Egypti muistuttaa 20 vuotta sitten pitkään sisällissotaan suistunutta Algeriaa

Algeria
Teksti
Hannu Pesonen
Presidentti Mursin kannattajia kuoli yhteydenotossa Kairossa heinäkuun lopussa. Kuva Manu Brabo / AP / Lehtikuva.

Heinäkuun sotilasvallankaappauksen johtaja kenraali Abdel Fattah al-Sisi on viimeistään kuluneen viikon aikana tehnyt selväksi, että hän neuvottelee Egyptin tulevaisuudesta vain omilla ehdoillaan.

Armeija ja poliisi murskaavat syrjäytetyn presidentti Muhammed Mursin kannattajien mielenilmaisut yhä tylymmin. Yhteenotoissa on viikon aikana kuollut ainakin useita satoja Muslimiveljeskunnan kannattajia ja sivullisia eri puolilla Egyptiä. Samaan aikaan islamistien iskut sekä kirkkoihin että valtionlaitoksia vastaan kiihtyvät.

Väkivallan pääosapuolten kyvyttömyys ja haluttomuus hakea rauhanomaista ratkaisua kriisiin muistuttaa jo tapahtumaketjua, joka suisti Algerian 1990-luvun alussa yli vuosikymmeneksi raakaan sisällissotaan.

Egyptin tapaan Algerian pyrkimys kansanvaltaan oli seurausta kauan kasvaneesta tyytymättömyydestä yksinvaltaa, korruptiota ja kurjistumista vastaan. Hallitus laati vapaat monipuoluevaalit taanneen uuden perustuslain vasta mielenosoitusaallon jälkeen.

Egyptiä hallitsi ennen vuoden 2011 kansannousua presidentti Hosni Mubarak 30 vuoden ajan armeijan tuella. Algeriassa valtaa oli pitänyt yhtä kauan FLN-puolue. Se oli muodostunut ranskalaisia vastaan taistelleesta vapautusliikkeestä ja tukeutui myös tiiviisti armeijaan. Molemmat hallinnot olivat alunperin suosittuja mutta menettivät vähitellen kansan tuen.

Sisällissota alkoi kun Islamilainen pelastusrintama FIS oli voittanut selvän enemmistön maan historian ensimmäisten vapaiden parlamenttivaalien ensi kierroksella joulukuussa 1991. Muslimiveljeskunnan lailla FIS ajoi islamin lakeja säätämään yhteiskuntakehitystä.

Armeija mitätöi vaalit, pakotti presidentti Chadli Bendjedidin eroamaan ja aloitti islamistien joukkopidätykset. Sotilaiden ja FLN-puolueen luotsaama väliaikaishallinto alkoi johtaa Algerian ”paluuta demokratiaan”.

Egyptin ensimmäinen kansanvaltaisesti valittu presidentti ehti hallita vuoden ennen kuin sotilaat syrjäyttivät hänet. Algeriassa FIS oli käytännössä hallinnut puolitoista vuotta suurta osaa maata voitettuaan kesäkuun 1990 paikallisvaaleissa yli 55 prosenttia paikoista.

EU ja Yhdysvallat olivat ajaneet äänekkäästi kansanvaltaa Algeriaan. Kansan valittua väärän ideologian ne ummistivat silmänsä kaappaukselta. Myös Egyptin kaappauksen jälkeen Yhdysvaltain ja EU:n kannanotot ovat olleet vältteleviä, vailla todellista aseellista tai talouspakoteuhkaa. Algeriassa tämä takasi, ettei sotilaiden tarvinnut pitää kiirettä ja he saivat käyttää niin kovia keinoja kuin halusivat.

Saman perheen 11 jäsentä kuoli hyökkäyksessä lähellä Medeaa Algeriassa tammikuussa 2001. Kuva Nabil / AP / Lehtikuva.

Algeria kuuluu Egyptin tavoin arabimaista maallisimpiin. Myös siellä monet poliitikot ja kansalaisaktivistit asettuivat tukemaan sotilaiden uskottelua demokratian ”pelastamisesta” uskonkiihkoilijoilta. He saivat pian havaita, että islamisteihin ”kansallisen turvallisuuden nimissä” kohdistuneet toimet veivät myös heidän omat kansalaisvapautensa.

Algeriassa sotilasvalta ajoi FIS:n nopeasti maan alle tukahduttamalla siltä kaikki lailliset kanavat ilmaista tahtoaan. Pidätykset, poikkeuslait ja kokoontumisten hajottaminen väkivalloin muistuttavat saumattomasti tapaa, jolla armeija ratkoo Egyptin nykyistä umpisolmua.

FIS käynnisti aseellisen taistelun, joka kärjistyi nopeasti hyvin raa’aksi molemminpuoliseksi tappamiseksi. FIS:stä irtosi pian jyrkempi ääri-islamilainen siipi GIA, joka syyllistyi kokonaisten kylien asukkaiden kurkunleikkauksiin. GIA:n pohjalta syntyi myöhemmin Pohjois-Afrikan al-Qaida.

Sodassa kuoli ja katosi 150 000 - 200 000 ihmistä. Koston ja väkivallan kierre katkesi vasta vuonna 2005, kuuden vuoden sitkeiden neuvottelujen jälkeen.

”Algerian kokemukset ovat opettaneet, ettei yksinvaltaisia rakenteita voi kukistaa yhtä yksinvaltaisin keinoin tai perustein”, muistuttaa algerialainen kirjailija ja yhteiskunta-aktivisti Hicham Yezza.

Jos Muslimiveljeskunta ei ole mukana päättämässä Egyptin tulevista valinnoista, mitkään vaalit eivät tuo kestävää tai uskottavaa ratkaisua. Ja vaikka armeija näyttää Egyptissä yhtä ylivertaiselta kuin Algeriassakin, Muslimiveljeskunnan nuijiminen verisesti maan rakoon kasvattaa vääjäämättä väkivaltaista vastarintaa sekä sen hyväksyntää ja saattaa tehdä sen tukahduttamisen mahdottomaksi.