Ekstaasi pelasti sotaveteraanin: ”USA:ssa 22 veteraania tekee joka päivä itsemurhan – voitaisiin välttää”

Sotilasuransa jälkeen yhdysvaltalainen James Hardin ei enää kyennyt elämään normaalia elämää. Kokemukset Irakissa ja Afganistanissa olivat raunioittaneet hänet.

”Minä vain pysyin neljän seinän sisällä ja join. Kerran viikossa kävin ulkona ostamassa ruokaa”, Hardin kertoo Skypen välityksellä kotoaan Etelä-Carolinan Charlestonista.

Hardinilla oli armeijassa diagnosoitu traumaperäinen stressihäiriö eli PTSD (posttraumatic stress disorder). Häneen oli kokeiltu terapiaa ja erilaisia masennus- ja ahdistuslääkkeitä, mutta mistään ei ollut apua.

”Aloin jo armeijassa ryypätä joka päivä. Viinalla ja lääkkeillä pystyin vähän turruttamaan kamalaa oloani.”

Hardinin avioliitto kariutui. Yhdysvaltoihin palattuaan hän eristäytyi kotiinsa ja alkoi nostaa työttömyyskorvausta. Päihteiden käyttö lisääntyi entisestään.

”Ajattelin jatkuvasti itsemurhaa. En nähnyt enää mitään valoa tunnelin päässä.”

Sitten Hardin kuuli tutkimuksesta, johon juuri hänenkaltaisiaan ihmisiä etsittiin. Tutkimuksessa selvitettiin MDMA-nimisen aineen tehoa PTSD:n hoidossa. Hardin tarttui viimeiseen oljenkorteen ja haki mukaan.

MDMA tunnetaan paremmin bilehuume ekstaasina.

 

Tarkalleen ottaen MDMA ja ekstaasi eivät ole sama asia.

Lääketieteellisissä tutkimuksissa käytetään vain puhdasta MDMA:ta, kun taas laittomilla markkinoilla myytävä ekstaasi voi sisältää muitakin aineita tai pelkästään muita aineita.

YK määritteli MDMA:n laittomaksi huumausaineeksi vuonna 1986 ja luokitteli sen kaikkein vaarallisimpien huumausaineiden joukkoon. Tässä luokassa olevilla aineilla katsotaan olevan vähiten tai ei lainkaan lääkinnällistä käyttöä.

MDMA:n lääkinnällisiä mahdollisuuksia on kuitenkin alettu tutkia tällä vuosituhannella, erityisesti traumaperäisen stressihäiriön hoidossa.

MDMA:n käyttö lääkkeenä eroaa suuresti muiden lääkkeiden käytöstä. Siinä missä esimerkiksi mielialalääkkeitä pitää syödä joka päivä, otetaan MDMA:ta vain muutaman kerran valvotuissa olosuhteissa.

Tutkijat korostavat, että aine itsessään ei paranna, vaan sen ja terapian yhdistelmä.

 

James Hardin työskenteli armeijassa vuosina 2001–2010 Apache Longbow -taisteluhelikoptereiden teknikkona. Hän palveli kahdesti Irakissa ja kerran Afganistanissa.

Hardin ei pysty nimeämään mitään tiettyä tekijää, joka olisi aiheuttanut traumaperäisen stressihäiriön, vaan kyseessä oli monen tekijän summa.

”Näin päivittäin kuolemaa. Ystäväni kuolivat ja repeytyivät kappaleiksi ympärilläni, enkä koskaan tuntenut olevani turvassa”, Hardin muistelee.

Hänet lähetettiin usein autosaattueessa tukikohdan ulkopuolelle, ja kerran tienvarsipommi räjähti lähes hänen ajoneuvonsa alla. Kerran häneen osui luodin sirpale, ja veren virratessa silmille hän luuli, että häntä on ammuttu päähän.

Hardinin yksikkö oli vastuussa tukikohdan ruumishuoneesta. Näkymät ruumiista piirtyivät pysyvästi hänen mieleensä.

Kranaatinheittimet ja raketit moukaroivat tukikohtaa sattumanvaraisesti. Irakin Tikritissä kapinallisilla oli tapana asettaa yöllä kranaatinheitin aavikolle, laskea putkeen jääpala ja sen päälle kranaatti. Kun jää suli, kranaatti putosi putken pohjalle ja kranaatinheitin ampui sen tukikohtaan. Tässä vaiheessa kapinalliset olivat ehtineet paeta.

”Saatoit räjähtää taivaan tuuliin nukkuessasi. Olit koko ajan kuolemanvaarassa. Pahinta oli, ettei tämä tunne enää lähtenyt pois, vaikka palasin kotiin Yhdysvaltoihin.”

 

Kansainvälisesti ekstaasi on kolmanneksi yleisin laiton huumausaine kannabiksen ja amfetamiinin jälkeen.

Ekstaasin käyttö liittyy usein sosiaalisiin tilanteisiin ja on pääasiassa viihdekäyttöä. A-klinikkasäätiön tuottaman Päihdelinkki-sivuston mukaan ”ottaen huomioon ekstaasin käytön laajuuden vakavat haitat ovat hyvin harvinaisia”.

Puhtaan MDMA:n vakavia haittoja voi perustellusti pitää vielä harvinaisempina. Kun esimerkiksi viime vuoden alussa Englannissa neljä henkilöä kuoli punaisiin Superman-ekstaasitabletteihin, paljastui, etteivät ne sisältäneet lainkaan MDMA:ta, vaan tappavan annoksen PMMA:ta. Juuri PMMA liittyykin moniin ekstaasikuolemiin.

MDMA:n vaikutus perustuu siihen, että se vapauttaa elimistön omia välittäjäaineita, erityisesti serotoniinia, joka on aivojen välittäjäaine. Lisääntynyt serotoniini aiheuttaa euforiaa, sosiaalisuutta, itsevarmuutta ja läheisyyden tunnetta. Vaikutus kestää 4–6 tuntia.

Negatiivisia vaikutuksia ovat muun muassa lämmönsäätelyn häiriöt, verenpaineen ja pulssin nousu sekä leukojen jauhaminen.

Käytön jälkeen serotoniinivarastot ovat huvenneet tai kuluneet tilapäisesti loppuun. Tämä voi aiheuttaa lähivuorokausina masentuneisuutta, voimattomuutta ja keskittymiskyvyttömyyttä.

 

Joulukuisena aamuna 2013 James Hardin asettui futonille vastaanottohuoneessa Mount Pleasantissa Etelä-Carolinassa ja nielaisi kapselin, joka sisälsi 125 milligrammaa MDMA:ta.

Taustalla soi rauhallinen musiikki. Huoneessa oli Hardinin lisäksi lääketieteen tohtori ja psykiatri Michael Mithoefer sekä tämän vaimo Annie Mithoefer, joka on koulutukseltaan psykiatrinen sairaanhoitaja.

Puolen tunnin kuluttua MDMA alkoi vaikuttaa.

”Puhuin heidän kanssaan yhteensä kahdeksan tuntia. Sain vapaasti valita mistä. Kerroin kokemuksistani, ja käytyäni yhden läpi siirryin seuraavaan.”

Yhtäkkiä Hardinin oli helppo ajatella ja käsitellä menneisyyttään, sillä muistot eivät enää tuoneet pintaan ahdistusta tai pelkoa. Aivan kuin hän olisi tarkkaillut jonkun toisen elämää.

Hardin painottaa, että ilman terapeutteja MDMA:sta ei olisi ollut apua.

”MDMA avasi mieleni, jota terapeutit pääsivät hoitamaan. Yhtä lailla kirurgi voi operoida sydäntä vasta kun rintakehä on avattu.”

 

Terapiasession jälkeen Hardin tunsi kauan kaipaamaansa turvallisuuden tunnetta.

Palattuaan kotiin hän nukkui hyvin ensimmäistä kertaa vuosiin. Itsemurha-ajatukset olivat poissa ja hän vähensi juomistaan.

Kuukauden kuluttua Hardin kävi läpi toisen samanlaisen terapiasession, ja siitä kuukauden kuluttua kolmannen.

”Kolmannella kerralla en enää puhunutkaan menneisyydestäni, vaan asioista, joita aioin tehdä tulevaisuudessa. Silloin tuntui kuin minut olisi jo parannettu.”

Traumaperäistä stressihäiriötä mitataan CAPS-pistemäärällä (clinical administrated PTSD scale). Ennen MDMA-terapiaa Hardinin pistemäärä oli 87.

”Kolmannen kerran jälkeen ulkopuolinen psykiatri arvioi minut uudestaan. CAPS-pistemääräni oli tippunut seitsemään.”

Tavallisesti lääkeainetutkimuksia rahoittavat lääkeyhtiöt. MDMA-tutkimuksia rahoittaa kuitenkin järjestö nimeltään MAPS (Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies).

MAPS perustettiin vuonna 1986 tarkoituksenaan tehdä lääketieteellisiä tutkimuksia psykedeeleillä, kuten MDMA:lla, LSD:llä ja ayahuascalla.

”Tehtävämme on hankkia tieteellistä todistusaineistoa siitä, että tietyissä olosuhteissa psykedeelit voivat olla turvallinen ja toimiva hoitomuoto”, sanoo MAPSin viestintäjohtaja Brad Burge Skypen välityksellä toimistostaan Berkeleystä Kalifoniasta.

”Ennen kuin psykedeeleistä tehtiin laittomia, tutkittiin niiden terapeuttisia mahdollisuuksia ja niillä pyrittiin parantamaan ihmisiä”, Burge jatkaa.

MAPS on voittoa tavoittelematon järjestö, joka saa rahoituksensa yksityisiltä lahjoittajilta. Se tutkii psykedeelejä, koska lääkeyhtiöitä psykedeelit eivät kiinnosta. Tähän on Burgen mukaan kaksi syytä.

”Tutkimiamme psykedeelejä ei voi patentoida, joten mikään lääkeyhtiö ei voi omia niitä itselleen. Toisekseen yhtiöt ovat kiinnostuneita lääkkeistä, joita pitää syödä joka päivä, eli joiden kulutus on suurta. Psykedeelejä käytetään kuitenkin vain muutaman kerran.”

MAPS tutkii MDMA:n lääkinnällisiä mahdollisuuksia myös autistien sekä sosiaalisesta ahdistuneisuudesta kärsivien hoidossa. Muitakin tutkimuksia on työn alla.

”Olemme tehneet alustavia tutkimuksia siitä, miten ayahuascalla ja ibogaiinilla voi hoitaa riippuvuuksia. Ayahuascatutkimus keskittyy kokaiiniriippuvuuden hoitoon ja ibogaiinitutkimus opioidiriippuvuuden”, Burge kertoo.

LSD on MAPSin suuri kiinnostuksen kohde.

”Olemme suorittaneet Sveitsissä tutkimuksen, jossa LSD:llä hoidettiin kuolemansairaiden ihmisten kuolemanpelkoa ja siitä johtuvaa ahdistusta. Saimme todella hyviä tuloksia, mutta nyt keskitämme resurssimme MDMA-tutkimukseen.”

MAPS täyttää tänä vuonna kolmekymmentä vuotta. Burge huokaa miettiessään työn määrää, jonka järjestö on joutunut tekemään päästäkseen nykyiseen pisteeseen.

”Olemme onneksi pystyneet karistamaan ennakkoluuloja niin paljon, että FDA (Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto) ja EMA (Euroopan lääkevirasto) hyväksyvät tutkimuksemme.”

 

Psykiatri Michael Mithoefer, joka toimi James Hardinin terapeuttina, on MDMA-tutkimuksen uranuurtaja.

”Tohtori Mithoefer teki MDMA:lla ensimmäisen kliinisen tutkimuksen sitten aineen kieltämisen”, Burge kertoo.

Mithoefer sai vuonna 2001 FDA:lta luvan tutkia MDMA:n ja psykoterapian yhdistelmää posttraumaattisen stressihäiriön hoitomuotona. Vuonna 2004 hän suoritti ensimmäisen MDMA-terapiasession.

Mithoeferin tutkimukseen osallistui vain sellaisia PTSD-potilaita, jotka eivät olleet saaneet apua mistään muusta hoitomuodosta tai tarjolla olevista lääkkeistä.

”Peräti 83 prosenttia heistä parani”, Burge sanoo.

 

Uusia lääkkeitä tutkitaan kolmessa eri vaiheessa ennen kuin ne voivat saada myyntiluvan.

Ensimmäisessä vaiheessa lääkeainetta annetaan vapaaehtoisille tavoitteena saada alustavaa tietoa aineen vaikutuksista.

”Ensimmäisen vaiheen MDMA-tutkimuksiimme on osallistunut yli tuhat henkilöä”, Brad Burge sanoo.

Toisessa vaiheessa lääkeainetta annetaan potilaille ja selvitetään sen tehoa sairauden hoidossa.

”Olemme suorittaneet kuusi toisen vaiheen tutkimusta. Yhteensä niihin osallistui 115 PTSD-potilasta. Tutkimuksia tehtiin Kanadassa, Israelissa, Sveitsissä, Coloradossa ja kahdesti Etelä-Carolinassa.”

Toinen Etelä-Carolinan tutkimuksista oli se, johon James Hardin osallistui. Kyseiseen tutkimukseen valikoitiin potilaiksi vain sotaveteraaneja, poliiseja ja palomiehiä.

Muihin tutkimuksiin hyväksyttiin mukaan kaikenlaisia traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsiviä ihmisiä. Useimmat heistä olivat kokeneet seksuaalista väkivaltaa tai hyväksikäyttöä.

Kolmannessa vaiheessa potilaita on mukana paljon aikaisempaa enemmän. Silloin myös varmennetaan aikaisempien tutkimusten tulokset ja lääkeaineen tehoa verrataan olemassaoleviin hoitoihin.

”Vuonna 2017 siirrymme kolmanteen vaiheeseen. Sitä ennen keräämme toisen vaiheen tutkimuksista kaikki tiedot ja suunnittelemme yhdessä FDA:n kanssa tulevat tutkimukset.”

Burgen mukaan tutkimuksia tullaan tekemään eri puolilla Yhdysvaltoja ja mahdollisesti Kanadassa.

”Kolmanteen vaiheeseen tulee osallistumaan 200–400 PTSD-potilasta. Tutkimukset tulevat kestämään kolmesta neljään vuotta.”

MAPSin tavoite on, että MDMA-terapiasta tulisi traumaperäisen stressihäiriön laillinen hoitomuoto Yhdysvalloissa vuonna 2021.

 

MDMA ei aiheuta fyysistä riippuvuutta, mutta siihen voi kehittyä psyykkinen riippuvuus.

James Hardin naurahtaa, kun häneltä kysyy, onko hänen tehnyt terapiasessioiden jälkeen mieli hankkia ja viihdekäyttää MDMA:ta.

”Tuo on tosi hyvä kysymys. Itse asiassa monet ihmiset ovat terapian jälkeen ottaneet minuun yhteyttä ja sanoneet, että voisin kokeilla heidän MDMA:taan. Olen kieltäytynyt.”

Hardin selittää, että hänelle MDMA ei ole bilehuume, vaan lääke.

”En halua juhlia sillä. Minulle terapeuttinen käyttö on tärkeintä. Kolme kertaa riitti minulle, enkä tarvitse sitä enää.”

 

MDMA:n käyttö sisältää riskejä, ja Brad Burge myöntää tämän.

”Riskejä on, mutta ne ovat osoittautuneet minimaalisiksi. Reilusti yli tuhat ihmistä on saanut MDMA:ta tieteellisissä tutkimuksissamme, emmekä ole havainneet heillä mitään pysyviä negatiivisia vaikutuksia.”

MAPSin tutkimuksiin ei hyväksytä henkilöitä, joilla on sydän- tai hermosto-ongelmia.

”MDMA voi nostaa verenpainetta tai pulssia. Vähentynyt serotoniini voi aiheuttaa pariksi päiväksi alakuloa, masennusta ja surullisuutta, mutta sitten elimistö palautuu ennalleen”, Burge sanoo.

Varsinkin sotaveteraanien keskuudessa MDMA:lle on jo alkanut kehittyä maine toimivana PTSD-lääkkeenä. Onko riski, että ihmiset hankkivat sitä laittomilta markkinoilta ja yrittävät lääkitä itseään?

”Olemme kuulleet sitä tapahtuvan. Haluamme painottaa, että MDMA itsessään ei paranna, vaan sen turvallinen ja laillinen terapeuttinen käyttö.”

 

Terapeuttiseen käyttöön liittyy muutakin kuin kolme MDMA-sessiota. Koko prosessi kestää kolmisen kuukautta.

”Ensimmäisen kuukauden aikana potilas tapaa psykoterapeuttia muutaman kerran ja puhuu tämän kanssa traumaattisista kokemuksistaan. He myös selvittävät yhdessä, mitä potilas haluaa MDMA-terapialla saavuttaa”, Burge kuvailee.

Tämän jälkeen on ensimmäinen MDMA-terapiasessio. Sitä seuraa jälleen pari tapaamista psykoterapeutin kanssa, kunnes on toisen MDMA-session vuoro.

Potilas tapaa psykoterapeutin myös ennen kolmatta ja viimeistä MDMA-sessiota. Sen jälkeen on vielä pari tapaamista.

”Yhteensä tapaamisia psykoterapeutin kanssa on kahdeksasta kymmeneen”, Burge summaa.

 

Traumaperäisestä stressihäiriöstä parantunut James Hardin on vakuuttunut siitä, että MDMA-terapia on tehokkain PTSD:n hoitomuoto.

”Kaikki pillerit, joita PTSD-potilaille määrätään, vain turruttavat oireita. MDMA-terapia menee ongelman alkulähteelle ja korjaa sen”, Hardin sanoo.

Juomisen ja pillerit jättänyt Hardin uskoo, että MDMA-terapiasta on apua kaikenlaisista traumoista kärsiville ihmisille. Erityisesti hänen mielessään ovat sotaveteraanit.

”Yhdysvalloissa 22 veteraania tekee joka päivä itsemurhan. Se voitaisiin välttää.”

Tällä hetkellä Hardin opiskelee lentokonemekaanikoksi. Ennen MDMA-terapiaa hän ei olisi voinut kuvitellakaan pystyvänsä opiskelemaan.

Myös tulevaisuudessa on luvassa jotain, jota hän ei olisi uskonut tapahtuvan.

”Menen elokuussa naimisiin”, Hardin sanoo ja hymyilee.