavastaisin teemoin.

Islamvastainen Wilders teki kuitenkin suuren luokan munauksen julkaistessaan elokuvan nimeltä Fitna, jonka hän on itse käsikirjoittanut. Vajaa parikymmenminuuttinen lyhytfilmi julkaistiin internetissä, koska hollantilaiset televisiokanavat eivät suostuneet näyttämään sitä.

Fitna arvostelee islamia ja Koraania. Elokuva alkaa Jyllandsposten -lehden kohua aiheuttaneella Muhammad -pilakuvalla, jonka tekijä Kurt Westegaard ei ilahtunut piirroksensa luvattomasta käytöstä.

Geert Wilderin mielestä Fitna kertoo totuuden siitä, miten Koraani lietsoo väkivaltaa ja demokratianvastaisuutta. Julkisuudessa Wilders on myös kampanjoinut Koraanin ja musliminaisten päähuivien kiellon puolesta. Hänen mukaansa ne saastuttavat hollantilaisen maiseman.

Hollannin oikeusistuin kuulee Wildersia tänään. Hänen odotetaan puolustavan kommenttejaan sananvapaudella ja sillä, että vaalilla valitulla toimihenkillä tulee olla oikeus julkistaa mielipiteitään. Oikeus päättää mahdollisten rikossyytteiden nostamisesta viikon sisällä kuulemisesta.

Lähteet: The Press Association, Wikipedia