Entinen Kremlin sisäpiiriläinen varoittaa: Putin on ihan pihalla arjesta ja taloudesta
Miten Venäjänmaa makaa vuonna 2016? Venäläiset verkkolehdet arvioivat.
Venäjälle uhkaa syntyä vallan tyhjiö, joka voi täyttyä samaan tapaan kuin 1917.
Näin varoittaa vuosia Kremlin sisäpiiriin kuulunut politiikan ammattilainen Gleb Pavlovski Gazetan haastattelussa.
Jutussa käydään läpi Pavlovskin uutta kirjaa, jossa hän paljastaa, miten Vladimir Putinin lähipiiri lähtee nykyisin presidentin luota epävarmana, mistä oikeastaan on päätetty, ja yrittää muistella presidentin sanoja.
Pavlovskin mielestä Putin toimii tällä hetkellä siten, että hän voi aina sanoa, ettei tiennyt eikä luvannut. Presidentti ei liioin halua ottaa vastuuta.
Arvionsa todisteeksi Pavlovski viittaa Putinin äskeiseen puheeseen valtakunnan tilasta, jonka ympäripyöreät muotoilut voidaan tulkita toisilleen vastakkaisilla tavoilla.
Toisena esimerkkinä on vuoden lopun tapaaminen maan suuryritysten johtajien kanssa.
Pavlovskin mielestä presidentti piti talouselämän avainhenkilöille esitelmän, joka sisälsi päivälehtitason poliittista informaatiota. Kuulijat olivat Pavlovskin mukaan hiljaa kuin jänikset.
Pavlovski menetti työnsä presidentinhallinnossa 2011. Häntä ei voi ainakaan arkailusta syyttää, koska hän toteaa senkin, miten Putinille valehdellaan kuten kaikille presidenteille. Putinin puutteelliset tiedot maan asioista tulivat ilmi joulun alla pidetyssä lehdistötilaisuudessa.
Tilanteen tekee Pavlovskin mukaan vaaralliseksi se, ettei todellisia uhkia huomata puhuttaessa Memorialista löydetyistä fasisteista. Muotoilulla hän viittaa siihen, miten ihmisoikeusjärjestön toimintaa yritetään kieltää leimaamalla se ulkomaiseksi agentiksi.
Koko Pavlovskin haastattelu on täynnä vastaavaa vinoilua.
Toimittajan udellessa Syyrian politiikasta Pavlovski vastaa kysymällä, voivatko Syyrian hallinnon rakentamisessa onnistua sellaiset, jotka eivät kykene hoitamaan tomaatteja Moskovaan. Tomaateista on pulaa, koska Venäjä on kieltänyt elintarvikkeiden tuonnin Turkistakin.
Venäläiset ovat Pavlovskin mielestä saavuttaneet tunteiden tasolla joulukalkkunan kypsyysasteen – kiitos television syytämän propagandan. Hän ennustaa kehityksen vievän siihen, että kohta sanotaan, miten me halusimme vain hyvää, nousimme polviltamme, mutta show’n loppuessa todetaan, että taas meitä on loukattu.
Propagandan iskulauseisiin kuuluu Venäjän nouseminen polviltaan.
Show’n päättyminen ja totuuden hetki voi Pavlovskin mielestä tulla vastaan jo 2016, koska rahat ovat käymässä vähiin. Hänestä ensin kuitenkin on odotettavissa jonkinlainen eskalaatio. Niin on käynyt Krimissä, Ukrainassa ja Syyriassa.
Eskalaatio on Pavlovskin tulkinnassa välttämätön, koska valtaa pitävät luovat propagandallaan kysyntää ääri-ilmiöille, mutta eivät kykene enää tyydyttämään tarvetta. Tyhjiön voi sitten täyttää joku muu kuten tapahtui 1917.
Pavlovski rinnastaa, miten myös väliaikainen hallitus loi retoriikallaan 1917 kysyntää Venäjän suuruudelle. Lopputuloksena valtaan nousivat Lenin ja Trotski.
Talouskriisin pohjaa ei ole vielä ohitettu, ja viime kuukausina tilanne on vain huonontunut, varoittelee puolestaan entinen varapääministeri Aleksei Kudrin, jonka haastattelua uutistoimisto Interfaxille lainataan useassa nettijulkaisussa.
Kudrin myöntää erehtyneensä, kun on aikaisemmin monien muiden asiantuntijoiden tapaan arvioinut pohjan jo saavutetun. Paranemisen sijaan epävakaa tilanne vain huononee öljyn hinnan laskiessa.
Samalla Kudrin ennakoi, että ellei kehityssuunta käänny myönteiseksi vuoden puolentoista aikana edessä on varsinainen sukellus.
Kudrin on harvinainen Putinin linjan arvostelija, koska hänen toimintaansa ei ole rajoitettu. Lisäksi hänen paluustaan valtiovarainministeriksi ensi vuoden alussa kertoi tiistaina 29. joulukuuta uutistoimisto Bloomberg.
Edellisen kerran nimityksestä huhuttiin joulukuun alussa. Silloin venäläisissä nettikommenteissa paluuta pidettiin mahdottomana. Perusteluna oli se, että Kudrin tuskin suostuu nimelliseksi toimijaksi eikä nykyjohdon aikana kyetä todellisiin rakenteellisiin uudistuksiin.
Venäjän keskuspankin entinen varapääjohtaja, nykyinen Brookingsin instituutin tutkija Sergei Aleksašenko nimeää verkkolehti Slonissa artikkelissa Venäjän talouden kolme suurinta riskiä. Mitään hyvää ei ole odotettavissa.
Aleksašenko pitää inflaatiota ongelmana, koska ruplan arvo heikkenee öljyn hinnan laskun myötä.
Varsinainen riski piilee kuitenkin budjetissa, jonka laskelmissa öljyn hinnaksi on arvioitu 50 dollaria barrelilta ja dollarin kurssiksi 61 ruplaa. Näillä luvuilla barrelin hinta nousee ruplina yli kolmen tuhannen, mutta heti kun se jää sen alle, tulee vaikeuksia.
Tällä hetkellä dollari maksaa yli 70 ruplaa ja öljyn hinta on alle 40 dollarin. Kipuraja siis alittuu.
Entinen keskuspankin vaikuttaja varoittaa kolmantena riskinä vielä investointien vähenemisestä.
Pietarin Eurooppalaisen yliopiston professori Dmitri Travin muistuttaa, miten vuosi sitten esitetyt synkät ennusteet Venäjän talouden romahduksesta eivät toteutuneet.
Sitten hänkin varoittaa juuri inflaatiosta. Jos elvytetään, inflaatio kiihtyy, jos rahapolitiikkaa tiukennetaan, talous jähmettyy. Hän povaa pietarilaisen nettilehden Fontankan kolumnissa inflaation ja taantuman leimaamaa vuotta.
Samalla Travin pohtii sitä, miksi venäläiset pitävät Yhdysvaltoja syypäänä talousongelmiin. Hän näkee ajattelutavan onnistuneen propagandan tuloksena, vaikka siinä ei selitetäkään konkreettisesti, miten USA on aiheuttanut Venäjän talouden tehottomuuden.
Professorin mielestä venäläisten elämä on psykologisesti helpompaa, kun syytetään Yhdysvaltoja sen sijaan, että ryhdyttäisiin selvittämään, miten omat valtaapitävät ovat saattaneet maan 15 vuodessa sen nykytilaan.
Venäjän kirkon sotkut rinnastuvat koko maan ongelmiin Nikolai Mitrohinin Granille kirjoittamassa analyysissa, jonka aiheena on kirkon yhteiskuntasuhteita johtaneen Vsevolod Tšaplinin erottaminen. Mitrohin kuvaa potkut saanutta ”kirkon Žirinovskiksi” ja luokittelee hänet tunnetuimpien liberalismia vastustavien trollien joukkoon.
Tšaplin ohjaili Mitrohinin mukaan liikettä, joka käytti mahtailevaa nimeä ”Jumalan tahto”. Sen johtaja rikkoi naisavustajansa kanssa elokuussa Moskovan keskustassa avantgardistisen kuvanveistäjä Vadim Sidurin patsaita, koska piti niitä uskovaisten tunteita loukkaavina.
Nyt johtaja piileskelee Mitrohinin mukaan Abhaziassa ja nainen on psykiatrisessa hoidossa.
Mitrohin kiinnittää huomiota siihen, miten Venäjän kirkonkin sisällä on mielipide-eroja ja siellä vaikuttaa kristilliseksi humanismiksi kuvattu suuntaus. Hän mainitsee esimerkkinä Volgogradin alueella toimivan tuomiokirkon papin, joka on arvostellut Syyrian sotaa ja saanut kannanotolle muiden pappien tuen.
Erotettu Tšaplin kuvasi samaa sotaa ”pyhäksi”.
Mitrohinin mukaan potkujen takana on ensi vuonna pidettävä Moskovan patriarkaatin alaisten kirkkojen piispainkokous, jossa Ukrainan, Valko-Venäjän ja Baltian edustajien odotetaan arvostelevan juuri Tšapliniin henkilöityneitä linjauksia.
Fontanka huvittaa lukijoitaan kertomalla, ketkä onnelliset kuusi venäläistä ovat Pietarissa saaneet presidentinhallinnon uuden vuoden lahjana 400-sivuisen kirjan, joka on koottu Putinin puheista ja haastatteluista.
Kirja on nimeltääm ”Maailmaa muuttavat sanat”.
Erityisen merkittävät sitaatit on erotettu painoteknisin keinoin.
Lisäksi Fontanka on julkaissut teoksen kaikkien iloksi.