Anders Behring Breivik ja Norjan maansuru - uutiskuvakooste

äärioikeisto
Teksti
Juho Salminen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Klikkaa yhtä kuvaa, näet diaesityksen kaikista.

Kuvat AFP / Lehtikuva sekä Lehtikuva.

Anders Behring Breivik on tunnustanut Norjan veriteot. Hän on kertonut, että 93 uhria vaatineet iskut olivat hirvittävä mutta välttämätön teko. Behring julkaisi 1500-sivuisen manifestin ennen iskuja. Neljä kuvaa oikealla ovat peräisin Breivikin tekemästä videosta, jossa hän esiintyy erilaisissa univormuissa ja varusteissa. Kuva vasemmalla on Facebookista.

“Eurooppalainen itsenäisyysjulistus”. Manifestissaan Breivik muun muassa kuvailee valmistautumistaan “marttyyrioperaatioonsa” sekä hyökkää islamia, marxilaisuutta ja monikulttuurisuutta vastaan. Norjalaislehdet tosin kertoivat, että suuri osa kirjoituksesta olisi lainattu “Unabomberilta” eli Theodore Kaczynskilta, joka on amerikkalainen terroristi. Lauantaina Norjan poliisi luonnehti Breivikia kristilliseksi fundamentalistiksi, jolla on yhteyksiä äärioikeistoon.

Helikopterista otetussa kuvassa näkyy, kuinka Breivik kävelee Utøyan saaren rannalla ruumiiden vieressä perjantaina 22. heinäkuuta. Norjassa on keskusteltu siitä, ennättikö poliisi paikalle tarpeeksi nopeasti. Ensimmäisestä hätäpuhelusta kului tunti siihen, kun Breivik pidätettiin saarella.

Breivikin vuokraama maatila Hedmarkissa itäisessä Norjassa. Poliisi epäilee, että Breivik hankki maatilan voidakseen ostaa lannoitteita, joita hän tarvitsi pommin ainesosiksi.

Lauantaina 23. heinäkuuta poliisi ja pelastustyöntekijät etsivät uhreja vedestä Utøyan saaren lähistöltä.

Poliisivene Utøyan edustalla lauantai-iltana. Lauantaina varmistui, että Breivik oli sekä pommi-iskun että saaren verilöylyn takana yksin. Hän on tunnustanut teot ja sanonut, että on valmis selittämään toimintansa syitä oikeudessa.

Norjan kuningas Harald, kuningatar Sonja ja prinsessa Märtha Louise saapumassa muistotilaisuuteen Oslossa sunnuntaina 24. heinäkuuta.

Ihmiset surevat Oslon tuomiokirkon edustalla sunnuntaina 24. heinäkuuta.