InSight teki pehmeän laskun Marsiin – nyt sillä on edessään vuosien myyräntyö

Laskeutujan instrumentit tarjoavat mahdollisuuden tutustua Marsiin ensimmäistä kertaa pintaa syvemmältä.

avaruus
Teksti
Lassi Lapintie

Insinöörit ja avaruustutkijat ovat tavanomaisesti luonteeltaan hillittyjä tai jopa ujoja, mutta joskus harvoin heidänkin ulkokuorensa murtuu ja päästää voitonriemun kajastamaan.

Näin kävi Nasan suorassa lähetyksessä Kalifornian Pasadenasta maanantaina, kun monen vuoden ahkera työ kantoi hedelmää.

Marsiin yli puoli vuotta sitten lähetetty InSight-laskeutuja teki onnistuneen laskun punaisen planeetan Elysium Planitia -tasangolle kymmeneltä illalla Suomen aikaa. Laskeutujan matka Marsiin oli pituudeltaan noin 458 miljoonaa kilometriä, eli jotakuinkin 1 200 kertaa niin pitkä kuin maapallon ja Kuun välinen etäisyys.

Lähes seitsemän vuoden työ ja seitsemän kuukauden avaruusmatka kulminoituivat seitsemään kauheaan minuuttiin, joiden aikana tutkijat joutuivat seuraamaan avuttomina sitä, selviäisikö laskeutuja ehjänä pinnalle asti.

Laskeutujalle ei voitu antaa komentoja laskeutumisen aikana, sillä viestintä aluksen ja maapallon välillä voi kulkea enintään valon nopeutta. Marsin ja Maan välinen etäisyys on kuitenkin niin pitkä, ettei sekään riitä reaaliaikaiseen kauko-ohjaukseen.