Etelä-Meksikon levottomuudet: "Tilanne pahenee entisestään, jos armeija sekaantuu"
Surmattu suomalaisaktivisti vastusti intiaaniväestön syrjintää. Hänen kuolemastaan voi kuitenkin seurata lisää ongelmia.
Intiaanimielenosoittajat vaativat parempaa turvallisuutta Etelä-Meksikoon Triquin alueelle, missä suomalainen ihmisoikeusaktivisti sai viime viikolla surmansa. Kuva Juan Carlos Reyes / AFP / Lehtikuva
Suomalaisen ihmisoikeusaktivistin Jyri Jaakkolan surma Etelä-Meksikossa saattaa heikentää alueen ihmisoikeustilannetta entisestään. Jos maan armeija saapuu Oaxacan osavaltioon ”rauhoittamaan” tilannetta, väliintulo lietsoo todennäköisesti lisää levottomuuksia, siviilien surmia ja raiskauksia.
Ääni intiaanikylille -radiohanketta koordinoiva suomalainen Anna-Reetta Korhonen, 29, muistelee, että juuri näin tapahtui vuonna 2006, jolloin hän asui ensimmäisen kerran Meksikossa. Maakunnassa syntyi tuolloin laaja kansanliike, joka pyrki eroon korruptoituneesta kuvernööristä Ulizes Ruizista. Mielenilmaukset jatkuivat kuukausien ajan, ja ilmassa oli aitoa toivoa muutoksesta.
Kun mielenosoitusmarssia kuvannut amerikkalaistoimittaja sai surmansa, lähetti presidentti Vicente Fox armeijan paikalle. Toiveet uudistuksista hautautuivat.
”Oaxacassa ei ole juurikaan ihmisoikeuksia, mutta tilanne pahenee entisestään, jos armeija taas sekaantuu soppaan”, toteaa Korhosen ystävä, meksikolainen radiotoimittaja Veronica Morales, 31, joka vierailee parhaillaan Helsingissä Suomen sosiaalifoorumin vieraana.
Moralesin koti sijaitsee kolmen tunnin ajomatkan päässä Copalan kylästä, jonka ulkopuolella Jyri Jaakkolan autosaattue joutui tulitukseen. Morales tuntee alueen ongelmat: vallasta taistelee kolme puolisotilaallista järjestöä, joita maan armeija hajota ja hallitse -tyylillä varustaa.
Kyseiset ryhmittymät aloittivat toimintansa ihmisoikeusjärjestöinä, mutta ne on onnistuttu korruptoimaan rahalla ja aseilla. Järjestöissä on jäseninä paikalliskylien rutiköyhiä intiaaneja.
”Mediassa on annettu väärä kuva, että paramilitaarit taistelisivat intiaaneja vastaan. Paramilitaarit ovat intiaaneja”, Korhonen selventää.
Jaakkolan kuolinolosuhteet ovat hämärän peitossa. Hän oli mukana autosaattueessa, jonka tarkoitus oli jakaa tarvikkeita ja tarkkailla tilannetta Copalan kylässä. Saattue joutui raskaaseen tulitukseen. Alueella toimivat aseistautuneet ryhmät ovat syytelleet toisiaan.
”Triqui-alue tiedetään erittäin levottomaksi, itse en olisi lähtenyt saattueeseen. Siellä kuolee ihmisiä kaiken aikaa, he eivät vain yllä otsikoihin”, Korhonen toteaa.
Hän arvioi, että Jaakkolan kuolemasta voi seurata jotain hyvää, jos maailman huomio nyt kiinnittyy intiaanialueiden ongelmiin ja ihmisoikeustilanne kohentuu.
Perusoikeuksia poljetaan
Meksiko on Korhosen mielestä rasistinen yhteiskunta.
Jos Korhonen lähtee intiaaniystävänsä kanssa syömään, ei ole lainkaan tavatonta, että ystävää ”unohdetaan” palvella ravintolassa. Morales, misteekki-intiaani, saa Oaxacan kaduilla kylmiä katseista, mikäli puhuu omaa kieltään.
Intiaanien ongelmat ovat samoja kuin alkuperäiskansoilla ympäri maailmaa, ne liittyvät maanomistukseen, luonnonvarojen hyödyntämiseen, oman kielen ja kulttuurin säilyttämiseen.
Ongelmia lisää myös intiaanikylien köyhyys. Vaikka niihin ohjataan liittovaltiotasolta rahaa, avustukset eivät läheskään aina pääse perille.
”Tuki jää korruptoituneisiin väliportaisiin. Kylissä ei usein ole mitään: ei viemäröintiä, lääkäreitä, sähköä…”, Korhonen luettelee.
Meksikon perustuslakiin lisättiin vuonna 2001 alkuperäiskansojen oikeudet. Muutos on kuitenkin monilta osin jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi.
Maan valtava turismiteollisuus hyödyntää intiaanikulttuurin eksotiikkaa: värikkäitä vaatteita, tanssia ja musiikkia. Intiaanien pyrkimykset säilyttää todellinen kulttuurinsa – kuten suhde maahan ja ja oma kieli – ovat kuitenkin jatkuvasti vastatuulessa.