Donald Trump saattoi olla ”Kremlin kandidaatti” – mutta voiko hän todella olla Venäjän valitsema presidentti?
Lopulta Venäjä jää oudoksi sivujuonteeksi koko vaalikampanjassa, arvioi tutkija Juhana Aunesluoma.
Amerikkalaiset tiedustelupalvelut ovat esittäneet todisteita siitä, että Venäjä peukaloi Yhdysvaltain presidentinvaaleja Donald Trumpin hyväksi.
Trumpia ei silti voi sanoa Venäjän valitsemaksi presidentiksi, sanoo Helsingin yliopiston Eurooppa-verkoston tutkimusjohtaja Juhana Aunesluoma.
”On mahdotonta osoittaa näiden tietojen ja äänestyskäyttäytymisen väliltä mitään yhteyttä, mutta moni varmasti haluaa ajatella, ettei vaalitulos johtunut Hillary Clintonin heikkoudesta, vaan siitä että Trump sai apua.”
Trump ei ole peitellyt Venäjän presidentti Vladimir Putinia kohtaan tuntemaansa ihailua, ja pitkiin reportaaseihin erikoistunut Politico Magazine kutsui keväällä Trumpia ”Kremlin kandidaatiksi”.
Osavaltioiden asettamat valitsijamiehet äänestivät maanantaina 19. joulukuuta Trumpin vaalivoiton virallistamisesta. Valitsijamiesten kokouksen yksi alkuperäisistä tehtävistä on estää epäpätevän tai ulkomaisen vaikuttamisen piiriin joutuneen ehdokkaan pääsy presidentiksi.
Lain mukaan osavaltion äänestystulos ei sido valitsijamiestä, mutta käytännössä se kuitenkin sanelee lähes aina tämän kannan. Uutistoimistojen mukaan Trump sai riittävästi valitsijamiesten ääniä eli yli 270. Äänestystulokset vahvistetaan 6. tammikuuta senaatin ja edustajainhuoneen istunnossa.
Juhana Aunesluoma ei usko, että tietomurtokohulla oli merkitystä äänestyksen lopputulokseen, lukuun ottamatta mahdollisia yksittäisiä protestiääniä. Tiettävästi ainakin kaksi republikaanien valitsijamiestä Texasista vaihtoi ehdokastaan.
Tietomurtokohu saattaa jättää leimansa Trumpin kauden alkuun, mutta tuskin vahingoittaa tätä pysyvästi.
”Jotkut varmasti kyseenalaistavat Trumpin voiton, mutta lopulta Venäjä jää oudoksi sivujuonteeksi koko vaalikampanjassa”, Juhana Aunesluoma sanoo.
Vaikka kohu ei käännäkään vaalitulosta päälaelleen, se on Aunesluoman mukaan kaiken kaikkiaan täysin poikkeuksellinen.
”Kysymys on ainutlaatuisesta tapauksesta. Yhdysvalloissa politiikka on tosi likaista, mutta vastaavaa vieraan maan vaikuttamispyrkimystä ei tule mieleen.”
Aunesluoman mielestä itse tapahtumia kiinnostavampia ovat olleet Trumpin reaktiot.
Trump pitää väitteitä naurettavina.
Vaalivoittaja on itse toistuvasti ohittanut raportit Venäjän hakkeroinneista.
Trumpin mukaan tietomurtojen takana saattoi yhtä hyvin olla Venäjä, Kiina tai joku kotonaan istuva 400-kiloinen mies New Jerseyssä. Jo aiemmin Trump on pitänyt väitteitä Venäjän vaikuttamisesta naurettavina.
Perjantaina 16. joulukuuta Trumpin kampanjatiimi kuittasi tiedot Venäjän hyökkäyksistä tiedotteella, jossa sanottiin, että samat tiedusteluviranomaiset ovat väittäneet, että Saddam Husseinilla oli joukkotuhoaseita, ja että Trumpin ”historialliseen” voittoon päättyneistä vaaleista on jo pitkä aika.
”On aika mennä eteenpäin, ja tehdä Amerikasta jälleen mahtava”, tiedote sanoi.
Aunesluoman mukaan Trumpin jääräpäinen hakkeroinnin kieltäminen voi viitata moneen mahdolliseen vaihtoehtoon.
Ensimmäinen on, ettei tuleva presidentti todellakaan usko CIA:n ja muiden tiedusteluviranomaisten lausuntoja niiden yhdenmukaisuudesta huolimatta.
Toinen vaihtoehto on, että Trump uskoo viranomaisia, mutta ei halua tunnustaa sitä, koska suhtautuu CIA:han edellisen hallinnon käsikassarana. CIA:n johto vaihtuu aina presidentin vaihtuessa.
Kolmanneksi kyse saattaa olla siitä, että Trump luottaa CIA:n analyysiin, mutta kiistää sen julkisesti, koska se ei sovi hänen Venäjä-peliinsä. Trump ei siis halua syyttää Venäjää hakkeroinnista, koska ei tahdo vaikeuttaa pelinavausta sen kanssa, vaan aloittaa mieluummin Putinin kanssa puhtaalta pöydältä.
Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten keskuudessa on jo pitkään vallinnut yksimielisyys siitä, että Venäjä on pyrkinyt vaikuttamaan presidentinvaalien tulokseen, mutta motiivi on ollut kiistanalainen.
Viime viikonloppuna amerikkalaislehdet The New York Times ja The Washington Post uutisoivat tiedustelupalvelu CIA:n arviosta, jonka mukaan Venäjän vaikutuspyrkimysten taustalla oli Kremlin halu nostaa Trump presidentinvaalien voittajaksi. CIA oli kertonut asiasta viime viikolla Yhdysvaltain senaattoreille pidetyssä kokouksessa.
Myös istuva presidentti Barack Obama on vahvistanut Venäjän osuuden presidentinvaalituloksessa.
Joulukuussa Trump nimitti ulkoministerikseen Putinin kanssa läheisissä väleissä olevan öljymies Rex Tillersonin, mikä entisestään vahvisti Yhdysvaltain liittolaisten huolta Trumpin kabinetin ja Putinin läheisistä väleistä.
Venäläis-trumpilainen juoni?
Kaikki alkoi siitä, kun Clintonin kampanjapäällikkö John Podesta sai sähköpostiinsa tietojenkalastusviestin 19. maaliskuuta. Sen kautta hakkereiden onnistui päästä hänen sähköpostiinsa.
Aluksi ei tapahtunut mitään.
Sitten lokakuun alussa Julian Assangen perustama vuotosivusto WikiLeaks alkoi julkaista Podestan sähköposteja ja tiputteli niitä lopun kampanjaa. Viestien joukossa oli runsaasti kampanjapäällikön henkilökohtaisia keskusteluja, joilla ei ollut mitään tekemistä Clintonin tai Yhdysvaltain hallituksen kanssa.
Clintonin kampanja syytti Trumpin kampanjaa Venäjältä saadusta avunannosta ja mediaa toiminnasta venäläis-trumpilaisen juonen palvelijana.
CIA ja muut tiedustelupalvelut arvelivat aluksi, että Venäjän kyberhyökkäysten tarkoitus oli murentaa äänestäjien luottamus Yhdysvaltain vaalijärjestelmään.
Kuitenkin jo 7. lokakuuta Yhdysvaltain tiedustelupalvelut tulivat virallisessa tiedotteessaan siihen tulokseen, että Venäjän tekemien hakkerointien motiivina oli vaikuttaa presidentinvaalien lopputulokseen.
Lokakuun lopussa sähköpostit nousivat jälleen julkisuuteen, kun FBI:n johtaja James Comey kertoi 11 päivää ennen vaaleja löytäneensä uusia Clintoniin liittyviä sähköposteja tämän avustajan aviomiehen koneelta.
”Tämä ei ole Moskovalta uutta toimintaa – Venäjä on käyttänyt samanlaisia taktiikoita esimerkiksi Euroopassa ja Euraasiassa vaikuttaakseen yleiseen mielipiteeseen”, tiedotteessa sanottiin.
Tiedusteluviranomaiset ilmoittivat uskovansa, että Venäjän korkean tason virkamiehet ovat hyväksyneet Venäjältä tehdyt tietomurrot.
Julkisuuteen viime viikonloppuna tulleiden tietojen mukaan Venäjä on tunkeutunut myös republikaanien tietojärjestelmiin mutta jättänyt julkaisematta sieltä saamansa tiedot.
Republikaanipuolue on viime kuukausien ajan tiedottanut, ettei sen tietoverkkoja ole uhattu, vaan hyökkäykset ovat kohdistuneet ainoastaan yksittäisiin puolueen jäseniin.
Yhdysvaltain tiedustelupalveluiden mukaan Venäjä olisi kuitenkin hakkeroitunut republikaanien tietoihin samaan aikaan demokraattipuolueen tietomurtojen kanssa.
Tiedusteluviranomaiset ovat tunnistaneet hakkerien joukosta ihmisiä, joilla on yhteyksiä Venäjän hallintoon. Viranomaisten mukaan tunnistetut ovat tiedustelupalvelun vanhoja tuttuja, ja osa Venäjän laajempaa operaatiota edistää Trumpin mahdollisuuksia ja vahingoittaa Hillary Clintonin asemaa presidenttikisassa.
Tiedustelupalveluiden mukaan hakkerit eivät ole Venäjän hallituksen työntekijöitä vaan pikemminkin ”yhden askelen päässä” hallinnosta. Moskova on aiemminkin toiminut arkaluontoisissa tiedusteluoperaatioissa välikäsien kautta.
”Venäjä, jos olette kuulolla…”
Trump kehotti itse viime heinäkuussa venäläisiä murtautumaan vastustajansa sähköpostiin.
”Venäjä, jos olette kuulolla, toivon että löydätte [Clintonin] 30 000 kadonnutta sähköpostia. Lehdistömme tulee palkitsemaan teidät suurenmoisesti.”
Lausunto meni liian pitkälle monen Trumpin kannattajankin mielestä.
Esimerkiksi kongressin puhemies Paul Ryan otti etäisyyttä lausuntoon ilmoittamalla, että Venäjä on kavalien roistojen johtama maailmanlaajuinen uhka ja Putinin tulee pysyä erossa Yhdysvaltain presidentinvaaleista.