Ensimmäisiä venäläisjoukkoja poistui Georgiasta

Georgian kriisi
Teksti
Jyrki Jantunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Gori

Georgiasta on poistunut useita venäläisiä sotilasajoneuvoja. Venäjä väittää pidättäneensä Georgialle vakoilleen venäläisupseerin. Georgia sanoo Venäjän levittävän väärää informaatiota.

Venäläisiä panssariajoneuvoja Gorin lähellä Georgiassa 19. elokuuta 2008.

Uutistoimisto Reutersin toimittajan mukaan Venäjän rajan ylitti päivällä kymmenkunta kuorma-autoa.

Myös useiden muiden ajoneuvojen kerrotaan olevan matkalla Etelä-Ossetiasta kohti Venäjän rajaa.

Venäjän pääesikunnan varapäällikkö Anatoli Nogovitsin kuitenkin ilmoitti, että sotilaat jäävät Etelä-Ossetiaa ympäröivälle puskurivyöhykkeelle niin pitkäksi aikaa kuin tarpeellista. Vastaava vyöhyke on Nogovitsinin mukaan Abhasian ympärillä, ja siihen sisältyy myös Georgiaan kuuluva Senakin kaupunki.

Venäjä on luvannut vetää suurimman osan joukoistaan ylihuomiseen mennessä. Sotilaat tunkeutuivat Georgian puolelle vajaat kaksi viikkoa sitten.

Venäjän turvallisuuspalvelu FSB on pidättänyt Stavropolin kaupungissa Georgiasta tulleen venäläisupseerin, jonka epäillään vakoilleen Georgian hyväksi. Asiasta kertoivat keskiviikkona useat venäläiset uutistoimistot.

“Saamiemme tietojen mukaan epäilty rekrytoitiin Georgian puolella vuoden 2007 lopulla. Palvellessaan Pohjois-Kaukasuksella hänen uskotaan keränneen salaista tietoa Georgian tiedustelulle muun muassa Venäjän asevoimista, armeijan valmiuksista sekä kollegoistaan”, uutispalvelu Polit.ru siteerasi FSB:n raporttia.

Turvallisuuspalvelun mukaan jo ennen Etelä-Ossetian väkivaltaisuuksien alkamista Venäjällä pidätettiin yhdeksän Georgian erikoisjoukkojen miestä. He olivat tehneet valmistelutoimia ja tiedustelutehtäviä Etelä-Ossetiassa sekä Venäjän puolella.

FSB:n mukaan Georgian tiedustelupalvelu rekrytoi Venäjän asevoimista vakoilijoita muun muassa uhkailemalla sellaisia sotilaita, joiden sukulaiset ovat vaikeassa asemassa Georgian puolella.

Georgia puolestaan on sanonut Venäjän levittävän väärää informaatiota, jonka tavoitteena olisi pidentää Venäjän joukkojen läsnäoloa Georgiassa.

Venäjä uhkaa Etelä-Ossetian
ja Abhasian tunnustamisella

Venäjän parlamentin ylähuone pohtii maanantaina Georgiasta eroon pyrkivien alueiden itsenäisyyden tunnustamista, kertoo uutistoimisto Ria Novosti. Venäläisviestinten mukaan ylähuone eli liittoneuvosto on valmis tukemaan Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäistymistä.

Abhasian hallinto on ilmoittanut aikovansa pyytää Venäjää tunnustamaan alueen itsenäisyyden. Abhasian parlamentin varapuhemiehen Vjatsheslav Tsugban mukaan vetoomuksen esittämisestä päätetään torstaina.

Venäjän viranomaiset ovat arvioineet, etteivät Etelä-Ossetia ja Abhasia voi pysyä Georgian osina sodan jälkeen. Molemmat ovat pyrkineet Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien liittymään joko Venäjään tai itsenäistymään.

USA ja Puola sinetöivät
ohjuskilpisopimuksen

Yhdysvallat ja Puola ovat vahvistaneet kiistanalaisen ohjuskilpisopimuksen. Sen mukaan Yhdysvallat voi tuoda Puolaan torjuntaohjuksia, jotka ovat osa amerikkalaista puolustusjärjestelmää.

Sopimuksen allekirjoittivat ulkoministerit Condoleezza Rice ja Radoslaw Sikorski Varsovassa.

Yhdysvallat aikoo rakentaa lisäksi tutka-aseman Tshekkiin. Yhdysvaltain mukaan ohjuskilpeä tarvitaan Iranin uhkaa vastaan.

Syyrian presidentti
kaipaa Venäjältä lisää aseita

Syyrian presidentin Bashar al-Assadin mielestä Georgian kriisi osoittaa, että Syyrian ja Venäjän on vauhditettava asekauppaansa. Hänen mukaansa välejä on tiivistettävä vastapainoksi sille, että länsimaat ja Israel ovat alkaneet painostaa Venäjää yhä kovemmin.

Sotilasyhteistyön tiivistäminen on päällimmäisiä kysymyksiä Syyrian presidentin keskiviikkona alkaneella Venäjän-vierailulla. Assad vakuutti vierailun alla tukeaan Venäjälle Georgiassa ja syytti länttä faktojen vääristelystä.

“Tuemme täysin Venäjää. Georgia sytytti kriisin, mutta länsi moittii Venäjää”, hän ihmetteli venäläiselle Kommersant-sanomalehdelle.

Syyria ja Venäjä olivat läheisiä liittolaisia kylmän sodan aikana. Venäjällä oli laivastotukikohta Tartusissa, jonka avaamisesta uudelleen on huhuttu viime vuosien aikana.

Assadin on määrä kaksipäiväisen vierailunsa aikana tavata presidentti Dmitri Medvedev, mutta tarkkaa aikataulua ei ole kerrottu.

Teksti
STT-Reuters
STT-AFP-Reuters
STT
STT-AFP

Kuva
Mihail Metzel / AP / Lehtikuva

Keskustele: Millainen naapurimaa Venäjä on nyt?