Amazonia
Sademetsässä on niin märkää, ettei tulitikulla saa mitään syttymään. Miksi siellä silti palaa?
Paul Rosolie ei ollut tuttu nimi.
BBC kertoi hänestä jutussaan. Amerikkalainen kirjailija ja luonnonsuojelija, sademetsien tuntija.
Verkkosivujensa valokuvissa Rosolie kantaa anakondaa harteillaan, raapii tiikeriä rinnasta, ui elefantin kanssa. Käyttää t-paitaa, jossa lukee Amazonian retkikunta.
Heinäkuussa 2019 Rosolie oli ollut Länsi-Amazoniassa Perun puolella, Madre de Diosin alueella. Hän oli kuvannut siellä videon ja jakanut sen.
Videota on pakko katsoa uudelleen ja uudelleen.
Rosolie seisoo savuavassa, rätisevässä metsässä.
”En voi olla tässä kauan, palo leviää”, hän sanoo.
Puita on vielä pystyssä. Ne kietoutuvat paksuun, valkoiseen savuun. Maa kärisee niin, että Rosolien pitää korottaa ääntään.
”Kaikki mitä näette, on metsää, jota olen yrittänyt suojella kolmetoista vuotta.”
”Se palaa nyt tällä tavalla joka päivä.”
Rosolie sanoo, etteivät eläimet pääse metsästä mihinkään. Suurin osa ei pääse. ”Niitä on kirjaimellisesti miljoonia.”
Tapiireja, apinoita, sammakoita, laiskiaisia. Lukemattomia hyönteislajeja, pesiviä lintuja. Ne palavat elävältä. Joukon hitaimmalla, laiskiaisella, ei ole mitään mahdollisuuksia. Tiedetään, että se joutuu paniikkiin, kun se kohtaa tulen.
Jaguaari voi paeta. Se juoksee kymmeniä kilometrejä tunnissa. Mutta mihin se menee?
Rosolie on ilmiselvästi vihainen.
Hän sanoo, ettei maapallolla ole varaa tällaiseen. Mutta silti tämä sallitaan.
”Tervetuloa ihmisen aikakauteen, saatana.”
Eläimet palavat elävältä. Jaguaari voi paeta, mutta joukon hitaimmalla, laiskiaisella, ei ole mitään mahdollisuuksia. Se joutuu paniikkiin, kun se kohtaa tulen.
Elokuun lopussa Rosolien video näytettiin CBS:n lähetyksessä, häntä haastateltiin NBC:n uutisissa, BBC:ssä. Häntä, ja lukuisia muita asiantuntijoita.
Rosolie yritti sanoa, että Amazoniassa palaa joka ikinen vuosi. Metsää on hävitetty vuosikymmeniä.
Uutta on vain se, että se on uutinen.
Johtuiko se siitä, että taivas oli pimentynyt São Paulon yllä? Niin oli käynyt maanantaina 19. elokuuta. Iltapäivä oli yhtäkkiä muuttunut yöksi, eikä kukaan ollut hetkeen ymmärtänyt, mitä tapahtuu. Tunnin kuluttua oli kirkastunut taas.
São Paulo on Brasilian suurin kaupunki eteläisen Atlantin rannikolla. Siellä asuu 11 miljoonaa ihmistä.
Selvisi, että savu oli kulkeutunut Amazoniasta, yli 2 000 kilometrin päästä.
Palot näkyvät satelliittikuvissa. Global Forest Watch -järjestön sivuilta niitä voi seurata reaaliaikaisesti.
Tänä vuonna punaisia pisteitä on ollut todella paljon. Yli 87 000 tulipaloa tammikuun alusta elokuun loppuun. Vastaava luku viime vuonna: 49 000 paloa. Ja edellisenä: 65 000 paloa.
Luku koskee vain Brasiliaa, vaikka Amazonia ulottuu kahdeksaan muuhunkin valtioon. Muun muassa Venezuelaan, Kolumbiaan, Ecuadoriin ja Peruun.
Suurin osa punaisista pisteistä, lähes kaikki, ovat olleet Amazonian etelälaidalla. Ne ovat alueella, jolla ei kasva varsinaista sademetsää.
Kun siis väitetään, että Amazonia palaa, mikä siellä palaa?
Sademetsä ei periaatteessa pala. Siellä on liian märkää.
Siellä sataa melkein joka päivä. Vähintään kaksi metriä vuodessa, usein yli kolme metriä.
Suomen sateisimmalla alueella etelärannikolla sataa vajaat 80 senttimetriä vuodessa.
Joskus sademetsässä saattaa olla pari viikkoa kuivaa, mutta se on harvinaista. Eikä metsä silloinkaan kuivu kovin paljon. Pienet purot saattavat ehtyä ja puunrunkojen päällyskasvit nuupahtaa. Tulitikulla ei saa mitään syttymään.
Tavallisesti on niin kosteaa, ettei pyykki kuivu. Ei, vaikka virittäisi narun ja ripustaisi vaatteet leveästi. Ne homehtuvat aloilleen.
Pyykkiesimerkin kertoo Hanna Tuomisto. Hän on kolunnut Amazoniaa yli 20 vuotta. Heinäkuun hän oli kenttätöissä Ecuadorissa, Tenan seudulla. Tuomisto on kasviekologian professori Turun yliopistossa.
Amazonia on maailman suurin sademetsä. 5,5 miljoonan neliökilometrin kokoinen. Se peittäisi reippaasti Euroopan unionin alueen.
Arvioidaan, että melkein viidennes koko maailman kasvi- ja eläinlajeista elää siellä. Kaakao ja kumipuu ovat sieltä kotoisin.
Amazonia on muutenkin erityinen: se järjestää itse omat sateensa.
Kun taivaalta tulee vettä, sitä voi tulla ryminällä, Hanna Tuomisto selittää. Niin, että jos seisoo sateenvarjon alla, vesi tihkuu kankaasta läpi.
Mutta siihen ehtii varautua. Kun ylhäältä latvustosta kuuluu ropinaa, menee vielä muutama minuutti ennen kuin vesi sataa alas asti. Tutkija saa muistilehtiönsä muovihuppuun ja kameransa suojaan.
Puut ovat korkeita, jopa 50-metrisiä, ja latvukset tiheitä. Kuin harvahko katto. Ne ottavat vesimassan ensimmäisenä vastaan ja annostelevat sitä. Jos sade lyö ylintä latvustoa minuutin, alhaalla metsässä sataa 20 minuuttia. Sataa lempeämmin.
Vesi ehtii imeytyä maahan. Se ei valu jokiin ja häviä systeemistä vaan päinvastoin. Se tulee käyttöön. Puiden juuret ottavat sen maasta, kuljettavat lehtiin ja haihduttavat taas ilmaan. Kosteus tiivistyy taivaalla ja sataa ennen pitkää alas, suunnilleen samaan kohtaan.
Kasvit, jotka tarvitsevat koko ajan paljon vettä, saavat sitä.
On arvioitu, että Amazonia voisi kestää lämpimämpää säätä. Korkeampia keskilämpötiloja kuin nykyiset 27 astetta.
Mutta jos ilma lämpenee, sateita pitäisi tulla vastaavasti lisää.
Niitä ilmastomallit eivät lupaa. Ne lupaavat kuumempaa ja kuivempaa.
Jotta sademetsä voi syttyä palamaan, se pitää ensin hakata. Kaataa puut ja sitten odottaa, että aurinko kuivattaa kaiken. Jos on poutaa, pari viikkoa riittää.
Sen jälkeen hakkuualue syttyy – jos se sytytetään.
Metsää poltetaan tietoisesti, sillä muuten siitä ei ole pelloksi tai laitumeksi. Sademetsän maaperä on yleensä köyhää, kaikki ravinteet ovat kasveissa. Mutta kun puut poltetaan, jäljelle jää hedelmällinen tuhkakerros. Sen varassa jotain kasvaakin.
Kaskiviljely on ikiaikainen menetelmä, ja Amazonian maatalous on aina perustunut siihen. Amazoniassa asuu viisisataa alkuperäiskansaa, ehkä 3,5 miljoonaa ihmistä, ja he raivaavat maata itselleen. Tarkkoja lukuja ei tiedä kukaan, sillä yhteisöjä elää erityksissä.
Kun satelliittikuvan punainen piste hehkuu syvän sademetsän päällä, kyse on yleensä kaskesta, joka palaa.
Mutta nämä ovat hallittavia paloja. Ne eivät leviä eivätkä ole hehtaarien kokoisia.
Isommat ongelmat ovat reuna-alueilla. Siellä, missä on teitä ja enemmän väkeä, kaupunkeja. Yhteensä Amazoniassa asuu yli 30 miljoonaa ihmistä.
Rondônian ja Mato Grosson seutu Brasiliassa, San Martínin alue Perussa, esimerkiksi.
Siellä metsät kaadetaan järeillä koneilla. Vaikka niin, että kahden traktorin väliin pingotetaan kettinki ja puut ajetaan kumoon. Muutamassa kuukaudessa kaatuu tuhat hehtaaria metsää. Se poltetaan, ja siitä tulee soija- tai sokeriruokoviljelmä, pelto öljypalmuille tai kokapensaille. Tai laidun lihakarjalle.
Näitä paloja on vaikeampi hallita. Vieressä ei ole läpimärkä, koskematon sademetsä, vaan reuna-alueen trooppinen metsä. Se on lähtökohtaisesti kuivempi. Maassa on kuollutta lehtikariketta, johon liekit ottavat. Palot voivat levitä.
Voivat ne levitä sademetsäänkin, jos sitä on harvennettu. Jos sieltä on haettu arvopuuta, kuten mahonkia.
Silloin latvustoon on tullut aukkoja ja aurinko on päässyt paistamaan maahan saakka. Karike on kuivunut. Metsä on ”häiriintynyt krääseikkö”, kuten Hanna Tuomisto sanoo.
Se palaa.
Amazonian sademetsän kato 2000–2018 Liukukuva näyttää Amazonian sademetsän vuosina 2000 ja 2018.
Hanna Tuomisto tuntee saniaiset.
Hän on tutkinut Amazonian saniaisia 1990-luvun alusta saakka.
Hän on tehnyt sademetsään lukuisia tutkimusmatkoja, kuukauden tai useamman mittaisia. Yleensä hän on kenttätöissä miehensä Kalle Ruokolaisen kanssa. Tämä on perehtynyt medinilla-kasveihin. Ne ovat kukkivia pensaita.
Saniaisia on Amazoniassa arviolta 600 lajia, tosin uusia tulee vastaan koko ajan. Mutta kuutisensataa on hallittava määrä. Sen verran voi muistaa ja tunnistaa.
Jos tutkisi Amazonian puita, tilanne olisi toinen. Lajeja on arvioitu olevan yli 16 000, ja laajoja alueita on tutkimatta.
Kasvien tutkiminen tarkoittaa sitä, että niitä kerätään. Sademetsään tehdään tutkimuslinja, 500 metriä kertaa 5 metriä. Suunta katsotaan kompassilla ja pituus mittanauhalla. Tältä neljänneshehtaarin alueelta Tuomisto kerää näytteet kaikista saniaisista.
Hän asettelee ne sanomalehden väliin, aivan kuin suomalaislapset koulussa, sitoo paketiksi ja panee muovipussiin. Päälle hän roiskii alkoholia, ettei saalis homehdu.
Maastossa hän seuraa kelloa, ettei pimeä yllätä. Leiriin on syytä palata ennen kuin aurinko laskee. Sen jälkeen sademetsässä on mahdoton suunnistaa. Sitä paitsi hämärällä heräävät vaaralliset hyönteiset, malariasääsket ja keltakuumehyttyset. Päivisin niistä ei tarvitse huolehtia.
Myöhemmin kaupungissa Tuomisto kuivaa kasvit. Sitten ne lähetetään Turun yliopiston Kasvimuseoon.
Tapana on, että toinen puoli näytteestä jätetään paikalliseen yliopistoon. Viimeksi heinäkuussa ecuadorilaiseen Ikiamin yliopistoon.
Ecuadorissa kenttätyö oli hidasta. Saniaislajeja oli tolkuttomasti. Yksi tutkimuslinja vei kolme päivää, kun sellaisen usein tekee aamupäivässä.
Näyte on kerättävä, vaikka kasvi näyttäisi kuinka tutulta. Sillä kun sitä myöhemmin vertaa vastaavaan näytteeseen museossa, saattaa hyvin huomata, ettei se olekaan sama. Löytyy pieniä eroja. Ja erot voivat merkitä uutta lajia.
Mikä merkitys on saniaisilla? Kasvaako niitä Amazoniassa kuusisataa vai seitsemänsataa lajia?
Kyse ei ole pelkästään siitä. Saniaisista voi lukea vaikka mitä.
Hanna Tuomisto näkee niiden perusteella, millainen metsä on kyseessä. ”30 sekunnissa mä näen sen”, hän sanoo.
Pitkään ajateltiin, että sademetsä on yksi metsätyyppi. Se näyttää siltä, kun lentää Amazonian yli. Perusta Brasiliaan ja edelleen Etelä-Atlantin rannikolle. Samaa vihreää latvusten mattoa.
Mutta latvusten alla sademetsä onkin monimutkainen. Eikä siitä vieläkään tiedetä kaikkea. Sanotaan, että se on valkoinen laikku tieteen kartalla.
Monet kolkat ovat tavoittamattomia. Jos seudulle ei kulje jokea, ainoa keino on tarpominen.
Turun yliopiston Amazon-ryhmä on kartoittanut metsätyyppejä Länsi-Amazoniassa. Hanna Tuomisto on ryhmän nykyinen vetäjä.
Työ alkoi 1980-luvulla. Turkulaiset kiinnittivät huomiota siihen, että jokivarsien metsä näytti erilaiselta kuin oppikirjoissa. Mistä se johtui?
Löytyi monia selityksiä. Maaperän koostumus, geologinen historia, jokien liikkeet, veden kemia.
Tutkimusta jatkettiin. Millä tavalla nämä tekijät sanelivat sitä, mitä missäkin kasvoi? Ja miten eri lajit olivat syntyneet?
Tätä varten, työkaluksi, piti luokitella erilaisia metsätyyppejä. Niitä näytti Amazoniassa olevan. Turkulaiset alkoivat kehittää luokittelua aluskasvillisuuden perusteella. Mallina oli suomalaisen A. K. Cajanderin metsätyyppioppi vuodelta 1909.
Siihen asti oli keskitytty lähinnä puihin. Yhdysvaltalaiset, jotka ovat perinteisesti tutkineet paljon Amazoniaa, tyypittelevät metsät niiden perusteella. Mutta Amazoniassa työ on käytännössä mahdotonta: puulajeja on yksinkertaisesti liikaa.
Lajien määrittäminenkin on työlästä. Jotta puusta saa oksanäytteen, siihen pitää kiivetä. Tai pitää palkata joku kiipeämään, kymmenen metrin korkeuteen.
Kun Hanna Tuomisto aloitti, maailmassa oli kaksi tutkijaa, jotka tunsivat Amazonian puut. Kaksi.
He olivat yhdysvaltalaiset Robin Foster ja Alwyn Gentry. Tuomisto tutustui molempiin.
Heille saattoi antaa oksanäytteen, joka oli kerätty oikeastaan mistä päin Amazoniaa tahansa, ja he osasivat sanoa, mikä puu se oli. Ei lajin tarkkuudella eikä välttämättä suvun, mutta heimon.
Foster ja Gentry olivat tehneet valtavasti kenttätutkimusta. He olivat keränneet kymmeniätuhansia kasvinäytteitä ja määrittäneet niitä. Asiantuntemus perustui raakaan jalkatyöhön.
Tieto oli välttämätöntä, jotta ymmärrettäisiin, mitä Amazoniassa kasvaa. Mitä alueita pitäisi yrittää suojella ja mitä menetetään, kun metsää hakataan. Säilyykö Amazoniassa edustava otos kaikesta siitä, mitä siellä on alun perin ollut.
Tällä asialla turkulaisetkin ovat, edelleen.
Amazoniasta on hakattu lähes 15 prosenttia, Turkin kokoinen alue. Jos koko sademetsä kaadettaisiin kerralla, ilmaan pääsisi hiilidioksidia yhtä paljon kuin ihmiskunta tuottaa 140 vuoden aikana.
Brasilialle on tarjottu raha-apua.
Elokuussa 2019 G7-maat tarjosivat reilun 20 miljoonan euron summaa. G7 on rikkaiden valtioiden ryhmä, Group of Seven.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi, että rahat saisi heti. Niillä voisi hankkia Amazoniaan lisää sammutuskoneita.
Brasilian presidentti Jair Bolsonaro vastasi kiitos ei.
Arvostamme tarjousta, hänen kansliapäällikkönsä viestitti. Mutta ehkä rahat olisi syytä käyttää Euroopan metsittämiseen.
Jälkeenpäin Bolsonaro ilmoitti, että voi kuitenkin ottaa rahat, jos Brasilia saa itse päättää, miten ne käyttää. Bolsonaro antoi määräyksen, että kaskeaminen kielletään kahdeksi kuukaudeksi.
Jair Bolsonaro on 64-vuotias oikeistopopulisti ja entinen armeijan kapteeni, ”tropiikin Trump”. Hänestä tuli Brasilian presidentti tammikuussa.
Bolsonaro on tehnyt selväksi, että metsää riittää hakattavaksi. Sakkoja ja rangaistuksia ei juuri ole jaettu. Hänelle Amazonia on käyttämätön resurssi.
Tätä vääntöä on käyty vuosikymmeniä.
Vuonna 2007 Perun presidentti Alan García sanoi, että alkuperäiskansat ovat kuin puutarhurin koira. Ne itse eivät ole nälkäisiä, mutta eivät anna muidenkaan syödä. Ne omistavat miljoonia hehtaareja maata, jota kukaan ei saa käyttää.
Amazoniasta on hakattu lähes 15 prosenttia, yli 800 000 neliökilometriä. Se on Turkin kokoinen alue.
Metsäkato ei tarkoita sitä, että alueelta häviäisi kaikki kasvillisuus. Video näyttää sademetsän paikalle syntyvän tilkkutäkin.
Ratkaisevat päätökset tehtiin 1970-luvulla. Rakennettiin valtatie, joka kulkee Amazonian halki. BR-163, pituutta yli 4 000 kilometriä. Ryhdyttiin viljelemään soijapapua Mato Grosson alueella Brasiliassa. Kannustettiin ihmisiä muuttamaan sinne ja ryhtymään maanviljelijöiksi.
Brasilia oli sotilasdiktatuuri. Se pelkäsi, että ulkopuoliset tunkeutuvat Amazoniaan, jos sitä ei tehdä itse. Vallataan se tai me menetämme sen. Ocupar para não entregar.
Perussa seurattiin esimerkkiä, ja muuallakin.
Sen jälkeen metsää on raivattu joka vuosi, mutta tahti on vaihdellut. Vuonna 1988 Brasiliassa raivattiin paljon, 1995 vielä enemmän. 2000-luvun alussa oli monta isoa vuotta peräkkäin. Sen jälkeen tuli maltillisempi kausi. Vuosi 2012 oli suorastaan valoisa.
Ja nyt näyttää taas pahalta. Viime vuosi oli ennätys tällä vuosikymmenellä. Yhden vuoden aikana Brasiliassa kaadettiin 7 900 neliökilometriä metsää. Miljardi puuta.
Kuinka paljon on varaa kaataa?
Amazonin sademetsä sitoo ilmasta valtavat määrät hiilidioksidia. Se on maailman keuhkot, sanotaan.
Luku on niin iso, että sitä on vaikea hahmottaa: 140 miljardia tonnia.
Yalen yliopiston metsäntutkimuslaitos on tehnyt avuksi arvion. Jos koko sademetsä kaadettaisiin kerralla, kuinka paljon hiilidioksidia pääsisi ilmaan? Yhtä paljon kuin ihmiskunta tuottaa 140 vuoden aikana.
Hanna Tuomisto on ollut sademetsässä yhteensä yli neljä vuotta.
Hänellä on kartta, johon on merkitty paikat. Aikomus on vielä ”kattaa koko Amazonia”.
Mitä syvemmälle hän pääsee, sitä tyytyväisempi hän on. Kuljetaan jokilaivalla ja ollaan ”oikein kunnolla mettässä”. Sieltä löytyy tutkittavaa.
Kun on kävellyt kolme päivää, alkaa nähdä eläimiä. Kylien lähellä villieläimiä ei juuri ole.
Kerran yksi jaguaari vei kylän läheltä sikoja. Niitä pidettiin saaressa, ja jaguaari otti tavakseen hakea ruokansa sieltä. Se aiheutti ärtymystä mutta ei pelkoa. Ei ajateltu, että suurpedot kävisivät ihmisten kimppuun.
Paljon vaarallisempaa– viidakossakin – on liikenne. Jos siellä sattuu olemaan tie.
Eräällä matkalla Tuomiston tutkijakollega ajoi vuokra-autoa, jeeppiä. Täydessä vauhdissa jeepistä irtosi ratti.
Onneksi tie oli suora eikä ketään tullut vastaan.
Juttua varten on haastateltu Luken tutkijaa Matti Saloa. Lähteenä on käytetty myös The Economistin artikkelia On the Brink, The Globe and Mail -lehden artikkelia The Road sekä Markku Löytösen kirjaa Suomalaiset tutkimusmatkat. Grafiikan lähteet: Matti Salo/Luke, Ilari Sääksjärvi/Turun yliopisto, Global Forest Change/University of Maryland, Robert Simmon/NASA, Global Forest Watch, National Geographic, Inpe.